Ikääntynyt leidi eetterissä

Eilen oli siis taas upean Marja Hintikka Liven lähetyspäivä. Kuten jokaisessa muussakin jaksossa, myös eilisessä jaksossa kommentin aiheeseen kertoi tähtibloggari – ja miettikääpä mikä mieletön säkä kävi, kun eilen tuo tähtibloggari olin minä! Varsinainen mediapersoona kuulkaatten.

Nyt jos laskee eilisen MHL:n ja sen aiemman Perjantain yhteen, niin olen ollut telkkarissa kahden viikon aikana jo 1min 15 sekuntia! Tästä tämä ura urkenee, Twitterissäkin puuhataan jo nettiaddressia meikäläisen omalle televisio-ohjelmalle. Koska teitä kaikkia varmaan kiinniostaa ihan ältsisti, että millaista siellä telkkarissa oli, niin tässä maikäläisen syväluotaava kohureportaasi Helsingin Pasilasta.

Marja Hintikka Live tähtibloggari Emmi Nuorgam

Tässä tähtibloggari on Yle Puheen haastattelussa. Haastattelua ennen tähtibloggari on eksynyt kartturinsa kanssa Pasilan studioalueelle ja häirinnyt vahtimestarin kahvituntia kysymällä, että missähän helvetissä ne kuvaukset oikein on. Sitten tähtibloggari on mennyt maskeeraukseen, jossa meikkaaja käyttää huultenrajauskynää, ettei huulipunat katoaisi tähtibloggarin ikääntyneiden huulien juonteisiin.

MHL tähtibloggari Emmi Nuorgam

Tässä tähtibloggari koittaa keskittyä haastatteluun, kun taka-alalta kuuluu kokoajan joko ihan hiljainen ”vittu mikä tässä nyt on” tai sitten 136 desibelin piippaus, kun kartturilla on hiukan vaikeuksia kameran ääniasetusten kanssa.

Raisa Retroprinsessa

Tässä on kartturi-Raisa, kun Raisa on nätti ja sitten tässä on Raisa, kun Raisa imitoi omaa rooliaan. Arvaatteko kumpi on kumpi?

MHL live

Tässä Jennyllä on hauskaa, mutta Marja ja Heikki ei tajuu.

Marja Hintikka Live

Tässä Marja alkaa tajuun, mut Heikki ei kyllä vieläkään tajuu.

yleMHL

Hyvä Heikki, nyt Heikkikin tajus!

MHLnakkivallankumous

Ja tässä Jenny puhuu kylmistä nakeista ja banaanijugurtista, mikä on kyllä YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastaista. Älkää kokeilko kotona.

MHL temppuperhe

Tässä Järvisen ihmeellisen temppuperheen 3-vuotias Aamos keikkuu studion katossa ja studioyleisö haukkoo henkeään. Tähtibloggari ei enää pysty seuraamaan studion keskustelua, koska unohti käydä varapissan varapissalla. Sen vuoksi tähtibloggari ei muista myöskään mitään siitä, mitä sanoo telkkarissa.

MHL vieraat

Tässä Toni Nieminen kertoo, että äiti kuori Tonin perunat vielä isonakin, ettei sattuis vaan mitään. Kun Toni ensin oli hypännyt Lahden suurmäestä.

MHL Toni NieminenMHL Live Martina Aitolehti

Tässä Toni Nieminen häviää vesi-ilmapallotietokilpailun, koska ei osaa lasten liikennelaulun sanoja. Ei osaa kyllä kukaan muukaan (paitsi Raisa ja mun toisella puolella istunut, niinikään ikääntynyt, herrasmies).

IMG_20160126_143602 IMG_20160126_143537IMG_20160126_143718

Tässä tähtibloggari tajuaa hotellin vessassa, ettei siitä ole kuvia kun se on telkkarissa. Sitten se tajuaa myös, että se on ehkä ihan hyvä, koska ne huulipunat tosiaan on siellä ikääntyneiden huulien ikääntyneissä huulirypyissä.

Päätämme raporttimme tähän.

Ja ensi viikolla en ole vielä ollenkaan telkkarissa, että mut voi kutsua kyllä paikalle.

Marja Hintikka Liven jakso 2 Suojelemme lapsemme hengiltä löytyy myös Areenasta. Yle Puheen MHL tänään klo 16.00 alkaen.

4 comments

  1. Amma

    Voi taivas teidän kanssa 😀 Kartturi on kyllä taas ollut vauhdissa, kuulin sieluni korvilla (?) ihan vuorosanoja ja äänenpainoja myöten.
    Illalla katson ohjelman nauhalta (jos ehdin) ja voin sitten kommentoida lisää, mm. siitä, mitä oot mennyt sanomaan siellä!

  2. Raissi

    Wannabe tähtibloggaaja sai kuitenkin otettua muutaman onnistuneenkin kuvan. Toivottavasti nuo muut tyypit sai haastattelusta häivytettyä wannabe tähtibloggaajan taustakommentit vittulevasta kamerasta ja desibelikamerasta 😀

  3. Paprika

    Oikein asialliselta näytti telkassa! 🙂

  4. Sari

    Ha ha, mahtava postaus kulissien takaa! Mä katsoin jakson ja puhuit hyvin *fiksusti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *