Musiikkia, mediaa, viiniä ja vihellystä

Siinä missä varmaan jokainen kolmikymppinen kaupunkilainen lifestyle-bloggaaja odottaa Flow Festivalia tai Ruisrockia kuin kuuta nousevaa, on mun vuoden kohokohta Musiikki&Media ja Lost In Music -kaupunkifestari Tampereella. Viime viikonloppu oli mun seitsemäs Musamediaviikonloppu ja tällä kertaa olin siellä ensimmäistä kertaa ihan vain asiakkaana, ilman minkään sortin velvotteita mihinkään suuntaan.

Se oli itseasiassa todella outoa. Useamman kerran mietin, että ai, tämä on ennen ollut mun juttu, mutta nyt se on tehty niin tai näin. Koko tapahtumasta muodostui jotenkin niin supertärkeä osa elämää ja varsinkin työidentiteettiä, että tunnuin olevan aika hukassa, kun en enää ollutkaan samanlainen osa sitä. Toisaalta nyt taisi olla ensimmäinen kerta, kun ihan tosissani ymmärsin kaiken sen kritiikin ja kehitysehdotukset, joita mekin aikanamme saatiin: miksei ole someseinää, missä on lounge, miksei passilla saa sitä tai tätä, miksi se puhui mutta tuo ei. Ennen niin loogisilta tuntuneet asiat ei enää olleetkaan yhtä loogisia, eikä sitä jälkikäteen ymmärrä ihan kaikkien päätöstensä tausta-ajatuksia. Toisaalta siis aivan sairaan inspiroiva ja opettavainen viikonloppu, toisaalta sitten taas haikea ja jollain tapaa surumielinen.

Tänä vuonna tapahtumassa puhuttiin todella paljon tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta: sekä sukupuolten välisestä, että maantieteellisestä ja alakohtaisesta. Lauantain Industry Awards Gaalassa useampikin palkittu omisti palkintonsa alan upeille naisille ja oli silminnähden liikuttunut siitä, miten perinteisesti keski-ikäisten miesten pyörittämä musabisnes on muuttumassa – tänä vuonna naisia palkittiin muissakin kuin viestintäkategorioissa, jota naiset perinteisesti ovat hallinneet.

Torstain ensimmäisiä seminaariaiheita oli koko historian ensimmäinen All Female -panel, jossa alan tärkeät naiset puhuivat naiseudesta, kohtaamistaan ennakkoluuloista ja -odotuksista ja siitä, miksi naisten mukana oleminen on tärkeää. Keskustelu oli pääosin todella kiinnostavaa, mutta vedin kahvit väärään kurkkuun, kun superisti ihailemani Peppi Puljujärvi kertoi naisten olevan pääsääntöisesti juoruilevia selkäänpuukottajia ja tekevänsä töitä mieluummin miesten kanssa. En jotenkin tuon kommentin jälkeen pystynyt suhtautumaan koko keskusteluun järkevästi: jos ja kun tarkoitus oli puhua siitä, miten naiset saisivat enemmän tilaa esimerkiksi major-levy-yhtiöiden johtokunnista, oli musta täysin ala-arvoista niputtaa kaikki naiset johonkin tuollaiseen yhteen juoruämmäkategoriaan ja vetää matto pois koko keskustelun alta.

Naisaiheiden lisäksi kävin viikonlopun aikana kuuntelemassa paljon someen ja digimarkkinointiin liittyviä paneeleita, spekuloin television tulevaisuutta, tutustuin Kantolan uuteen tapahtumapuistoon ja AC/DC:n keikkaan, kuuntelin Stuba Nikulan ja helsinkiläisten festareiden virastotylytystä, olin eri mieltä livebisneksen pomojen kanssa pääsääntöisesti kaikesta ja kuuntelin eri festareiden suhtautumista esimerkiksi VIP-paketteihin ja festareiden wau-elämyksiin. Paljon kaikkea mielenkiintoista, mutta paljon myös turhanpäiväistä dadaa ja itsestäänselvyyksiä. Harmillisesti seminaaritiloja oli myös tänä vuonna niin paljon, ettei kaikkiin kiinnostaviin semma-aiheisiin pystynyt mitenkään osallistumaan – esitänkin, että ensi vuonna Musamedia kestää vaikka viikon.

Mutta nyt kyllä todellakin valehtelisin jos väittäisin, että koko viikonloppu olisi ollut vain tiukkaa asiaa – aika kaukana siitä. Se oli nimittäin myös gininjuonnin maailmanennätysten rikkomista, supereita keikkoja, gaalaglamouria, lentosuukkoja, vihellystä ja määrättömästi tuttujen halailua ja olalletaputtelua. Tänä vuonna parhaiden kokkareiden palkinnon vei ilman muuta Lippupalvelu tarjoilemalla Kyrö Distilleryn Napueta ja kertakaikkisen herkullisia suomitapaksia – niille etkoille olisin voinut jäädä vaikka koko viikonlopuksi, ei olisi haitannut.

Musamediaan liittyvien bileiden lisäksi meillä oli perjantaina ihan erityisextravaganza, kun juhlimme mun nuorimman pikkusiskon 18-vuotissynttäreitä Antti Tuiskun keikalla. Kaikki muuthan oli aluksi hyvin epäileväisiä tuon keikan suhteen, mutta niin vaan hyppi rokkipoliisitkin Pakkiksella itsensä ihan hikeen ensin Roope Salmisen ja koirien kanssa ja sen jälkeen uskomattoman Antti Tuiskun tahtiin. Tuiskun keikka meni kyllä itsellä – ja ilmeisen monella muulla – ihan sinne keikkojen kärkikastiin. Siinä miehessä on jotain sellaista maailmanluokan tähteyttä, mitä ihan joka tyypistä ei löydy. Jos siis sulla on tsäännssi mennä Antin keikalle tänä talvena, niin tee se! Lupaan ettet pety.

Koko viikonlopun kruunasi Industry Awards Gaala, jossa siis jaettiin palkinnot vuoden parhaille musabisneksen tekijöille. Omat voittajasuosikkini olivat ihan ehdottomasti Venla Kokkonen, joka voitti vuoden toimittajan pystin, Emilia Mikkola, Flow Festivalin tuottaja ja Timo Isomäki, yli kymmenen suomalaisen megafestarin promoottori. Myös ihana, rakas, maailman upein entinen esimieheni Jouko J. Karppanen palkittiin yli 40 vuoden urasta elämäntyöpalkinnolla ja viimeistään siinä vaiheessa mullakin lipsahti hiukan kyynelehtimisen puolelle.

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli todella hauska ja tunteikas, mutta myös raskas ja väsyttävä. Olen koko viikon koittanut toipua tuosta kolmen päivän rypistyksestä, mutta aika tiukkaa tekee. Onneksi enää 11kk seuraavaan Musamediaan – joko mennään?!