5 ravintolaa, 5 tuntia, 18 annosta ja 15 maisteltua viiniä.
Viime viikon tiistai oli jopa tälläiselle paatuneelle syöpöttelijälle aika kova suoritus – jos nyt ei fitnesskielessä ihan maratoniin saakka päästä, niin puolimaratoniin ainakin. Kiersimme siis Tampere Food Clubin bloggaajaporukalla maistelemassa Riesling- ja Spätburgunderviikoille osallistuneiden tamperelaisten ravintoloiden menut ja pakko myöntää, että aluksi tuo kierros hirvitti. Kutsun käydessä oli ensimmäinen reaktioni järkytys: en osannut lausua koko Spätburgunder-rypäleen nimeä, saati että olisin edes aluksi tiennyt sen olevan rypäle. (Puolivälissä kierrosta jopa tajusin, että Spätburgunder on sama kuin Pinot Noir – ihmettelinkin, miksi osassa ravintoloista meille tarjoiltiin Pinotia Spätburgunderin sijaan…) Viimesyksyisestä busoleekeskustelusta intoutuneena uskaltauduin kuitenkin huutamaan varovaisen hep ja ilmoittauduin mukaan ravintolakierrokselle, vaikka en viineistä juuri mitään ymmärräkään. Onneksi Saksan viinitiedotuksen Monica ymmärsi yskän ja vakuutti, ettei viikoille osallistuakseen tarvitse tietää muuta kuin se, milloin itse pitää viinistä. Täydellistä, tuumasin, ja uskaltauduin viinivirran vietäväksi!
Jakauduimme kahteen eri tiimiin ja omaan ryhmääni osuivat Janica, Mansen muijat ja Ripaus Tryffeliä -blogin Mervi. Janican ja Mervin pohtiessa rypäleiden intensiteettiä ja päärynäisyyttä me keskityimme muijien kanssa toteamaan, että viini on hyvää – koska syödään? Jokainen oman osaamisensa mukaan, eikös se niin mene? Me kiersimme tällä porukalla Näsinneulan, Tuulensuun, Henriksin, Dabbalin ja Hella&Huoneen ja toinen ryhmä suuntasi Finlaysonin palatsiin, Masuuniin, Santeen, Ravintola C:hen ja lopulta myös Hella&Huoneeseen. Koska annoksia oli niin valtavasti, niin jaan teille nyt vain omat – ehkä hiukan yllättävätkin suosikkini.
Näsinneula
Itselleni näiden viiden ravintolan joukosta nousi kaksi ihan selkeää suosikkikokonaisuutta, joista toinen tarjoiltiin Ravintola Näsinneulassa. Olen aiemmin illallistanut Neulassa kahdesti, mutta jostain syystä en ole blogannut ravintolasta koskaan aiemmin – ehkä siksi, että vaikka ruoka on ollut hyvää, en ole täysin ymmärtänyt paikan kulttimainetta. Sen vuoksi tämä viimeviikkoinen hullaantuminen olikin todellinen yllätyskäänne: rakastin jokaista ruokalajia, joka Näsinneulassa tarjoiltiin!
Rieslingviikoille suunniteltu menu aloitettiin vaalealla parsakeitolla. En ole suuri valkoisen parsan ystävä, enkä varmaan koskaan ennen syönyt sitä näin hyvin valmistettuna. Keitto oli upea kermaisen pehmeän liemen ja vaahdon sekoitus ja parsan maku tuli siinä todella upeasti esille. Toisena alkuruokana tarjoiltu hirvipastrami ja punaherukka oli kuin makumatka suoraan keväiseen metsään: herukat, sieni monessa eri muodossa, kuivattu tomaatti ja pikkelöidyt kasvikset tekivät annoksesta yllättävän ja herkullisen kokonaisuuden.
Pääruuaksi Näsinneula tarjosi haudutettua kuhaa ja vihreää parsaa, jonka lisukkeiksi oli valittu tuoretta tomaattia, perunapastaa, sipulia, munakokkelia ja rapulientä. Kala oli paistettu kertakaikkisen täydellisesti ja perunapasta toi sille mukavaa kontrastia. Kuha oli rujosta ulkonäöstään huolimatta parhaita kala-annoksia, joita olen pitkään aikaan ravintolassa saanut. Jälkiruuaksi Näsinneulassa nautittiin valkosuklaa-creme bruleeta ja mansikoita ja pitkästä aikaa nautin jopa jälkiruuasta. Creme brulee ei ollut niin ällöttävän makea kuin miltä se kuulostaa ja ainakin noin kolmeen pekkaan jaettuna annos oli varsin passelin kokoinen.
Gastropub Tuulensuu
Tuulensuun kohtaloksi koitui muiden ravintoloiden käsittämättömän korkea taso. Vaikka Tuulensuu on omassa sarjassaan ihan kaupungin parhaita gastropubeja, oli sen hankala pärjätä Näsinneulan ja Henriksin välissä kahdelle huippuravintolalle. Maistelimme viinien kanssa Tuulensuun parsamenun annoksia, joista itselleni parhaiten jäi mieleen parsapiiras. Kaikki annokset olivat kuitenkin todella suolaisia, eivätkä ihan pärjänneet hennoille viineille, joita niiden kanssa maistelimme.
Ravintola Henriks
Ennen viime viikkoa en ollut koskaan käynyt Ravintola Henriksissä, joten odotin tuota menua todella innostuneena. Ravintolan sisustus on hiukan vanhanaikainen ja meidän lisäksemme illallistamassa oli lähinnä tyylikkäästi harmaantuneita gentlemanneja – tunnelma oli siis aluksi hiukan jäykkä, mutta onneksi rentoutui loppua kohden. Henriks nousikin toiseksi suosikkikokonaisuudekseni ja lupasin henkilökunnalle palaavani mitä pikimiten nauttimaan ravintolan herkuista. Simppeliä, mutta erinomaisesti valmistettua ruokaa – juuri sitä, mitä eniten rakastan!
Henriksissä iltamme alkoi kylmäsavustetulla nieriällä, grillatulla uudella perunalla ja limemajoneesillä. En osaa sanoin kuvailla miten paljon pidän kylmäsavustetusta kalasta ja uusista perunoista, eikä tämäkään annos todellakaan jättänyt kylmäksi. Myös Henriksin menuun kuulunut parsarisotto ja grillattu kananpoika veivät kielen mennessään. Risoton jälkeen loppuilta kului leikkimielisessä väittelyssä siitä, oliko Henriksin risotto liian kypsää, kiinteää vai löysää, mutta omaan makuuni sen koostumus oli oikein hyvä. Sitäpaitsi, voiko mikään, missä on kuivattua sipulia ja pekonia, olla pahaa?
Janica ihastui myös Henriksin seljankukkasorbettiin ja jälkiruuaksi tarjoiltu sitruunakakkukin teki kauppansa, vaikka myös sen kanssa tarjoiltu jäädytetty pannacotta jakoi hiukan mielipiteitä.
DABBAL
Dabbalia jännitin ravintoloista kaikista eniten. Vaikka olen kuullut ravintolasta paljon hyvää ja nautin itsekin avajaisten ruuista, jättivät avajaisissa esiintyneet ”shamaanit” minulle todella huonon maun suuhun. Oli todella harmi, että hotelli ja ravintola joka muuten on onnistunut aika tyylikkäästi tuomaan lappia etelään, alentui sellaiseen ”joikhaamiseen” ja noitarummun paukutteluun, jolla on hyvin vähän tekemistä muun kuin turisteille myytävän eksotiikan kanssa.
Tällä kertaa emme kuitenkaan törmänneet shamaaneihin tai joulupukkeihin, eikä Riesling-viikkojen menuun oltu väkisin yritetty ujuttaa ”lapin eksotiikkaa”. Dabbalin pääruoka-annoksena tarjoiltu ankka oli kenties koko kierroksen paras ja sopi upeasti siihen yhdistetyn viiniin. Annoksen palsternakkapyre oli samettista ja paahdettu omena mukavan kirpsakkaa. Lisukkeena tarjoiltu omena-kaalisalaatti kuulosti aluksi todella erikoiselta, mutta loppujen lopuksi sopi ruuan ja viinin kanssa erinomaisesti!
Alkuruokana ollut paahdettu briossi ja parsa taas ei ollut omaan makuuni, vaikka hollandaisekastike olikin keveintä, jota olen kuunaan maistanut. Voimakas sitruuna ja rakuuna tekivät vaikutuksen osaan porukasta, mutta itselleni maku oli aivan liian vahva. Jälkiruokaraparperin kanssa tarjoiltu, hotellin omasta rooiboksesta valmistettu sorbetti taas oli todella herkullista.
Hella&Huone
Hella&Huone oli itselleni ravintoloista vaikein. Vaikka arvostankin ”punajuurta viidella eri tapaa” -tyylistä ruuanlaittoa ja ravintolan henkilökunta on alansa parhaimmistoa, olen silti vain ”kalaa ja perunaa” -likka Tampereelta. Hella&Huoneessa saimme ehdottomasti kattavimmat esittelyt viineistä, niiden valmistusmenetelmistä ja syistä, miksi Rieslingviikot on innostanut ottamaan juuri nuo viinit valikoimaan. Vaikka tarinat olivat ehdottomasti kiinnostavia, alkoi tässä vaiheessa jo iskeä turnausväsymys – Hella&Huone oli viimeinen ravintola jossa illallistimme ja sen päättyessä alkoi kello jo lähennellä puoltayötä.
Oma suosikkini Hella&Huoneen annoksista oli jälkiruoka, joskin se oli annoskooltaan minulle aivan valtava. Seurueen sokerihiiret kuitenkin nauttivat ja erityisesti paahdettu valkosuklaa kuuleman mukaan kruunasi annoksen.
Kaikenkaikkiaan ilta oli herkullinen ja hauska, ja se alunperin pelkäämäni pingottaminen oli poissa! Suosittelenkin Rieslingviikoista nauttimista, vaikka et olisikaan Master of Wine tai tietäisi edes lempirypälettäsi – kaikissa paikoissa tärkeintä oli ruuasta ja viinistä nauttiminen, ei tuoksujen eri nyanssien tunnistaminen. Rieslingviikot jatkuvat Tampereella 22. toukokuuta saakka, mutta useissa ravintoloissa viinejä ja niihin sopivia annoksia tarjoillaan myös varsinaisten viikkojen jälkeen.
Muiden TFC:n bloggaajien jutut löydät alta. En ole itseasiassa itsekään vielä ehtinyt lukea niitä, jännittävää käydä kurkkaamassa, että mitä illallisseurani olivat ravintoloista mieltä!
Pullon henki: Riesling- ja Spätburgunder-viikot Tampereella
Savusuolaa: Tampereen Riesling- ja Spätburgunderviikkojen 2016 helmet
Sivumaku: Riesling- ja Spätburgunder-viikot – Tampereen parhaat palat
Kipparin Morsian: RIESLING- JA SPÄTBURGUNDER -VIIKOT TAMPEREELLA
Ripaus Tryffeliä: Riesling- ja spätburgunder -viikot Tampereen ravintoloissa
