Vihdoin lauantaina koitti se supersalainen ja vastuullinen työtehtävä, josta jo torstaina vähän vihjasinkin, eli Uuden Musiikin Kilpailun finaalin tuomarointi ja asiantuntijaraatiin osallistuminen. Olin ihan sairaan otettu kutsusta: tänä vuonna Suomen Euroviisuedustaja valittiin ensimmäistä kertaa laskentatavalla, jossa yleisöäänillä annettiin puolet pisteistä ja raadit antoivat puolet pisteistä. Emme saaneet etukäteen kertoa osallistumisestamme raatiin, etteivät levy-yhtiöt alkaisi lähetellä Karibianmatkoja palkkioksi oikein annetuista äänistä (voin kyllä ottaa silti vastaan, saa lähettää matkalahjakortteja!), ja varmaan varsinkin meille bloggaajaraadissa ja tuberaadissa olleille tehtävä oli aika hankala. Mitenkään ketään sormella osoittamatta toteankin, että joku bloggaajaraadin miesjäsenistäkin saattoi spoilata jutun jo ennen lähetystä omalla snäppitilillään..
Koska kyse oli Euroviisuista, oli siihen suhtauduttava asiaankuuluvalla vakavuudella. Viisuthan on täynnä glitteriä, paljetteja, tekoripsiä ja räjähdyksiä, joten todellakaan en voinut lähteä finaaliin raitapaidassa ja pelkässä ripsarissa. KOKO By Vili Ketolan Heini taikoikin mulle ihan sairaan magean tukan ja meikin lauantaiaamuna ja vaikka olin aluksi vähän skeptinen muiden tekemien meikkien suhteen, olin tulokseen todella tyytväinen. Toivoin meikkiin väriä, mitä normaalisti en koskaan käytä, ja Heinin visiossa olisikin tehty alaluomille vahvat vihreät rajaukset ja jätetty yläluomi aika simppeliksi. Se ei kuitenkaan kuulostanut ollenkaan multa, joten väri siirrettiin yläluomelle ja olen niin onnellinen, että sain toiveeni sanotuksi. Mikähän siinäkin on, että muuten niin sanavalmiina likkana muutun kampaajan tuolissa ihan nössykäksi, enkä kehtaa sanoa, että mitä oikeasti ajattelen? Tiedän tämän vaivaavan muitakin, kertokaa mulle, että mistä se johtuu?
Ja pakko muuten sanoa, että meikki ja tukka tehtiin kymmeneltä aamulla ja kun sitten aamuyöllä neljän aikaan pesin kasvot, oli se edelleen ihan samassa kunnossa kun aamullakin. Siinä varmaan on se keskeinen ero ammattilaisen ja amatöörin välillä: ainakin omatekemää naamaa saan olla korjaamassa heti parin tunnin jälkeen, kun luomivärit alkaa kadota luomivakoon ja naamaa kiiltää kuin Esterin bersus.
Helsinkiin saavuttua oli tarkoitus viimein käydä Friends & Brgrsissa, mutta taas tuo jäi vaan haaveeksi. Kaksi kertaa aikaisemmin kun olen käynyt nykimässä ovea, on ruoka jo loppunut siltä päivältä ja tällä kertaa ravintola oli remontin takia suljettu. Mua ja Friends & Brgrsia ei ilmeisesti ole vain tarkoitettu toisillemme, tai sitten pitää tyytyä odottamaan, että Tampereen ryysis helpottaa. Päädyinkin sitten Kluuviin Pizzariumiin ja Ahoritaan yhdistetylle lounaalle ja illalliselle.
Tykkään ihan hirveän paljon ravintolakonsepteista, joissa ruokaa voi tilata vain vähän ja jakaa nälkäänsä useampaan ravintolaan. Koska en ollut syönyt vielä mitään koko päivänä, enkä tiennyt millainen ruokatarjoilu UMK:ssa olisi, päätin tankata koko illan ruuat kerralla. Snäppäsinkin itseasiassa jo aiheesta, mutta näistä kahdesta tykkäsin siis Ahoritasta enemmän kuin Pizzariumista.
Olin pantannut tätä Pizzariumin kokeilemista jo pitkään. Yhtä kauan olin seurannut Pizzariumia kaikissa mahdollisissa somekanavissa ja oikein kasvatellut pizzanälkää – kuvat ja tarinat kulissien takaa on aivan s a i r a a n herkullisia. Kun sitten osoittautuikin, että Pizzariumin pizza on paremman näköistä kuin makuista, olin vähän pettynyt. Maistoin salami- ja kylmäsavupizzoja, jotka kyllä olivat varsin mainioita, mutta eivät mitään Sitkon pizzojen rinnalla. Rakastan Sitkon nimensämukaisesti sitkoisaa pohjaa, enkä sen vuoksi ihastunut Pizzariumin rapsakkuuteen (vaikka se toki on varmasti parempi kuin 97% suomalaisista pizzerioista). Ahoritalle taas on vaikea keksiä tamperelaista vastinetta – paraikaa käynnissä oleva La Negritan pop up on enemmän meksikolaista kotiruokaa, kuin street foodia, ja sen vuoksi Ahoritaan oli helpompi ihastua.
Maistelin kanatacon punajuuriquinoalla ja possutacon paputahnalla ja pidin kummankin mausta, joskin olisin kaivannut huomattavasti enemmän limeä, chiliä ja korianteria. Annoksen mukana tulleet soosit kuitenkin paikkasivat makua mukavasti ja itsetehdyt nachot olivat taivaallisia. Tykkäsin myös erikoispaljon kummankin ravintolan hintatasosta: Pizzariumissa kaksi pizzan palaa maksoi 7,80€ ja Ahoritassa kaksi tacoa, kolme salsaa ja nachot 10€. Kun tätä vertaa esimerkiksi juuri Tampereellekin avatun Fafa’sin hintatasoon, niin ero on musta aika huima: täytetty pitaleipä maksaa 8,90€ – paljon enemmän kuin esimerkiksi Zeytuunissa tai Jörn’s Dönerissä. Lisäksi ruuassa kestää ainakin vielä todella kauan, itse odotin yli 45 minuuttia ja Twitteristä luin muitakin tämänsuuntaisia kommentteja.
Mutta siis mistä mun pitikään kirjoittaa? Niin niistä Euroviisuista!
Tai siis tietysti Uuden Musiikin Kilpailusta, niinkuin mulle useaan kertaan muistutettiin. Meidän bloggaajaraatiin kuului itseni lisäksi Nimo Samatar, joka on tullut tunnetuksi naisena, joka lopetti huivin käytön sekä tietysti superaktiivisena snäppääjänä. Nimo oli myös meidän raadin puheenjohtaja, eli meistä ainoa, joka pääsi oikein telkkariin saakka. Että se sitten siitä meikistä ja tukasta – yhtä hyvin olisin voinut lampsia paikalle raitamekossa. Sorppa vaan sukulaisille, jotka valvoitte ja seurasitte ohjelmaa, mutta olihan siellä nyt sentään nimi näkyvissä. Haha!
Meidän lisäksi Uuden Musiikin Kilpailu -raadissa olivat sisustusbloggaaja ja stailaaja, Raw Design Blogin Peeta Peltola sekä aika itseoikeutetusti musablogikunkku Kalenterikarju eli Mikko Toiviainen. Karjun kanssa jaetaan varaukseton rakkaus ja fanitus Antti Tuiskua kohtaan ja usemapaan otteeseenkin todettiin, että jos vain Anatude olisi ollut kilpailussa mukana, niin olisi annettu kaikki pisteemme Antille. Nyt se ei kuitenkaan ollut mahdollista, joten pisteet tuli vaölitettavasti jakaa finalistien kesken.
Ylläolevasta paperista näkyy omat henkilökohtaiset pisteeni, jotka itseasiassa lopulta noudattivat melkein täydellisesti meidän koko raadin pisteitä. Oli yllättävän vaikea miettiä kilpailukappaleita ja -esityksiä Euroviisunäkökulmasta ja antaa vähemmän painoarvoa omalle musiikkimaulle. Jos olisin pisteyttänyt artistit ihan vain omien intressien mukaan, niin kärkipaikoista olisi kisanneet Stella Christine ja Sandhja. Jos taas olisin miettinyt vain sitä, kuka haluaa voittoa eniten, niin se olisi ollut ilman muuta Cristal Snow ja jos taas pelkkää viihdyttävyyttä, niin discopuuma-Eini olisi vienyt kirkkaimman kruunun. Pohjasin kuitenkin koko ajan arvosteluni Roopen alkuspiikkiin: ”Kuka onnistuu yhdistämään koko Euroopan yhdeksi illaksi?” ja annoin ääneni sillä perusteella. Ja olin kyllä ihan sairaan onnellinen ja iloinen, kun Sandhja voitti! En tiedä voittaako hän koko kilpailua, mutta jos Sandhja onnistuu saamaan edes puolet eurooppalaisista yhtä hyvälle tuulelle kuin meidän viisukatsomon, niin hän on onnistunut erinomaisesti!
Ja vanha ja väsynyt kun olin, niin hyppäsin viimeiseen junaan ja skippasin DTM:n viralliset Uuden Musiikin Kilpailu -jatkot. Joskus ennen vanhaan, paljon ennen lapsia ja aikuistumista, olisin ilman muuta bailannut DTM:ssä aamuun saakka ja busseillut sitten neljän bussilla kotiin. Nykyään olen siihen ihan liian mukavuudenhaluinen ja oma sänky houkutti enemmän kuin yksikään kuohuviinicooleri.
Ihan hiukan saatoin tosin poiketa vielä Tampereellakin Roosterissa. Mutta ihan vaan siksi, että olisi muuten mennyt koko meikki ja tukka ihan hukkaan….. En mä muuten.
Cristal
Hienoa, että tasa-arvon nimissä joku kuurokin päästettiin raatiin <3 (:
emminuorgam
Käsittääkseni raadissa ei ollut ainuttakaan kuuroa. Se ei myöskään olisi tasa-arvoasia, vaan ennemminkin yhdenvertaisuuskysymys. 🙂
Ja muille tiedoksi, edellä kommentoinut henkilö tuskin on Cristal Snow,vaikka antaakin näin ymmärtää.
Minna
Saako sua seurata snäpissä, mikä sun nimimerkki on? T. Fani 🙂
emminuorgam
Joo tottakai! Nimimerkki on emminuorgam 🙂
Tanja
Joo, luomu on kalliimpaa. Fafa’s käyttää luomutuotteita. Olisi selvinnyt esim. googlettamalla. Aina vähän tympeää kritisoida suurelle yleisölle blogissa ilman että vaivautuu ottamaan selvää.
emminuorgam
He käyttävät tuoreita raaka-aineita ja pyrkivät käyttämään orgaanisesti kasvatettuja raaka-aineita. Ilmeisesti se ei kuitenkaan takaa, että näin olisi aina – mikäli luomutuotteiden käyttö olisi taattua, niin varmasti he nostaisivat sitä enemmän markkinoinnissaan esiin. Se ei silti selitä kolmen euron hintaeroa, mitä tulee esimerkiksi Jörn’s Döneriin. Toki kiinteä liiketila maksaa, mutta naapurikadulla olevan Armas Cateringin – joka muuten käyttää myös lähi- ja luomutuotantoa – hinnat ovat myös merkittävästi halvemmat. Sielläkin patongit ja täytetyt leivät maksavat 6 euroa. Fafa’sin hintaa nostaa näiden lisäksi varmasti myös se, että hinnat ovat kiinteät kaupungista riippumatta ja joissain tilanteissa Tampereen ja Helsingin hintatasot varmasti poikkeavat toisistaan. Se, ettei minusta Fafa’sin hinta ja annoskoko kohtaa, on oma subjektiivinen mielipiteeni, johon tämä koko blogi perustuu. Joku toinen varmasti kokee asian toisin, ja siihen meillä kaikilla varmasti on oikeus! 🙂
Tanja
Joo voihan arvioida tehdä henkeen ”tosi paljon kalliimpaa kuin mäkkärissä vaikka burgereita molemmat!!!1″…
Zeytuunin annoksissa oli about sama määrä kamaa kuin Fafasissa, eri muodossa vain. Armaksen leivässä näyttää olevan melko snadisti täytettä ja loput pullaleipää. Vehnäjauho on melko edullista. Jörnissä ja Zeytuunissa on myös joutunut jonottamaan / odottamaan ruokaansa kauan.
Kyllähän ravintoloita voi arvioida ihan millä perusteilla vain, mutta tämä huitelu vei kyllä melko lailla pohjaa muistakin arvioistasi. Aiemmin olen voinut arvostaa mielipidettäsi vaikka se olisi ollut eri kuin omani.
emminuorgam
Ikävä kuulla.
Sen verran kuitenkin haluaisin korjata, että en arvioi tai arvostele ravintoloita, vaan kerron niistä omia fiiliksiäni. En ole ruokakriitikko, en tunne kaikkia maailman keittiöitä saati valmistustapoja enkä osaa pukea sanoiksi viinin ja ruuan yhdistämistä. Olen fiilistelijä, rakastan syömistä ja kirjaan ajatuksiani ravintoloista ja ruuasta ylös. Jos joku lukija kaipaa analyyttisempää otetta tai kritiikkiä, niin en todellakaan ole se henkilö jonka puoleen kääntyä. En edes pyri objektiivisuuteen, enkä ole toivottavasti koskaan näin antanut ymmärtääkään. Olen huitelija oikein pahimmasta päästä.
Olen käynyt Fafa’sissa vasta kerran, enkä sen vuoksi ole ravintolasta juuri kirjoittanutkaan. Ruoka oli hyvää ja falafelit ehdottomasti kaupungin parhaasta päästä. Palvelu kuitenkin oli todella vaihtelevaa: osa henkilökunnasta oli erittäin ystävällistä, osa silminnähden stressaantuneita tilanteesta. Ilmeisesti juuri sillä hetkellä oli käynnissä normaalin lounashässäkän lisäksi jokin Foodoraan/Woltiin liittyvä sekaannus tai muu hämmentäjä, joka sitten heijasteli koko ravintolaan ja palvelukokemukseen. Pitkä odotusaika hyvitettiin ja ilman muuta olen menossa ravintolaan takaisinkin. Siitä huolimatta pidän hintaa korkeana – kympillä lounastaa Tampereella jo lautastarjoilluilla paikoissa ja lounaaseen kuuluu myös alkusalaatti ja kahvi. Se, että hinta on korkea, ei tarkoita sitä ettenkö palaisi Fafa’siin – se tarkoittaa sitä, että paikasta tuskin tulee kantispaikkani.
Palokallio
Nythän pääsee Friends&Brgersia testaamaan kotikulmilla Mansessakin. Ehkä aukioloajat mätsäävät paremmin kuin Stadin paikassa 😉
savusuolaa, Janica
Tuo Mansen F&B on vain ihan hullun täynnä! Olin äimän käkenä, kun jonoa oli eilen melkein ulos asti.
Tuo Emmin mainitsema ravintoloiden hintaero taitaa kyllä olla täyttä todellisuutta Helsingin ja Tampereen välillä. Tampereella 10-11 euroa maksava lounas on jo kalliimman puoleinen, ja ainakin minä odotan siltä sellaista laatua kuin vaikkapa Pikkubistro Kattilassa. Eilen stadissa hintoja katsellessani totesin, että Helsingissä kymppi on ihan normihinta kotiruokalounaastakin. Mahtaakohan Helsingin keskustasta saada enää 7-9 euron lounaita, joita Tampereelta vielä saa?
Kävimme eilen Pastiksessa syömässä, ja hintataso oli mielestäni melkoinen, kun ottaa huomioon, että kyseessä on rustiikkinen bistro. 27 euroa kalasta on mielestäni todella paljon, etenkin, kun kalassa ei juurikaan ollut lisukkeita, enemmänkin kastike ja vähän höystettä, ja lisukeperunat/kasvikset olisi pitänyt tilata vielä erikseen. Lounaaseen kahveineen, viineineen ja jälkkäreineen upposi lopulta 47 euroa ja kaverini oli vielä iloinen, kun pääsimme Punavuoressa niin ”halvalla”. Tampereella tuolla summalla saa jos bisneslounaan ihan fine dining -mestassa.
Helsingin Fafa´sin olen testannut kerran, ja kokemus oli tosi positiivinen. Ruoka tuli hurjan nopeasti ja oli hyvää. Elämäni paras falafel!