Rakkausviikonloppu

Olin aina ajatellut, etten koskaan tule tekemään työkseni häitä. Morsiusparit ovat hulluja, odotukset järjettömiä ja budjetit olemattomia. Ajatus siitä, että pilaisi, tai edes olisi vain täyttämättä odotuksia, monelle henkilölle yhden elämän tärkeimmistä päivistä, oli kammottava. Onneksi muutin keväällä mieleni ja lupasin tehdä erään tuttuni häät – viime viikonloppu oli kiistatta yksi kesän upeimmista.

Mika ja Sam olivat aloittaneet häiden suunnittelun jo aikaa sitten. Hääpaikaksi valikoitui kertakaikkisen upea Hirvihaaran Kartano ja pihan ällistyttävän kaunis lasipaviljonki. Hirvihaaran Kartanoa kutsuttiin useaan otteeseen yhdeksi maan kauneimmista, enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Upeat keltaiset rakennukset, kukkaistutukset, lehmuskujat ja paviljonki muodostivat yhdessä henkeäsalpaavan yhdistelmän.

Keväällä häiden ohjelman paisuessa hääpari tajusi, että tehtävää oli yhdelle tai kahdelle hengelle aivan liikaa. Ilmapallot, hevoset, dramatisoidut seremoniakohtaukset ja illalliset olivat sen verran mahtipontisia, että niiden läpivientiin kaivattiin ulkopuolista apua. Minun pyytämiseni hommaan oli kuulemma ilmiselvää, koska osasin olla vielä vittumaisempi kuin pariskunnan bridezilla. Päätin ottaa kommentin kohteliaisuutena.

Useiden shampanjalla ryyditettyjen suunnittelupalaverien jälkeen aloin itsekin ymmärtää, että hommaa oli jopa minulle liian paljon. Kun yhtälöön lisättiin vielä kaksikielinen juontaminen, oli ainoa vaihtoehto laittaa whatsapp laulamaan ja kysyä Miisalta, josko hän haluaisi tulla kanssani järjestämään häitä. Vastaus oli kutakuinkin JOOOOOOOOOOOO-OOOOOOOO, kuten arvelinkin, ja homma oli sillä sovittu. Eräs henkilö kysyi minulta häissä, miten keksin pyytää pikkusiskoa mukaan häihin, mutta kysymys oli minusta täysin absurdi. Miisa on pikkusiskouden lisäksi myös superkova tapahtumatuottaja, jonka pyydän lähes aina mukaan, oli tapahtuma mikä hyvänsä. Instassa käytin häsä #luottopakki, eikä sitä oikeastaan sen paremmin voisi ilmaista.

Kun sitten lauantaiaamuna saavuimme Hirvihaaran Kartanoon, oli paikka vielä upeampi kuin kuvissa. Upeiden puitteiden lisäksi vaikutuksen heti alusta saakka teki koko häiden ydinporukan valtava innostus ja sitoutuminen häiden järjestämiseen. Kaikki kukista ja kattauksesta lähtien valmisteltiin yhden päivän aikana, eikä kukaan kertaakaan valittanut ettei jaksa tai ei huvita. Ja uskokaa tai älkää, myös Bridezilla sai hermonsa pidettyä kurissa, eikä ärissyt kertaakaan – ainakaan julkisesti.

Koska kyse oli juuri tästä hääparista, aloitettiin häiden valmistelu kuohuvalla ja hemmotteluhoidoilla. Pakko myöntää, että muutaman kuohuviinilasin ja hieronnan jälkeen olo oli kaikkea muuta kuin energinen, mutta toisaalta alun hemmottelu nollasi pään ihanasti ja häiden valmistelu oli mukavampi aloittaa, kun kauppalaput ja lastenhoitokuviot ei pyörineet päässä. Hirvihaaran kartano tarjoaa muuten muitakin hemmotteluhoitoja kuin vain hierontaa ja näen jo sieluni silmin itseni rakkauslomalle sinne.

Valmistelupäivä meni ohi yhdessä hujauksessa – varsinkin kun Bridezilla piti jätkuvasti huolta henkilökuntansa kuohuviinitasapainon säilymisestä – ja vastoin kaikkia ennakkoluulojani mekin pääsimme nukkumaan jo puolen yön aikaan.

Häiden aamu valkeni niin aurinkoisena ja kauniina, että tirautin päivän ensimmäiset itkut jo sängyssä. Vieno sumu leijaili nurmikenttien päällä ja Kukkakauppa Mehitähden Marikan loihtimat upeat kukka-asetelmat kruunasivat koko komeuden.

Tapasimme koko hääporukalla aamiaisella ja mieleni teki purkittaa kaikki se positiivinen energia, nauru ja lämpö, joka aamiaishuoneessa leijaili. Aamu oli kuin sadusta – jos Hirvihaaran Kartanon vallannutta 34000 ampiaista ei lasketa – meikkiaikoineen, kampauksineen ja aamukuohareineen. Vieraat alkoivat pikkuhiljaa valua paikalle ja viimeistään siinä vaiheessa pyörsin päätökseni siitä, etten koskaan enää tekisi häitä.

Ne kartanon täyttäneet onnenkyyneleet, suudelmat ja rakkaudenosoitukset olivat jotain todella ainutlaatuista ja kaunista. Ja upeinta siitä teki se, että hääparista näki kilometrien päähän, miten onnellisia he tuona aamuna olivat.

Itse hääjuhla alkoi seremoniaosuudella Hirvihaaran Kartanon etupihalla. Yksi häiden tärkeimmistä tavoitteista oli olla mahdollisimman vähän vakava tilaisuus, jota seremonian ensimmäinen osa oikein alleviivasi. Bestman esitti seremonian alussa katkeraa vanhapiikaa, joka teki kaikkensa, jotta pääsi itsekin nauttimaan häistä. Aloitusohjelmanumero oli myös hauska pieni kuitti yhteiskunnalle, jossa edelleen osa ihmisistä ajattelee kunnon häiden edellyttävän morsiamen läsnäoloa.

Seuraavassa osassa Bridezilla ratsasti paikalle upealla sulin koristellulla hevosella. Seremonian ja alun cocktail-tilaisuuden teema oli Royal Ascot (tai siis Royal Mäntsälä) ja koko juhlaväki oli pukeutunut upeisiin hattuihin, pukuihin ja cocktailasuihin. Häiden yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi päädyttiin siihen, että hevosta talutettiin – harjoituskerroista 100% nimittäin päättyi siihen, että hevonen karkasi sulho selässään lähimetsään.

Toinen sulhasista saapui paikalle upean vanhan auton kyydissä ja lopulta hääpari tapasi kartanon edessä, jossa yksi häävieraista piti mahtavan puheen parille. Sulhasten toivomuksesta kaikki herkistely ja lässytys oli ehdottoman kiellettyä ja varsinainen vihkiminen oli jo etukäteen hoidettu maistraatissa. Minusta oli kuitenkin tärkeää, että myös häätilaisuudessa oli pieni seremoniallinen osuus – vakuutin, että he olisivat myöhemmin katuneet, jos mitään ei olisi ollut. Valepappi puhuikin häiden valmistelusta, kertoi hauskoja anekdootteja hääparista ja lopulta luki kauniin mietelauseen, joka sopi tilaisuuteen erinomaisesti. Ja vaikka kuinka väitän etten ole itkijänainen, niin kyllä siinä muutama kyynel väkisinkin vierähti poskelle. Niin kaunista ja niin vilpitöntä.

Seremonian jälkeen siirryimme kartanon takapihalle cocktail-tilaisuuteen. Royal Ascotin hengessä takapihalla järjestettiin laukkakilpailut, joiden avulla illallispöytien hostit esiteltiin vieraille. Olin aluksi kilpailun suhteen todella epäileväinen, mutta onneksi sulho piti päänsä – kilpailu oli menestys. Pöytien hostit heittäytyivät kilpailuun täysin rinnoin ja yleisö kannusti kilpailijoita kuin viimeistä päivää. Kilpailun tuloksesta syntyi melkoisia erimielisyyksiä – seuraavalla kerralla minua ja Miisaa pyydettiin kertomaan jo etukäteen, jos kilpailussa noudatetaan tylsiä heterosääntöjä.

Cocktail-tilaisuuden ja pienen ehostautumisbreikin jälkeen siirryimme lasipaviljonkiin illalliselle. Illallinen oli ihan mieletön ja erityisesti häiden kansainväliset vieraat nauttivat, kun pääsivät maistelemaan suomalaisia herkkuja silakoista ja sillistä possunkylkeen ja jälkiruokamarjoihin. Jopa marenki-valkosuklaa-marjahässäkkä sulatti sydämeni, vaikka kategorisesti jälkiruokia vastustankin.

Illallinen huipentui tietysti CatCatiin upeaan keikkaan ja aivan käsittämättömän lahjakkaaseen Marko Vainion Miss Divet -showhun. Ja nähtiin illan aikana myös sulhojen tanssibattle – pakko myöntää, että Hong Hongin joukkueen Gangnam Style vei Antti Tuiskua tällä kertaa ihan 100-0. Itse luovutin tanssilattian herruudesta taistelemisen kolmen aikaan, mutta Miisan kömpiessä sänkyyn taisi kello olla jo lähempänä aamuseitsemää.

Seuraavan aamun mimosa-aamiainen ja rannan savusauna olivat parasta, mitä hääpari voipuneelle juhlakansalle pystyi tarjoamaan. Siis tietysti näiden upeiden bileiden lisäksi. Aamun tunnelma oli väsymyksestä huolimatta kuplivan iloinen ja koko hääväki tuntui olevan kuin yhtä suurta perhettä.

Kuten hääpari kiitospuheessaankin sanoi, oli todella ihanaa tavata kaikki nämä ihmiset ja viettää heidän kanssaan viikonloppu Hirvihaaran Kartanossa. Sulhasten matka kuvainnolliselle alttarille oli pitkä, eikä aina kaikista helpoin, ja olikin ihan valtava kunnia saada olla todistamassa juhlia, joista olisi riittänyt rakkautta, kunnioitusta ja luottamusta jaettavaksi vaikka kokonaiselle kylälle.

Vielä kerran onnea Mika ja Sam. Olette yksi hauskimmista ja hyväsydämisistä aviopareista joita tunnen. Olkoon se aina niin. <3

PS. Lisää kuvia ja tunnelmia häistä löytyy Instasta #mikasam2016.

PPS. Katso myös pienen budjetin häät Sastamalan Tervahovissa ja viimeiseen saakka hiottujen yksityiskohtien DIY-häät Tampereen Pursiseuralta.