Maailman paras Kauppahalli

Ihmetyttää, etten ennen ole kirjoittanut tästä. Oli oikein pakko selata läpi ja googlettaa omia kirjoituksia, mutta uskottava kai se nyt on, että Tampereen Kauppahalli on tähän saakka näytellyt blogissani vain sivuroolia. Siihen nähden, että käymme hallissa vähintään kerran viikossa, on se aika erikoista. Kaikki kalaostokset suoritetaan tietysti Nygrenillä, makkaraa syödään vain 4Delin tiskistä ja kiinnostavimmat lounaspaikatkin löytyvät Kauppahallista. Koska tämänpäiväisellä reissulla sattui olemaan myös kamera mukana, niin ajattelin nyt esitellä teille Kauppahallin helmet: ne suosikkipaikkani, joihin palaan kerta toisensa jälkeen ja joiden laatuun ja palveluun voin luottaa 100 prosenttisesti.

tampereen_kauppahalli

tampereen_kauppahalli_luomupuoti

tampereen_kauppahalli_wilenius

Ensimmäiset muistikuvani kauppahallista liittyvät lapsuuteen. Jonain jouluna pääsin isäni mukaan halliin tekemään kalaostoksia. En ollut koskaan ennen käynyt kauppahallissa ja muistan, miten ihmeellinen ja taiaonomainen paikka se silloin oli. Kojut oli koristeltu jouluvaloilla ja havuilla, ihmiset tungeksivat kapeilla käytävillä ja ruoka ostettiinkin ihmiseltä kaupan leikkelehyllyn sijaan. Sellaiselle citymarketkasvatille kokemus oli jotenkin aivan päräyttävä – yhtään en tiedä muistavatko vanhempani koko tilannetta. Itseasiassa tajusin itsekin vasta muutama vuosi sitten paikan olleen Tampereen Kauppahalli, siihen saakka kuvittelin vain nähneeni unta. Tuon jälkeen olen ollut itsekin hallissa töissä ja nykyään se on itselleni yksi Tampereen rakkaimmista paikoista.

tampereen_kauppahalli_kenkakauppa

tampereen_kauppahalli_kukkapuoti

Tiesittekö muuten, että Tampereen Kauppahalli on pohjoismaiden suurin sisäkauppahalli? Tai että se on jo yli 100 vuotta vanha? Aikoinaan kun halli perustettiin, oli sen tarkoitus suitsia Tampereella täysin villiksi muuttunutta ja rehottavaa torikauppakulttuuria – jossa se tietysti mallikkaasti onnistuikin. Kauppahallin kohtalosta käytiin 70-luvulla kovaa kiistaa, kun Hämeenkadun virastotalo ja sen yhteydessä oleva historiallinen halli haluttiin purkaa. Onneksi tuo kiista päättyi suojelijoiden voittoon ja me saamme edelleen nauttia hallin täysin omanlaisesta tunnelmasta.

tampereen_kauppahalli_pyorykkabaari1

tampereen_kauppahalli_4vuodenaikaa_menu

tampereen_kauppahalli_4vuodenaikaa

Vaikka Tampereen Kauppahalli on kokonaisuudessaan todella upea ja kaunis paikka, on minullakin siellä ihan omat, erityiset suosikkipaikkani. Ottakaahan hyvä asento ja valmistautukaa ihan uskomattomaan kauppahallikateuteen.

4 VUODENAIKAA ja 4DELI

Ensimmäisenä on tietysti pakko mainita yksi kaupungin parhaista lounasravintoloista ja kiistatta upein deli: 4 Vuodenaikaa -ravintola ja deli. 4Deli on paikka, johon suuntaan silloin, kun ei ole kertakaikkiaan mitään ruokainspiraatiota tai silloin, kun makkarahammasta kolottaa. Delin makkaroiden jälkeen musta on tullut ihan järjetön makkarahifistelijä, eikä oikeastaan muista makkaroista voi puhua edes samana päivänä. Makkaroiden lisäksi delistä saa aivan taivaallisen hyviä ranskalaisia ja englantilaisia leivonnaisia, leipiä ja piirakoita, italialaista leipää, irlantilaisia perinneherkkuja ja tietysti huikeita hodareita. Tänään myös lounastimme kulinaarikaksosen kanssa delissä: kaksonen tilasi Eggs Benedictin kanadalaisella pekonilla ja itse söin Steak Sandwichin. Kummankin annoksen kyljessä tarjoillut, käsinleikatut ja tryffelisuolalla maustetut ranskalaiset olivat jumalaisia ja dipitkin äärettömän hyviä. 4Deli ei todellakaan ole mikään laihduttajan ruokapaikka, mutta onneksi vastapäätä 4 Vuodenajasta voi tilata edes näennäisesti vähän kevyemmän salaatin tai kalakeiton.

Lihakäytävällä, myymälän nrot 161, 163 ja 173

tampereen_kauppahalli_4vuodenaikaa_deli_showme

tampereen_kauppahalli_4vuodenaikaa_deli

tampereen_kauppahalli_raakamakkara_4deli

KALAHERKUT NYGREN

Meille ostetaan hyvin harvoin, tuskin koskaan, kalaa muualta kuin Nygreniltä. En voi sietää sitä kalan hajua, joka markettikaloista lähes poikkeuksetta lähtee, saati kuvitellakaan maksavani kalasta, joka pahimmassa tapauksessa on pyydetty viikkoja aikaisemmin. Nygrenillä kala on aina tuoretta, myyjä tietää mistä se on nostettu, kuka sen on nostanut ja osaa vielä käsitelläkin kalaa. Sen lisäksi kaupan päälle saa ostamastaan kalasta valmistusvinkit ja reseptit – ja tietysti hymyn. Aina ja joka kerta. Kesäisin Nygrenin nuoremman polven löytää takuuvarmasti Tammelantorilta ja kalamarkkinoilta ja kuulinpa huhuja, että elokuun Pinxto-kilpailuunkin osallistuu tänä vuonna myös Tampereen paras kalakauppa.

Lihakäytävällä, myymälän nrot 91, 93, 95, 97, 169 ja 171

tampereen_kauppahalli_nygren_kalakauppa

tampereen_kauppahalli_nygren

KAUPPAHALLIN LEIPOMO

Kauppahallin leipomo on pienen pieni putiikki 4Delin vieressä. Siis itseasiassa niin pieni, että sen ohi saattaa tietämätön kävellä ihan huomaamattaan. Kauppahallin leipomo on kuitenkin hallin leipäkaupoista toinen, joka leipoo leivät ja pullat paikanpäällä. Pitkään olimme Wileniuksen vakkareita, mutta kun kerran maistaa Kauppahallin leipomon juureen leivottua ruisleipää, ei paluuta ole. Yksi vakio-ostoksistani onkin ensin kylmäsavulohta Nygréniltä ja sitten ruisleipä siitä vastapäätä Kauppahallin leipomosta. Kotona ruisleivän päälle voidellaan rutosti voita (ei mitään kasvisrasvahöhhöjä) ja vähintään kaksi siivua lohta. Leipä viimeistellään mustapippurilla ja avot, sitten voikin kuolla onnellisena.

Lihakäytävällä, myymälän nrot 90, 92 ja 94

tampereen_kauppahallin_leipomo

KOIVISTO

Ja samalla käytävällä jatketaan. Koiviston valikoimiin kuuluvat sekä laadukkaat leikkeleet että välimerelliset antipastot. Jos tarve on esimerkiksi herkullisille marinoiduille oliiveille tai täytetyille paprikoille, niin suosittelen ehdottomasti Eevi Salon herkkuja. Kaikista yksinkertaisin salaatti valmistuu marinoiduista kasviksista, oliiveista, salaatista ja juustosopin juustosta. Erityismaininta myös siitä, että Koiviston ja Salon chorizoja, kinkkuja ja muita herkkuja saa aina maistaa ennen ostopäätöksen tekemistä – siis itseasiassa on pakkokin maistaa, Tampereella harvoin myydään sikaa säkissä.

Myymälän nrot 63, 64, 65 ja 66

tampereen_kauppahalli_koivisto

tampereen_kauppahalli_koivisto_antipasti

tampereen_kauppahalli_koivisto_liha

JUUSTOSOPPI

En uskoisi kenellekään tulevan yllätyksenä, että myös Juustosoppi löytyy tältä listalta. Oi Juustosoppi, rakkaimpain. Täysin häikäilemättömästi väitän Juustosopin olevan maan paras juustokauppa. Vielä koskaan en ole poistunut Juustosopista tyhjin käsin, ammattitaitoinen henkilökunta löytää juuston tilanteeseen kuin tilanteeseen. Jopa juustonvihaajille (en kyllä käsitä miten sellainenkin ihmisryhmä saattaa olla olemassa..). Tämän hetken suosikkini on tietysti St. Agurin sinihomejuusto, mutta tällä viikolla tutustuin myös pestolla maustettuun punaiseen goudaan, joka vei kielen mennessään. Myös Juustosopista saa mukaansa reseptin – ja maistiaisia jo kaupantekijäisiksi. Yksi parhaita Juustosoppimuistojani on viime joululta, kun kaiken kiireen keskelläkin omistaja Eija Ahvenjärvi maistatti minulle ja vieressäni asioineelle rouvalle kaikki omat juustosuosituksensa, kertoili niiden tarinoista ja omista herkutteluhetkistään. Jos olisi minun tehtäväni valita kaupungin paras asiakaspalvelija, niin se löytyisi ihan ehdottomasti Juustosopista.

Myymälän nrot 10, 12, 14 ja 16

tampereen_kauppahalli_juustosoppi

OHANA LEI’POMO & GRILLE

Ohana on yksi hallin uusimmista tulokkaista. Café Pispalan omistajat valloittivat keskustan suurieleisesti, kuten tapana on, avaamalla samalla kertaa sekä leipomon että ravintolan. Ennen joulua huhuttiin, että Ohanan hampurilaiset ovat kaupungin parhaasta päästä, mutta itse en ole vielä mahtunut niistä nautiskelemaan. Myös Ohanan amerikkalaistyylinen pancake-aamiainen on ylistetty parhaaksi genressää. Olen kuitenkin maistellut leipomon tuotteita jo pariinkin otteeseen ja voin luvata, ettei noissa leivoksissa ja leivissä ole voita ja sokeria säästelty. Leipomoon pääsee myös kurkkimaan sisälle – tänään kahvitellessa seurasimme, kuinka omistaja kuorrutti mansikoita erilaisilla suklailla. Ei siis suositella laihduttajille tahi muille kummajaisille.

Myymälät Pyörykkäbaaria vastapäätä ja Umamin vieressä, Kauppahallin Hämeenkadun puoleisessa päädyssä

tampereen_kauppahalli_ohana_leipomo

tampereen_kauppahalli_ohanaleipomo

HERKKUVERÄJÄ

Herkkuveräjä on hallin kenties tamperelaisin herkkukauppa. Nääs ja moro raikaavat jo pitkälle, eikä Herkkuveräjän supliikilta omistajalta ole helppo saada suunvuoroa. Herkkuveräjä on hallin ainoa lihakauppa, josta voi ostaa luomulihaa ja meidänkin luomujoulukinkkumme oli juuri Herkkuveräjän kautta hankittu. Vitriinin Hämeenkyrössä palvatut broilerit ovat kiehtoneet meikäläistä jo pitkään, mutta vieläkään en ole uskaltautunut kokeilemaan. Sen sijaan siivutettu savukasler tai palvikylki ovat herkkuja, joiden ohi on mahdoton kävellä lankeamatta. Kevään aikana kauppias aikoo toteuttaa luomulihan ennakkotilausjärjestelmän, eli siitä kiinnostuneita suosittelen tykkäämään Herkkuveräjästä myös Facebookissa.

Keskikäytävällä Hallituskadun päässä, myymälän nrot 48,46,44

tampereen_kauppahalli_herkkuveraja

tampereen_kauppahalli_luomuliha

VILJATON VALINTA

Viljaton Valinta on näistä oikeastaan ainoa, jonka asiakas en itse aiemmin ole ollut. Nimensä mukaisesti Viljaton Valinta keskittyy gluteenittomiin ja viljattomiin tuotteisiin ja olen aiemmin ajatellut, että en kuulu kohderyhmään. Tänään kuitenkin pysähdyimme tutkimaan liikkeen valikoimaa ja tajusin, että gluteenittomasti voi syödä myös silloin, kun siihen ei ole erityistä pakkoa. Esimerkiksi maistamani juureen leivottu patonki oli ihan mielettömän maukasta, enkä olisi kuunaan uskonut, että kyseessä oli ns. allergiatuote. Viljaton Valinta myy myös esimerkiksi kikherneistä valmistettuja pastoja ja spelttijauhoja ja gluteenittomaan voitaikinaan kääritty 4Delin makkara puhutteli mua jollain aivan erityisellä tavalla. Keliaakikoille muuten tiedoksi, että liikkeestä voi ostaa makeita ja suolaisia kahvileipiä ja istua nauttimaan ne vastapäiseen, jonkinlaisessa kulttimaineessa jo olevaan, Kahvila Aniittaan. Gluteenittoman leipomon leipiä löytyy hallista muualtakin, ainakin 4Deli ja Ohana käyttävät gluteenittomissa versioissa nimenomaan Viljattoman Valinnan sämpyöitä.

Myymälän nrot 78, 80 ja 82

tampereen_kauppahalli_gluteeniton_leipomo

tampereen_kauppahalli_gluteeniton

Jos tässä kirjoituksessa olisi sellainen bubbling under -tyyppinen osio, niin siinä mainitsisin ihan ehdottomasti ainakin klassikoista klassisimman, Pyörykkäbaarin sekä kuulemani mukaan kaupungin parhaan sushipaikan Umamin. Haluan kuitenkin jättää jotain myös teille löydettäväksi ja ennen kaikkea suositeltavaksi: olisi ihana kuulla, mitkä paikat Tampereen Kauppahallissa ovat teille erityisen rakkaita ja taas toisaalta, mitä te halliin vielä kaipaisitte?

Noviiseille suosittelen myös lähes pakollista Tampereen Kauppahalli -haahuilua – tutkikaa, kyselkää ja jutelkaa kauppiaiden kanssa. Omaa lempipuuhaani on vaan kierrellä ja katsella – ehkä maistellakin – ja oppia uutta raaka-aineista ja erilaisista makumaailmoista. Niin kovasti toivoisin, että myös oma sukupolveni löytäisi Kauppahallin ja ottaisi sen omakseen. Kokeilkaa edes kerran. Lupaan että siihen jää koukkuun!

24 comments

  1. Kerttu

    Hei,
    Onko nämä sinun blogitekstit tehty yhteistyössä vai merkitsetkö aina erikseen yhteistyöprojektit.

    1. Kerttu

      ?

    2. emminuorgam

      Merkitsen yhteistyöt aina erikseen. Nämä on ihan vain omaa vilpitöntä suosittelua. 🙂

      1. Kerttu

        Jes! Kiitos näistä. 🙂

  2. Heikki ja Katri

    Meidän pikkulikka ilmoittaa vähintään kerran viikossa, että mennäänkö tänään halliin.

    Meidän kierros alkaa aina juustosopista pizzaan täytyy saada Mozzarellaa, sit Wileniukselle hakemaan karjalanpiirakoita, sieltä Walliukselle ostamaan kasviksia, Nygrenin kalatiskin kautta 4Deliin makkaraostoksille. Pikkulikka haluaa aina Merguezia pizzaan/pastaan.

    Me ollaan ainakin koko perhe rakastuttu hallin tunnelmaan ja siihen kuinka myyjillä on aina aikaa jutella asiakkaan kanssa.

    1. emminuorgam

      Einonkin yksi yleisimmistä leikeistä on lähteä halliin ostamaan kalaa. 🙂

  3. Johannna

    Moikka!
    Kivoja tämmöiset postaukset! Itse olen esim. paljon selaillut blogeista arvosteluja Tampereen brunssipaikoista!
    Ohana Leipomo ja Grille vaikutti oikein lupaavalta uudelta tuulahdukselta!
    Herkkuveräjään en ole tutustunut, ja kuten tähänkin saakka, joka Joulu parhaat joulukinkut ollaan saatu Laatulihasta. Sielä oli ainakin tänä Jouluna myös luomukinkkuja.

    1. emminuorgam

      Meikäläinen pääsee nykyään niin huonosti brunsseille, että niihin en oikein osaa antaa suosituksia, lounaspaikat onkin sitten vähän paremmin hanskassa. Pitäisi varmaan tehdä niistäkin koontia joskus! 🙂

  4. TaruK

    Aika samanlainen on minunkin kierrokseni. Nygren on ihan ykkönen. Odottelen heidän pintxoaan innolla! Jos kalapäivän sijaan sattuu kuitenkin olemaan lihapäivä, pysähdyn Lihakippareilla ostamassa esim. possunposkia. 4Delin hodareille on viety monta ulkopaikkakuntalaista kaveria ja kaikki ovat olleet yhtä haltioissaan. Parhaasta ruisleivästä olen eri mieltä 🙂 Mun makuuni paras löytyy Aallolta: heidän juureen leivottu, lisä- ja säilöntäaineeton maalaisruisleipänsä on tosi herkkua. Sitä saa marketeistakin, mutta jostain syystä ei ole yhtä hyvä kuin hallista ostettu. Hallin tiskistä ostetuissa on parempi, rapsakka aromireuna. Nyt täytyykin varmaan lähteä sitten halliin. 🙂

    1. emminuorgam

      Missäspäin Aallon leipomo hallissa sijaitsee? Nyt lyö mulla jotenkin ihan tyhjää.

      1. TaruK

        Oho, olen vähän myöhässä vastauksen kanssa. 🙂 Olet varmaan jo hallissa käynyt ja Aallon bongannut, mutta keskikongilla, Hämeenkadun sisäänkäynnistä tultaessa oikealla laidalla ja aika perällä, Wileniuksen pullapuodin jälkeen.

  5. Riikka

    Mahtava kirjoitus, minusta tuli fanisi kerralla !! Sait todella hyvin tunnelman, tuoreuden ja atmosfäärin iholle. Rakastan Tampereen Kauppahallia ja nyt, jos mahdollista, vielä enemmän. Kauppahallissa nähdään!!

    1. emminuorgam

      Heh, kiva kuulla! Morjenstellaan jos törmätään. 🙂

  6. Maija

    Oi, nyt tuli pakottava tarve päästä halliin ostoksille! Mulla on vähän samankaltaisia lapsuusmuistoja hallista kuin sulla, varsinkin Juustosopin ja Eijan muistan hyvin jo lapsuudesta, kun äiti jäi aina höpöttämään siihen ikiajoiksi. 🙂 4Delin hodarit on huippuja, samaten Neljän vuodenajan lounas. Ohanan hamppariakin on tullut jo maistettua ja hyvää oli kyllä. Varsinkin se kanahampurilainen on kuulemma erityisen bueno, se täytyy vielä päästä testaamaan. Ja Ohanan amerikkalainen juustokakku on taivaallista!

    1. emminuorgam

      Itseasiassa sen kanaversion olen syönyt, mutta siitä ei kyllä jäänyt merkittävää muistijälkeä, ei hyvään tai huonoon. Hmmmm, pitää ehkä nyt korjata tämä ihan ensi tilassa!

      Ja arvaa mitä, mä en pidä juustokakuista. Oikeastaan en mistään kakuista.

      1. Maija

        Whaaat?!! Et tykkää kakuista? Sussa on pakko olla jotain perustavanlaatuista vikaa. 😀

        1. Emmi Nuorgam

          Mähän en erityisemmin välitä makeasta. Unohdin torstainakin mudcaket jääkaappiin 😀

  7. Nanna

    Kyllä, olit oikeassa. Iski aivan välitön kauppahallikateus!

    1. Emmi Nuorgam

      Twitterissä kehuttiin Kuopion hallia myös, onko se kehujen väärti?

  8. Henna

    Asuin Tampereella kuusi vuotta. Ei ole Tampereen hallin voittanutta! 4vuodenaikaa bouillabaisse on ehkä parasta ruokaa mitä olen ikinä syönyt! Vakkaripaikkoihin kuului myös Laatuliha ja Pyörykkäbaari. Tuo Ohana kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitää pyörähtää, kun seuraavan kerran tulen käymään. Tampere ❤

  9. Hanna

    Mahtava kirjoitus! Meillä ei lapsena perheessä ollut hallikulttuuri valloillaan mutta tästä kirjoituksesta sain innon lähteä oman perheeni kanssa tutustumaan halliin kunnolla! Kiitos Emmi muutenkin innostavasta blogista!

    1. emminuorgam

      Kiitos kivasta kommentista Hanna! Ja onnea matkaan, toivottavasti jälkikasvukin viihtyy. 🙂

  10. Effebalance

    Tampereen kauppahalli on parasta mitä tiedän. Itse asuin siellä koko lapsuuden, ja voi että niitä muistoja kun aamupalalle lähdettiin kauppahalliin. 🙂

Vastaa käyttäjälle Emmi Nuorgam Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *