Myönnän, etten alkuun ollut erityisen innoissani lähdössä juuri Italiaan. Lähes kaikki aiemmat lomamatkani ovat sijoittuneet Espanjaan tai Kreikkaan, joille olen myös osan sielustani menettänyt. Italia on aina vaikuttanut jotenkin persoonattomalta ja kylmältäkin. Pari vuotta sitten tehty viikonloppumatka Milanoon vain vahvisti sitä – niin epäkohtelias, etäinen ja turistien täyttämä kaupunki. En syttynyt, enkä koskaan enää ajatellut palaavani Italiaan takaisin. Onneksi olin väärässä!
Kotiuduimme viime yönä vähän reilun viikon reissulta, jota näin tuoreeltaan voisin kuvailla rentouttavaksi, kauniiksi, kylläiseksi ja toisaalta myös rankaksi. Lasten kanssa matkustaminen on ihan oma taiteenlajinsa – varsinkin näin pienten lasten. Menomatka kotoa meille vuokrattuun upeaan villaan kesti 36h ja paluukin 15h ja apukäsistä ja kohtuullisen rennosta matkustamisesta huolimatta oli äidilläkin kyynel silmäkulmassa useampaan otteeseen. Onneksi matka oli kaikilta muilta osin niin ihana, että matkatunnit on jo nyt unohtuneet – lähtisin koska vain takaisin, vaikka viime yönä mielessäni vannoin, etten enää koskaan matkusta lasten kanssa mihinkään!
Matkustimme siis 11 hengen seurueella ja juhlistimme samalla appivanhempieni tulevia kuuskymppisiä. Meidän pirpanat olivat seurueen ainoat lapset, mutta jaksoivat kyllä olla ihan mahtavasti muun porukan mukana jopa anopin vetämällä Tour de Roomalla – kaikki nähtävyydet kuudessa tunnissa, kahdeksan kilometriä kävelyä ja kaksi ruokataukoa! Yhden Rooman yön jälkeen suuntasimme Umbriaan, Italian maaseudulle, jota kutsutaan myös Italian vihreäksi sydämeksi.
Ja millainen paikka meitä Bettonan kupeessa keskellä Umbriaa odottikaan! Villa Paolotti on nimensämukaisesti Villa, suomalaisella mittapuulla jopa ehkä kartano. Kolmeen kerrokseen mahtui majoittumaan ihan heittämällä 11 ihmistä, jonka lisäksi talossa oli suuri keittiö, ruokailusali, takkahuone, sali, aulatiloja ja sun vaikka mitä. Tilaa oli niin paljon, etten tainnut kaikissa huoneissa käydäkään! Mutta parasta talossa oli suuri, aidattu piha täynnä mahdollisuuksia kahdelle tuollaiselle metrin mittaiselle ihmislapselle ja uima-allas aurinkotuoleineen ja varjoineen.
Vaikka Umbriassa oli nyt huonoimmat kelit miesmuistiin, vietettiin me melkein jokainen päivä ulkona. Suomen kesään tottuneena ei pienet ukkoskuurot ja 22 astetta paljon painaneet – auringonpaistetta riitti erinomaisesti yli 800 sivun lukemiseen ja tuntikausien pulikoimiseen. Elvyteltiin myös vanhaa lentopalloharrastusta ja lätkittiin porukalla beach volleyta pihassa niin, että vanha polven rasitusvammakin alkoi taas muistutella itsestään. Lääkitsin Vakavaa Urheiluvammaani toki syömällä kilotolkulla pecorinoa, juomalla paikallista valkoviiniä ja tuijotellen maaseudun rinteitä, jotka sypresseineen ja oliivipuineen olivat kuin suoraan maalauksesta.
Iso keittiö tarkoitti tietysti myös paljon ruokaa ja kokattiin porukalla joka päivä ihan ylitsevuotavia illallisia: grillattiin, haudutettiin, paistettiin ja paahdettiin kaikkea kalkkunasta possunlihaan ja ribseistä kanaan. Saatiin viikon aikana kyllä tehokkaasti koko kuukauden lihakiintiö täyteen ja niin herkullista kuin se rasvainen, viherpippurilla maustettu salami onkin, on myönnettävä että jääkaapissa lojuva tuliaissalami ei juuri nyt ihan hirveästi houkuta. Hurmasin seurueen myös vanhalla Kreikasta vuosia sitten saamallani munakoisoreseptillä ja lupasin modata sen myös blogiin, jahka ehdin. Vaikka hintataso Umbriassa oli muuten lähes samanlainen kuin Suomessa, olivat kasvikset ja hedelmät tietysti roimasti edullisempia kuin täällä. Yhden käden sormet ei riitä laskemaan niitä vihanneshyllyillä tapahtuneita ylilyöntejä, mutta katsokaa nyt miten valtavia ja kauniita ne on!
Ehkä parasta koko lomassa kaiken sen naurun, rakkauden, perheen ja lasten riemun seuraamisen ohessa oli viikon yllättävä someloma. Se Soneran matkanetti jota etukäteen niin hehkutin ei lopulta toiminutkaan juuri missään – suurimman osan ajasta en pystynyt edes soittamaan tai vastaanottamaan tekstiviestejä puhelimeen. Oli ihana huomata, ettei netti olekaan itselle niin välttämätön hyödyke kuin mitä olin aiemmin ajatellut ja ravintoloiden pöydissä puhelimiaan näpräävät turistit näyttivät lähinnä typeriltä. Kovasti Italiassa uhosin, että tästä alkaa vallankumous myös omassa some-elämässäni, mutta saa nyt nähdä. Ainakaan alku ei tässä vallankumouksessa ole ollut erityisen lupaava.
Muistatteko kun kolmisen vuotta sitten kirjoitin jutun asioista, joita haluaisin joskus tehdä? Jutussa mainittu pieni poika ja talo Italiassa on nyt koettu ensimmäisen kerran. Sen verran hurmaantunut nyt kuitenkin olen, että ihan varmasti tämä ei ollut viimeinen kerta! Mihin seuraavaksi kannattaisi suunnata? Sisiliaan tai Toscanaan?
A
Ihanan näköistä lomailua. Mulla on Italiaan sellainen suhde, että lomamatkalla olen ollut siellä kerran jollain pakettimatkalla, eikä silleen jäänyt ikävä, beachit ja turistirysät ei ole mua varten. Mutta olen työni puolesta ollut useammassa pienessä italialaiskaupungissa (ihan etelässäkärjessä, keskellä ja viimeisimpänä, argh tosin 4 vuotta sitten, juurikin Umbriassa) ja ne on kyllä hurmaavia paikkoja. Sellaisia jonne ei ikimaailmassa tulisi itse hoksattua mennä (koska mun menojalka vipattaa Saksan ja keskieuroopan suuntaan), mutta jossa on hyvin viehättävää viettää aikaa (työpäivien jälkeen ehtii paljon).
emminuorgam
Määkään en ole turistipaikkaihminen, joten tää sopi tosi hyvin. Seuraavalla kerralla valitsisin jonkun hiukan isomman kylän: vaikka välimatkat on lyhyitä, ei ilman autoa uskalla liikkua maanteillä, joilla ihmiset ajaa kuin heikkopäiset. Olisi kiva, että heti talon läheisyydessäkin olisi lasten kanssa jotain tekemistä eikä joka kerta tarvitsisi hypätä auton kyytiin.
Missä yleensä lomailet? Saksa kuulostaa kiinnostavalta, Berliiniä lukuunottamatta en tunne juuri ketään joka vallan lomailisi siellä! Tai siis ei Berliinikään tietty lomaile, mutta you got My point. 😀
A
Viimeisimmän neljän vuoden aikana ulkomaan lomailut ovat olleet vähissä, lapsen kanssa ollaan käyty vain Wienissä ja Tallinassa. Mutta kun muistelee aikoja ennen lasta, niin Berliini on tietty ykkönen (kesällä sinne pitkästä aikaa taas), mutta mukavaa on ollut myös Dresdenissa, Hampurissa ja Munchenissä. Halpojen lentojen innoittamana tuli kokeiltua myös Frankfurt, mutta siellä oli vähän tylsää 🙂 Sit yllättävin suosikki on Wien, se on vähän kuin siistimpi ja kompaktimpi versio Berliinistä. Mun mielikuva Wienistä oli ennen ekaa reissua pömpöösi wiener-valssi ja sacher leivos, mutta kun valitsee oikeat kaupunginosat, niin rento ja onnellinen fiilis on taattu (siis oikeasti, Wien on ihana, lähtisin sinne ihan milloin vaan ja sydän itkee kun siitä on jo kaksi vuotta kun viimeksi kävin, silloin tosin luksuksesti oltiin 2,5 viikkoa ja kaksivuotiaammekin diggaili kovasti, tänäkin kesänä harkittiin Wieniä, mutta Berliini voitti kun siellä käynnistä on pidempi aika…niin ja Wien on yksi harvoista paikoista minne voisin kuvitella muuttavani ulkomailla). Itävallan muut kaupungit mitä olen nähnyt (Linz, Salzburg) ovat kategoriaa nättejä ja tylsiä. Hämmentävin kokemus oli Budapest (sieltä ei löydetty mitään kivoja rentoja paikkoja, kunnes paikallinen kaveri kierrätti meitä mm. hylätyn ostarin katolla olevassa baarissa), perusjees meininki taas löytyy Prahasta. Meidän perhe (tai minä ja mies, lapsihan ei muusta tiedä) harrastaa tosiaan kaupunkimatkailua, uimarannat ei ole meitä varten, mutta kahvilat, raflat ja biergardenit on (ruoka saa olla konstailematonta, mutta tietysti maukasta ja sitä keski-euroopasta löytää minusta helposti) ja saksankielisissä maissa matkustamisesta tekee mukavaa myös about hanskassa oleva kieli (ja kohtuullinen hintataso).
Mutta onhan nämä tunnekysymyksiä. Ranskan reissut eivät saa mua kaipaamaan sinne millään tasolla, vaikka moni vannookin Pariisin nimeen. Hassusti olen myös viihtynyt Belgiassa (Bryssel ja Leuven) kun taas Amsderdam ei ollut minun makuuni. Italian paras puoli on tosiaan kaipa se että kun en ole odottanut kummoisia, niin on ollut varsin muikean kivaa 🙂
emminuorgam
Kiitos vinkeistä! Mun yksi ystävä on myös ihan hullaantunut Wieniin, sinne voisi seuraavalla kaupunkilomalla suunnata. Me oltiin edellisellä viikonloppureissulla Bremenissä – ihan kiva kaupunki, mutta ei sinne jäänyt juuri nähtävää tai koettavaa. Ja itseasiassa kun nyt mietin, niin itsekään en ihan hullaantunut Pariisista, mutta sitten taas New Yorkiin lähtisin milloin tahansa uudelleen! Ja tietysti Karibialle tai Kreetalle, jos rantaloma olisi ajankohtainen. Vaikka tykkään todella paljon aasialaisesta ruuasta, ei mua erityisesti kiehdo Thaimaat tai muut Aasian ”peruslomakohteet” – ehkä se lentomatka on liikaa, en pysty edes ajatuksen tasolla suhtautumaan. Euroopan lennot on siitä hyviä, että lentomatkat on suht lyhyitä meni minne tahansa! 🙂
A
Ah, New York. Siellä olin häämatkalla tuhkapilven leijuessa ja lähtisin uudestaan anytime (harvoja paikkoja minne lähtisin Atlantin yli lentämään, ylipäänsä ajatus pitkistä lennoista on plaah). Ehkä syksyllä sinne pääsenkin, työmatkalle tosin mutta parempi sekin kun ei mitään.
Ajatellessa matkustusta tajusin, että aika moneen paikkaan voi mennä kerran (ja ne on silleen ihan jees), mutta harvempia kaupunkeja on ne joiden kanssa synkkaa niin, että sinne haluaa uudestaan. Kotimaassakin matkaillessa tosi moni paikka on ihan kiva sen yhden loman, mutta uudestaan harvoihin paikkoihin tekee mieli (esim. Tampere on mun ja likan vakkarilomakohde, jonne mennään vähintään kerran vuodessa tyttöjen retkelle, sun blogista sitten bongailen rafloja kokeiltavaksi, harmillisesti heinäkuussa vaan moni paikka on kiinni). Toisaalta koittaa muistaa että maailmassa on muitakin paikkoja vierailla kun rakkauskaupungit, kun en halua jumittua (mun anoppi esim. matkaa Pariisiin vuosi toisensa perään, se on sen kaupunki selkeästi ja faija taas ei halunnut ikinä muualle kuin kesämökilleen).
emminuorgam
Ooh, ootteko nytkin heinäkuussa tulossa? Millaisista paikoista tykkäätte, voin koittaa keksiä sellaisia suosituksia, jotka on auki heinäkuussakin! 🙂
A
Pikaisesti töiden keskeltä, että joo taas tullaan heinäkuun puolivälissä pariksi päivää Tampereesta nauttimaan. Ruuan suhteen ollaan kaikkiruokaisia (tai no, minä, lapsi syö jos syö), mutta kun seurueessa on tällä kertaa lapsi 4v. plus mummo 65v. (vähän ruokaennakkoluuloinen pohjoisen ihminen) taitaa Aasia jäädä väliin (mutta jäähän siihen paljon jäljelle). Sun blogin ruokajutut on tarkkaan luettu läpi (ja kuolattu) ja ainakin Malabadi on ”must go”-listalla jos vaan on auki 😀 (turkkilaisesta lapsikin takuuvarmasti diggaa, minkä vaan (paitsi mustan) makkaran lisäksi ;)).
emminuorgam
Malabadi on varmasti auki ja kyllä erinomainen valinta! Toinen kesäsuosikkini on Mustanlahden satama Särkänniemeä vastapäätä – varsinkin kauniilla kelillä ihana terassi ja herkulliset ruuat, joista mummokin varmasti löytää syötävää. 🙂
A
Thanks Emmi! Mustalahti olikin uusi bongaus ja hyvältä vaikutti 🙂
S
Hei Emmi, kiitos inspiroivasta postauksesta! Paljonko tuon villan vuokra suurinpiirtein oli, ja mitä kautta varasitte sen? Yritin selata laittamaasi linkkiä, en löytänyt hintatietoa.
emminuorgam
Moi S! Talon vuokra oli näin kesäkuussa n. 1900€ per viikko, heinä-elokuussa sen hinta on n. 2500€. Tuon linkin kautta ei tosiaan löydy hintoja, mutta esimerkiksi Booking.comin ja Interhomen kautta saa tarkat viikkohinnat näkyviin. Sellainen vinkki ohi pöytäkirjan, että kannattaa noiden sivustojen kautta katsoa summittainen hinta ajalle, joka itseä kiinnostaa ja sitten olla suoraan yhteydessä Villa Paolotin omistajiin – siten kaikki säästävät, kun välityssivustojen komissio jää välistä pois. 😉
http://www.interhome.fi/italia/umbria/bettona/lomatalo-paolotti-it5516.820.1/
http://booking.com/c2f1915622b0a3dc6