Lasten kanssa ravintolassa: ROAST

Koko perheellä ihan järjetön nälkä, päätetään mennä ravintolaan syömään. Valitaan se, mikä ensimmäisenä tulee mieleen, ryysätään sisään, unohdetaan ottaa tarvittavat viihdykkeet mukaan, ruuassa kestää, lapset itkevät, aikuiset kiukuttelevat, kaikki huutavat, maitolasit lentelee ja vieruspöytä luo merkittäviä katseita aikuisiin. Tuttu tilanne? Kuin myös. Sen vuoksi ajattelin alkaa kirjata ylös niitä ravintoloita, joihin paniikkitilanteissa – tai ihan ajankin kanssa – kannattaa lasten kanssa suunnata, tai joihin me ollaan hätäpäissämme päädytty. Ensimmäisenä käsittelyyn pääsee Roast – Rouhea ravintola Tammelassa.

Silloin kun Roast avattiin ja me asuttiin miehen kanssa vielä ravintolaa vastapäätä Itsenäisyydenkadulla, oli se meidän vakkarikuppila. Todella usein sunnuntaisin suunnattiin ensin Roastiin syömään ja siitä seinän toiselle puolelle Amadeukseen juomaan. Vuosien saatossa meidän tiet kuitenkin erkanivat ja me etäännyttiin Roastin kanssa toisistamme – saattoi mennä parikin vuotta niin, että Roast ei tullut edes mieleen, kun ravintolaa valittiin.

Ja nyt rehellisyyden nimissä pitänee tunnustaa, että muutama viikko sitten, kun päädyimme Roastiin syömään, oli alkuperäinen suunnitelma aivan toinen. Tilanne oli se klassinen: ex tempore -sunnuntaidinnerille ravintolaan. Kello lähenteli viittä, joten ensimmäinen pit stop Sitkossa osoittautui täysin mahdottomaksi: jono oli ovelle saakka ja pizzoissa olisi kestänyt ainakin tunti. Aikuisten keskenhän ongelmaa on lähes mahdoton käsittää, mutta kahden nälkäisen lapsen kanssa yli tunnin odotus oli täysin poissuljettu ajatus. Hyppäsimme autoon ja otimme suunnaksi Borneon, ihan vain todetaksemme sen olevan nykyään sunnuntaisin suljettu, ja päädyimme siis Roastiin.

Ensivaikutelma oli paha: Roast oli aivan täynnä ihmisiä. Meidät kuitenkin ohjattiin pöytään ja vakuutettiin, ettei keittiössä ole jonoja ja lasten ruuat tulevat nopeasti. Tästä muuten ensimmäinen plussa Roastille: henkilökunta tuntui ihan oikeasti käsittävän, mitä lasten kanssa ravintolassa käyminen on. Syöttötuoli ja lastenlista on aivan toissijaisia asioita: lasten viihtyminen on pääasia, koska se tarkoittaa poikkeuksetta myös sitä, että aikuiset viihtyvät. Roastissa lapset otettiin mahtavasti huomioon ja lasten hampurilaisannos oli pöydässä alta kymmenen minuutin. Pienempiä laseja, haarukoita, lisälautasia tai pillejä ei tarvinnut erikseen pyytää, vaan tarjoilija toi ne automaattisesti.

Kun lapset olivat saaneet annoksensa eteen, oli meidän vuoro syventyä listaan. Jollain aivan käsittämättömällä tavalla olimme tästä nopeasta palvelusta niin voimamme tunnossa, että aloitimme tilaamalla alkuruokaa: aura-chili-pekonietanat, perinne, joka aloitettiin silloin seurustelun alkuaikoina. Pääruuaksi valitsimme Roastin platterin, jolta löytyi makkaraa, kanaa ja grillattua hevosen filettä. Edelleen, realiteetit tuntuivat olevan meiltä ihan hukassa – kuka tilaa ollessaan kuudelta illalla lasten kanssa ravintolassa jotain muuta kuin hampurilaisia?

Etanat olivat ihan perushyviä, mutta edellisellä viikolla Ruby&Fellasissa syöty lähes vastaava annos pesi kyllä Roastin annoksen mennen tullen. Etanat on yksi maailman yksinkertaisimmista alkuruuista, siksi se ehkä onkin niin helppo pilata. Hyvällä juustolla, valkosipulilla ja chilillä pääsee jo pitkälle, mutta etanoiden paistaminen kumisiksi palloiksi pilaa annoksen, vaikka se olisi kuorrutettu kullalla. Roastissa tätä ongelmaa kuitenkaan ei ollut, joten söimme ja fiilistelimme menneitä ihan hyvällä ruokahalulla.

Alkuruuan jälkeen alkoikin sitten meidän pöydässä tapahtua. Lapset olivat syöneet ja tylsistyneitä, Roastissa ei toiminut 4G eikä siis Netflix voinut ottaa viihdytysvastuuta ja viereisten pöytien asiakkaat alkoivat kiinnostaa melko paljon. Meillä on sellainen periaate, ettei vieraiden ihmisten pöytiin mennä notkumaan, jos pöydässä on ruoka kesken tai jos seurue vaikuttaa siltä, ettei lapsiseuraa kaivata. Roastissa kuitenkin meitä onnisti ja lähipöytien asiakkaat olivat ihan otettuja lasten huomiosta. Jossain vaiheessa tarjoilija kävi lahjomassa lapsia viinipullonkorkeilla ja värikynillä ja vei jopa kakarat naapuripöydän jälkikasvun kanssa katsomaan, millaisia kaikkia juttuja tiskin takaa löytyi. Toinen plussa siis siitä, että ainakin sunnuntai-iltana asiakaskunta vaikutti siltä, etteivät lapsiasiakkaat olleet ensisijaisesti häiriöksi eikä siis meidänkään tarvinnut jännittää.

Roastin platter oli ehkä illan heikoin lenkki. Annoksen hinta on 52 euroa, ja siihen kuuluu yksi kananrinta, yksi makkara, hevosen file, perunoita, kasviksia ja soosit. En voinut olla vertaamatta annosta esimerkiksi Malabadin 60 euron grillilautaseen, johon kuuluu neljä lampaankyljystä, kaksi lammasvarrasta, yksi jauhelihakebab, kaksi kanavarrasta, riisiä, bulguria, kastikkeet ja leipää. Lisäksi meidän annoksemme hevonen oli paistettu läpikypsäksi vaikka tilasimme sen mediumina, ja kasviksetkin olivat ehtineet jäähtyä tarjoilua odotellessa.

Periaatteessa kaikki oli ihan hyvää: lohkoperunat kivasti maustettuja, kana mehevää ja makkara laadukasta. Ehdimme kuitenki syödä kaiken muun sillä aikaa, kun keittiö paistoi meille uutta filettä, ja syömisen venyminen ja lasten riehaantuminen hiukan verottivat kokemusta. Jälkiruuksi tarjoiltu file oli kuitenkin täydellisesti paistettu ja lapsetkin malttoivat pysyä paikallaan siihen saakka, kunnes liha oli viimeistä murua myöten nautittu lautaselta.

Niin hulvattomia me ei kuitenkaan enää oltu, että olisimme tilanneet varsinaista jälkiruokaa, joten ulkoistimme sen K-Marketille ja lähipuistossa nautittavaksi. Kaikenkaikkiaan ilta oli yllättävän onnistunut ja olosuhteisiin nähden kokemus todella positiivinen. Tarjoilijamme oli aivan täydellinen ja otti nakerot huomioon niin hyvin, ettei juuri enempää olisi voinut toivoa. Jos jotakin kehitettävää antaisin, niin toinen syöttötuoli olisi kiva, ja vaikka potta vessaan. Mutta nämä yksityiskohdat nyt ovat ihan lillukanvarsia.

Puhuimme itseasiassa juuri vähän aikaa sitten yhden ystäväni kanssa siitä, että lasten kanssa – ainakin näin pienten kanssa – ravintolassa käydessä tunnelma, palvelu ja se lasten huomioiminen ovat pääasioita, ruoka on oikeastaan sivuseikka. Tuota omaa ohjettani noudatellen me olemme käyneet viime aikoina jopa Pancho Villassa syömässä, vaikka ennen lapsia en olisi koskenut kyseiseen ketjuun pitkällä tikullakaan.

Mutta se taitaa olla jo toinen tarina.