Toukokuun yhdennestätoista päivästä lähtien me ollaan oltu lasten kanssa enemmän tai vähemmän kolmistaan kotona. Toki tähän on mahtunut reissuja mummoloihin ja viikko Italiassakin, mutta muutamaa tuntia pidempään ei olla kahteen kuukauteen oltu erossa toisistamme. Jollekin se ehkä sopii, mutta minä en lukeudu noihin ihmisiin.
Kun Project Maman Katja muutama viikko sitten kirjoitti yksinäisyysviikostaan, olin kateudesta vihreä. Samaan aikaan kuitenkin nyökyttelin päättäväisenä – juuri näin, just niin! Olen lukuisia kertoja puoliksi vitsillä ja puoliksi tosissaan sanonut, että ellei mies tekisi reissutöitä, niin me ei todellakaan oltaisi koskaan menty naimisiin.
Olisi ihana olla sellainen ihminen ja vaimo, äidistä nyt puhumattakaan, joka nauttisi, kun saa olla porukassa. En kuitenkaan ole – nautin yksinäisyydestä. Nautin siitä, ettei kukaan koko ajan hälise korvanjuuressa tai ole jotain vailla.
Janica kirjoitti Kaksplussaan vähän aika sitten introverteista äideistä ja hämmästyksekseni nyökyttelin sillekin jutulle: hiljaisuuden kaipuu ei ehkä olekaan vaan sitä keskustelupalstoillakin paljon puhuttua paskamutsiutta, vaan osa persoonallisuuttani. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan ei tulisi mieleenkään laittaa soimaan musiikkia tai kutsua ihmisiä kylään – usein olen vaan ihan hiljaa ja nautin kotiin laskeutuneesta rauhasta.
Ja kahden kuukauden intensiivinen eläminen kolmistaan lasten kanssa on ollut, no, intensiivistä. Ihanaa, aurinkoista ja välillä jopa helppoa, mutta myös helvetin raskasta, kuluttavaa ja hermoja riipivää. Joka päivä hoen itselleni, että nämä ovat vain vaiheita, uhmaaminen kuuluu ikään, kiukuttelu opettaa lasta hallitsemaan tunteita ja minun tehtäväni on olla aikuinen – jos nyt en sataa kertaa, niin ainakin yhdeksänkymmentä.
Joten voitte kuvitella miten onnellinen olen siitä, että lapset lähtevät keskiviikkoaamuna loppuviikoksi Kaskisten mummilaan!
Lähes viisi vuorokautta ihan omaa aikaa – ei aamiaistaistelua, ei pestopastaa, ei paniikkipissoja keskellä leikkipuistoa.
Sen sijaan parveke, aurinkoinen sääennuste, ystäviä, Tammerfestit*, illallinen Franklyssa*, WayOut -pakopeli*, grillibileet, rauhalliset aamukahvit ja aikaa, jolloin kukaan ei kaipaa minua. Tai vaikka kaipaisikin, niin naps! Puhelimen sulkemalla on taas yksin omassa ihanassa yksinäisyydessään.
Olen jo itseasiassa alkanut varustautua lomapäiviini – tosin vähän eri tavalla kuin vaikka 16-vuotiaana. Kävin Tammelantorin Puketin kukka-alessa ja rohmusin parvekkeen täyteen ihania tarjouskukkia, yrttejä ja taimia! Kovaa hommaa tämä vanheneminen, enää ei Ofeliat ja Gin-Lemonit riitä.
Mutta niin, kaksi päivää.
Senhän nyt seisoo vaikka päällään!
* Tähdellä merkityt tekemiset olen saanut blogin kautta.
Nina Enroth
Uu wau, kateus! Yksin kotona! Monta päivää! Me jätetään lapset yhdeksi yöksi mummilaan Kuopioon ja heitetään sieltä autolla häihin ja takaisin autolla 5 h suuntaansa. Koskaan en ole näin innolla odottanut saakelin pitkää ajomatkaa! Vain me kaksi – uskomatonta!
Emmi Nuorgam
Kuulostaa ihanalta, toivottavasti kaikki menee hyvin!
Heidi
Kelpais mullekin! Meillä kanssa Mies koko kesän töissä, kotiin tulee, kun pienempi on menossa yöunille – menee melko aikaisin nukkumaan… päivät siis yksin lasten kanssa , ulkoillaan ja isommalle pitäisi keksiä kivaa lomatekemistä. Siihen onneksi riittää melko pitkälle uiminen ja leikkiminen serkkujen kanssa. Mutta kun pitäisi kotonakin olla ja tehdä jotain järkevää talon/pihan eteen… ja kotityöt päälle. Isompi oli juuri yökylässä serkkujen kanssa ja me pienemmän kanssa tehtiin kotona puuhommia, joskin koko ajan saa olla tarkkana ettei hän katoa pihasta mihinkään… Mutta puupino kasvoi, siitä yllättävän hyvä mieli ja siitä, että tulee liikuttua paljon. =) Olisi kyllä niiiin luksusta viettää kerrankin edes päivä ihan itsensä kanssa – ompelisin, lukisin , kävisin lenkillä ja vähän herkuttelisin… ja nukkuisin pitkään! =)
Kaktuskakru
Edes yksi päivä, siitä mä haaveilen. Kesän alku oli älyttömän stressaava, miehen pitkien työputkien ja monen muun vaikean asian takia. Sitten kun pää alkoi brakaamaan , niin minä päätin tempasta 2-vuotiaan tyttären kanssa lomalle Kaamaseen asti. Yllättävää kyllä, se oli hyvin rentouttavaa ja juuri sitä, mitä stressin purku vaati(en olisi ikinä uskonut), mutta edes sen yhden päivän haluaisin itselleni.