Meinasin aloittaa, että olen aina pitänyt jumppabloggaajia kovin fiksuina, mutta enpäs aloitakaan. Aloitan sen sijaan niin, että olen pitänyt Pumpuita aina Suomen toisena fiksuimmista jumppabloggaajista, toinen on tietysti Fitness Führerin Sofia. Pumpui kehitteli viime viikolla tälläisen nerokkaan blogitekstikoneen, jolla vähän heikkolahjaisempikin pystyy kirjoittamaan uskottavan lifestyleblogiin sopivan jutun – pääpaino kun on filosofisilla, puolitiehen jäävillä ajatuksilla ja tietysti kivoilla kuvilla, jotka eivät oikeastaan liity aiheeseen. Blogitekstikone ratkaisikin kertaheitolla pulmani liittyen Kaskisten Kalarantapäivien kivoihin kuviin, joista ei ole mitään sanottavaa.
Olen lomalla ehtinyt miettiä todella paljon menestymistä. Harva ihminen tajuaa, miten rankkaa menestyminen on. Menestyneet ihmiset harvoin voivat mitään sille, että ovat niin menestyneitä ja usein myös todella kauniita ja onnellisia, joten on väärin kadehtia heitä siitä. Menestyjilläkin on oikeus näyttää menestymisensä, sillä miksi pitää kynttilää vakan alla kun voi syödä koko kakun?
Mielestäni on myös väärin, että koko elämä menee työntekoon. Varsinkin niillä jotka menestyvät. Se ei ole helppoa, oikeasti harva ymmärtää miten raskasta on saada täydellinen asukuva, voi olla vaikka tosi huono valo. Varsinkin jos poikaystävä ei ole aina tukena ja turvana, niinkuin kuuluisi! Oon onneksi niin blessed, että poikaystäväni tukee mua aina. Tämä on meidän yhteinen projekti kuitenkin ja voidaan kumpikin nauttia työn tuloksista! Siksi pitää voida myös nauttia ja tietysti jakaa se kaikkein tärkeimpien kanssa. Tiedätte ketä ootte!
Muista, että meikkisiveltimetkin pitää pestä kerran kuukaudessa. Meikkisivellin on vähän kuin elämä. Laadukas sivellin maksaa, mutta oikeasti se on kyllä sen arvoista, Ymmärrätte kyllä, kun kokeilette! 😉 😉
Rakastan lukea Coelhon viisauksia, erityisesti syksyisin ne jotenkin lämmittävät sisältäpäin. Mutta oikeasti ne sopivat jokaiseen tilanteeseen! Rakastan sitä, että jokainen voi tulkita tekstin juuri niinkuin se omaan elämäntilanteeseen sopii. Ja jotenkin tämä sopi nyt ihan täydellisesti juuri näihin mietteisiin, toivottavasti teistäkin!
”Mikään asia ei ole sataprosenttisesti oikein tai väärin. Jopa rikkoutunut kello näyttää kaksi kertaa vuorokaudessa oikean ajan!” – Coelho
XOXO, Emmi