Kuten moni muukin ruokabloggaaja, myös minä sain illalliskutsun uudistuneeseen Ribeen, Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Ribe on keikkunut pitkään Tallinnan parhaiden ravintoloiden kärkikastissa ja olen kuullut ravintolasta paljon hyvää. Oma käsitykseni Ribestä oli ehkä hiukan vanhanaikainen pihviä ja perunaa -paikka, joten otin kutsun mielelläni vastaan.
Lähtöasetelma ravintolaillalliselle oli kiinnostava: suuret lautaset, pienet annokset ja valkoiset pöytäliinat – yhdistelmä, jota yleensä kartan. Mikäli olisin valinnut Tallinnan reissumme illallispaikan itse, en todennäköisesti olisi päätynyt Ribeen. Pöytäliinojen lisäksi Riben hintataso on ehdottomasti kaupungin korkeimmasta päästä: kolmen ruokalajin menu juomineen kustansi kahdelta hengeltä 150 euroa, eli huomattavasti enemmän, kuin valtaosassa Tallinnan ravintoloista. Tallinnan ravintoloiden viehätys ainakin itselleni on juuri siinä, että huomattavasti Tampereen hintoja edullisemmin voi syödä erinomaista ruokaa ja kokeilla myös itselle uusia juttuja. Olimme varanneet pöydän perjantai-iltana kello 20 ja se osoittautui järkeväksi ratkaisuksi, ilmeisesti ainakin viikonloppuiltaisin ravintola on aina täynnä eikä ex tempore -illallinen onnistu.
Riben palvelu oli todella ystävällistä ja iloista ja meidät ohjattiin ripeästi pöytään. Olin aiemmin lukenut Riben palvelun olevan nopeaa ja sujuvaa, mutta meidän kokemuksemme oli täysin päinvastainen. En tiedä johtuiko hitaus siitä, että olimme paikalla etuajassa vai mistä, mutta ruokalistojen ja aperitiivien odottelussa kesti puoli tuntia ja ensimmäiset ruokatilaukset meiltä otettiin 45 minuutin jälkeen. Jossain toisessa tilanteessa se ei ehkä olisi harmittanut niin paljon kuin nyt – shuttlelaivan ruokatarjonta oli surkea, joten söimme päivällä vain juustohampparit ja illalla olikin sitten jo ihan kiljuva nälkä. Minua myös häiritsi henkilökunnan käyttämät radiopuhelimet – palvelutilanteet keskeytyivät useamman kerran, kun kollega kertoi tarjoilijamme korvaan jotain ja meidän juttumme katkesi. Tällä hintatasolla olisin odottanut, että tarjoilija olisi paneutunut asiakkaaseen hiukan enemmän ja jättänyt radiopuhelimen hiplaamisen vähemmäksi.
Noin tunnin jälkeen saimme kuitenkin ensimmäiset annoksemme, keittiön tervehdyksenä tarjoillut tapiokahelmi-mustekalasipsit. Sipsit olivat todella hyviä, wasabi toi niihin mukavan aasiavivahteen ja antoi odottaa varsinaisilta annoksilta myös paljon.
Tilasin itse kevyesti savustettua lohta ja aviomieheni peuratartarin herkkusienillä. Annokset olivat kauniita, mutta kumpikin olisin kaivannut kipeästi hieman suolaa. Pidin itse lohialkupalastani kovasti, mutta miehen mielestä tartar oli hiukan pliisu ja raa’at herkkusienet mauton lisuke. Itseasiassa hiukan kateellisena tutkin Riben nettisivuilta tällä hetkellä löytyvää menua – me ilmeisesti söimme vielä joulumenulta, jonka hinnat ilmeisesti olivat korkeammat ja lista huomattavasti suppeampi, tuolla uudella listalla näkyi olevan montakin annosta, jota olisi tehnyt mieli maistaa! Alkuruokien kanssa tarjoiltu leipä oli kuitenkin todella hyvää ja ravintolan oma kädenjälki näkyi niissä upeasti.
Pääruuiksi valitsimme peuraa ja ankkaa. Ankka tarjoiltiin tällä kertaa ilman rapeaa rasvaa, joka oli hiukan yllättävä valinta. Annoksessa ollut ankan koipi oli kuitenkin herkullinen ja fileet kypsennetty täydellisesti, eli sikäli miehelläni ei ollut annoksestaan valitettavaa. Oma peura-annokseni taas oli ehtinyt jäähtyä ja fileen päätypala kypsyä vähän liikaa – vähemmän nälkäisenä olisin varmasti pyytänyt uuden annoksen, mutta nyt ei lähes pari tuntia jo odoteltua tullut mieleenkään. Pääruoka-annokset olivat myös suhteessa pienemmät kuin alkuruuat ja suosittelen kyllä, että Ribessä illallistava syö ns. pitkän kaavan mukaan. Ankka-annoksessa ei esimerkiksi ollut ankan lisäksi muuta kuin hiukan luumua ja keltajuurta ja pelkkä pääruoka olisi varmasti jättänyt nälkäiseksi.
Jälkiruokavalinnat olivat aika helpot: minä tilasin juustoja, mieheni suklaafondantia. Kumpikin annos oli ihan hyvä, joskaan en ymmärrä, miksi kukaan koskaan haluaisi syödä raakaa varsiselleriä juustojen kanssa. Olisin myös toivonut, että tarjoilijamme olisi osannut kertoa juustoista hiukan enemmän – nyt minulle jäi hiukan epäselväksi, että mitä lautaselta löytyi. Juustojen kanssa tilaamani portviini sen sijaan oli erinomaista ja olen erittäin otettu, että Janica on opettanut meikäläisenkin nauttimaan väkevistä viineistä.
Illallisen huipennus oli ravintolan oma limoncello, jota saimme pienet maistajaiset. En ole alkuperäisen liköörin suurin fani, mutta liekö sitten se Château Riben vodka, joka näitä junttimakuhermojani upeasti kutitteli.
Kaikenkaikkiaan illallinen oli hyvä ja viihdyimme erinomaisesti, vaikka aikaa kuluikin yli kolme tuntia. Se mitä jäin jossain määrin vähän kaipaamaan oli viimeistely ja sellainen annokset seuraavalle tasolle nostava loppusilaus. Vuosi sitten tähän aikaan illallistin Tallinnassa Mekkissä ja jos näistä kahdesta hyvin samantyyppisestä ravintolasta pitäisi valita, niin palaisin ehkä mieluummin Mekkiin. Ribe oli tasainen ja varma ravintola, joka toimii varmasti erinomaisesti jos ei kaipaa illalliseltaan yllätyksiä. Itse kun olen tälläinen fiilissyöjä, niin kaipaan aina Sitä Jotain, joka nyt valitettavasti illasta jäi uupumaan.
