Visioita, visioita

Kaikki lähti siitä, että Hilda piirsi sohvaan tusseilla, ja tuli viimein aika hankkia sohvaan uuden päälliset.

Samaan syssyyn ajattelin sitten pestä makkarin nojatuolin päällisenkin, kunnes muistin että olen kyllä ajatellut antaa tuolin pois ja hankkia vaatetelineenä toimivan tuolin tilalle työpöydän.

Ja jos nyt rupeaa antamaan tavaraa pois, niin samalla kai voisin hankkiutua eroon sohvapöydästä, joka ei oikeastaan olekaan kauhean hyvä meille, kun se ei kestä lasten riehumista.

Ja tuosta TV-tasosta en kyllä ole koskaan tykännyt, kunhan tein rakkauspäissäni jonkun ihme kompromissin ja hankittiin se vähiten ruma. Olen haaveillut sellaisesta 50-luvun ruskeasta lipastosta jo muutaman vuoden, nythän olisi hyvä tilaisuus alkaa katsella sitäkin..

Puoli tuntia myöhemmin olen antanut Facebookissa pois nojatuolin, sohvapöydän ja TV-tason, ottanut selvää uusista sohvan verhoiluista, varannut FB-kirppikseltä uuden sohvapöydän, soitellut muutaman Torissa olleen lipaston perään ja kahlannut läpi kierrätyskeskusten sivuja.

Enkä tietenkään yksin. Rikoskumppanini on kierrätyshaukka, verhohullu, kirppismuija Raisa, joka lähettelee viestejä ja kyselee, että mitä, missä, milloin, olenko jo hankkinut sitä ja tätä ja missä mennään. Raukka ei ehdi keskittyä töihinsä, kun pitää visioida meidän olohuonetta.

Niin, meidän.. Aviomiehenihän ei tiedä näistä mitään. Mutta eipä se toisaalta ole juuri kotonakaan, tuskin se edes huomaa mitään.

Onneksi lapset on ensi viikon mummilassa, niin mulla on aikaa hurahtaa. Vitsit miten mukavaa tämä on, en ole neljään vuoteen miettinytkään sisustamista, että on se jo korkea aikakin! Oltaiskohan me jopa niin kreisejä, että saataisiin 1,5 vuotta varastossa valmiina olleet makuuhuoneen tapetitkin seinään?

Ehkä se olisi jo vähän liioittelua. Mistä mää sitten visioisin?