Ekokosmetiikkaa ja tamperelaisia bloggaajia

Tämä viikko on ollut jo tähän mennessä aika monella tapaa mun mukavuusalueen ulkopuolella. Maanantaina alkoi se superpelottava englannin kielikurssi, jossa paitsi puhutaan vieraille ihmisille, puhutaan näille englanniksi. Kolmen kurssipäivän jälkeen olen edelleen hengissä, joten joutunen myöntämään teidän olleen oikeassa: ei siihen kuolekaan. Kielikurssin lisäksi on alettu miehen kanssa puhua taas puolivakavissaan muuttamisesta, tulevaisuudesta, työsuunnitelmista ja ammatinvaihdosta – ehkä asioista, joista en koskaan enää kuvitellut puhuvani.

Kuin kirsikkana kakun päällä osallistuin tänään uuden tamperelaisen Keidas by Lumo -ekokampaamo/kauneushoitolan bloggaajailtaan tietämättä kosmetiikasta tai varsinkaan ekosellaisesta tuon taivaallista. (Ilmeisesti mun tietämys myös bloggaamisesta on aika vähäistä, kun jälleen kerran kamerasta oli akku loppu ja olin puhelimineni aika orpo piru kaikkien niiden kauniiden ja blogiuskottavien Olympusten kameroiden keskellä.)

Keidas by Lumo on siis yhdistetty kosmetiikkaputiikki, kampaamo ja kauneushoitola, joita kaikkia yhdistää ekologisuus ja luonnollisuus. Kaikki Keitaalla myytävä kosmetiikka on luonnonkosmetiikkaa, jonka vaikuttavina aineina on käytetty esimerkiksi kukkien terälehtiä. Oma ennakkokäsitykseni ekokosmetiikasta oli ruskean eri sävyissä myytäviä kivipuutereita ja olin aidosti aika yllättynyt siitä, miten paljon meikkivalikoimasta löytyi värejä ja kiiltoa. Myös hiusten energialeikkaus ja turvehoidot alkoivat vaikuttaa ihan järkeviltä vaihtoehdoilta, kun Keitaan omistaja Tiina kertoi mitä ne oikeasti tarkoittavat. Energialeikkaukseen ei siis esimerkiksi liity kristallien heiluttelua tai aurojen tutkimista, vaan hiukset leikataan tasapituisiksi niin, ettei niiden latvoja rikota lainkaan. Kuulemma tekniikalla voi leikata millaisia hiusmalleja tahansa ja alkoi hiukan kiinnostaa, miten esimerkiksi mun hiukset voisi leikata tähän tyyliin. Intialainen päähieronta ja erilaiset hiushoidotkaan ei varsinaisesti kuulostaneet kovin ikävältä kohtalolta.

Oli myös todella hauska treffata pikaisesti muita tamperelaisia bloggaajia. Porukasta mulle ennalta tuttuja oli ainoastaan Mansen muijat (jos siis instaa ja blogeja ei lasketa – vai lasketaanko?) ja ainakin näin ensituntumalta kaikki olivat tosi sydämellisiä ja kivoja tyyppejä. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että miksi tamperelainen blogiskene on jotenkin niin pirstaloitunut; tunnemme korkeintaan sen oman genren sisältä ihmisiä: muotibloggaajat ominaan, ruokaintoilijat ominaan ja mammat ominaan. Siinä missä Helsingissä on paljon poikkitieteellistä (kiitos opiskelijapolitiikka 2007-2011) bloggaajayhteistyötä, meiltä sellainen tuntuu kokonaan puuttuvan.

Oikeastaan tähän liittyen kaipaisinkin teiltä hiukan apua: linkkaisitteko ja vinkkaisitteko mulle tamperelaisia lemppariblogejanne? Tunnen hävettävän huonosti Lilyn ulkopuolisia blogeja ja nyt kun olen kuullut, että Lilynkin ulkopuolella on elämää, haluaisin ottaa tämän paremmin haltuun.

Kiitos ihan valtavan paljon jo etukäteen!

Niin ja Keidas by Lumosta vielä sen verran, että ehdin nopeasti huikata Tiinalle palaavani vielä rikospaikalle paremmalla ajalla. Onko teillä jotain, mitä haluaisitte erityisesti luonnonkosmetiikasta kysyä tai tietää, voin välittää sinne päin terveisiä ja kysellä teidän puolesta.

8 comments

  1. Katja_optimismia (Ei varmistettu)

    Aika hauska että porukka oli sinulle uutta, itse katselin kuvista että tunnen/olen tavannut varmaan kaikki muut bloggarit livenä paitsi sinut (ja juuri näin sinutkin Laukontorilla mutta ei juteltu). 😀 Täytyy mennä tsekkaamaan tämä Lumo, käyn naapurin Glohairissa kampaajalla niin on sopivasti matkalla huomisella kampaajareissulla! 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Haha! Juuri tätä tarkoitin, me kaikki pyöritään niin omissa porukoissamme, ettei tapaamismahdollisuuksia oikein ole ollut. Tai sitten mua ei vaan ole kutsuttu. 😀

  2. AnskuK (Ei varmistettu)

    Oi wau! Miten kaunis paikka!

    1. Emmi Nuorgam

      Kyllä, todella! Ihanan raikas ja ilmava, vähän kuin sellainen täydellinen kylpyhuone, jossa on aina puhtaat pyyhkeet ja pölyttömät avohyllyt. 🙂

  3. Aisha J

    Ohoo, ihanan näköinen paikka, täytyypä käydä! Kauniita kuvia 🙂

    Itse olen tamperelainen bloggaaja, mutta muita en juurikaan tiedä. En ole tajunnutkaan, että sinäkin olet  Tampereella. 😀

    Tässä oma osoitteeni http://www.lily.fi/blogit/aisha ja tässä myös yksi ihana tamperelainen http://www.lily.fi/blogit/mia-k 🙂

  4. NinaMaria

    Mulla on tuonne jo aika varattuna 🙂 , ja ootan sitä kyllä innolla.

    Mä en oikeen osaa noissa blogeissa neuvoa. Olen aika lily uskollinen, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Lisäksi musta tuntuu että Tamperelaiset on vähän sellaisia ”ei tehrä tästä ny numeroo” tyyppejä eli saatan hyvinkin lukea useampaa Tamperelaista blogia, en vain tiedä sitä. Mansen muijien lisäksi ainoa joka just nyt tulee mieleen on: http://www.lily.fi/blogit/missa-olet-laura . Mut Laura onkin just hyvä 😀 Niin ja minä ite tietenkin. Mä vaan en enää oo jaksanut bloggailla, mutta oon sitäkin ahkerampi kommentoija. 

  5. Kolmen tähden Maija (Ei varmistettu)

    Muakin kiinnostaa kuulla vinkkejä tamperelaisbloggaajista! Muoti- ja kauneusjutut ovat ehkä vähän vähemmän lähellä sydäntäni, mutta yleiset lifestyle-blogit ja ruokajutut sekä ei liian hurmosmammahenkiset perheblogit taas herättää enemmän mielenkiintoa. 🙂

    Mä oon muuten kerran käynyt tuollaisessa energialeikkauksessa eräässä toisessa tamperelaisessa ekokampaamossa ja tykkäsin kovasti, vaikken muuten mikään ekohippityyppinen olekaan.

  6. Nooa (Ei varmistettu)

    Päästä varpaisiin – blogi, Lila Syren.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *