SYSTEM OVERLOAD II

Käykö teille koskaan niin, että päässä risteilee ja poukkoilee vaan yksinkertaisesti niin paljon kaikkea, ettette saa mistään ajatuksesta kunnolla kiinni? Harvoin olen mitään midfullnessin mainosmateriaalia, mutta eilen ja tänään mun aivot on käynyt niin ylikierroksilla, että en varmaan saisi yhtä ainoaa järkevää lausetta muodostettua, jos joku nyt soittaisi. Haluaisin kirjoittaa siitä, miten kurjaa on, kun aikuiset käy netissä nokkeluuspäissään nuorten kimppuun tai siitä, ettei kaikilla naisilla ole vauvakuumetta ja yllätysvauvakin voi maailman rakastetuin lapsi. (Itseasiassa tuosta Häirikköjen postauksesta ehkä kirjoitankin vielä – olin niin vihainen koko viime yön, etten saanut edes nukutuksi: nuoret järjestävät toisilleen graffittikirjoituksen ja aikuiset siihen sitten postailevat mauttomia itsemurhakuvia.) Mutta ei, sormet ei löydä oikeita näppäimiä, enkä osaa muodostaa tolkullisia lauseita. Äsken tarkastin, että kirjoitetaanko mindfullness kahdella ällällä vai kahdella ännällä. Not my brightest moments.

Joten nyt otan ehkä kolmannen kupin kahvia ja tuijotan ikkunasta ulos. Ihailkaa te vaikka sillä aikaa mun kauniita lapsia.

Hyvä on, hyvä on! En mää ihan pelkästään vaan tuijottele kaukaisuuteen, vaan meitä vastapäätä olevalle yhteisöviljelmälle. Bongasin sen toissapäivänä ja nyt odotan kuumeisesti, että olisi jo kevät ja pääsisin testaamaan, olenko yhteisöviljelyihminen muutenkin kuin unissani. Ajatelkaa nyt miten romanttista, käydä lasten kanssa kauniina kesäpäivänä vähän kastelemassa porkkanoita ja poimimassa punaviinimarjoja! Koska missään nimessä koko kesää ei sada vettä ja ne mun porkkanat mätäne sinne viljelmälle. Täysin utopistinen skenaario tuo. Täysin..

Ai oliko mulla jotakin oikeaa asiaa? No eipä juuri.