Jälleen kerran viikonloppusuunnitelmat peruuntui lasten sairastamisen vuoksi. En enää edes viitsi laskea monennenko kerran tänä talvena. Miesflunssa on ilmeisesti miesflunssa, oli kyseessä sitten 30 tai 1-vuotias mies.
Aurinkoisena päivänä on kuitenkin helppo nähdä tilanteen hyvätkin puolet: verkkainen aamu ja 170 jaksoa Musarullaa!:ta, kevään ensimmäinen aamukahvi parvekkeella, torkkuja pitkin päivää, apuun jälleen kerran rientäneet isovanhemmat ja lämpimät tuliaiset Kalamarkkinoilta.
Siinä pihasohvalla makoillessa tajusin ensimmäistä kertaa, että kesä on ihan oikeasti tulossa. Paljaita varpaita ei palvellut, villashaali oli liian kuuma ja poskia alkoi kuumottaa auringon paahtaessa parvekkeelle. Tuleva kesä eroaa kahdesta edellisestä ainakin niin, ettei kaikkia menoja tarvitse suunnitella tuttipullojen pesemisen tai vaunujen mahtumisen kannalta. Saattaa myös olla, että kesältä jää muitakin muistoja kuin loputon väsymys tai riittämättömyyden tunne – ettei elämä ole vain selviytymistä päivästä ja viikosta toiseen.
Saattaa olla, että kesästä tulee ihan loistava! Toisaalta saattaa olla ettei tulekaan, mutta who cares? Nyt paistaa aurinko, se on tärkeintä.
