“Me annetaan nuorille toinen ja kolmaskin mahdollisuus”

Katto ja seinät ei tee kotia, siihen tarvitaan vähän muutakin. Meidän tehtävä on auttaa niin tavallisia kuin syrjäytymisvaarassa olevia nuoria rakentamaan se oma kotinsa.” kiteyttää Tasna ry:n toiminnanjohtaja Petri Mattila.

Tampereen Seudun Nuorisoasunnot ry perustettiin 1989 välittämään edullisia nuorisoasuntoja tamperelaisille nuorille ja asuttamaan silloin huonossa kunnossa ollutta Puu-Tammelan aluetta. Tuetun asumisen palvelut tulivat mukaan 2000-luvun alussa, kun toimijat huomasivat, että syrjäytymisvaarassa olevat nuoret jäävät helposti asunnottomiksi.

Tasnan asukkailla on monenlaisia taustoja. Joku on saattanut joutua pikavippikierteeseen tai menettäneet luottotietonsa. Joku on varaton, jolla ei ole rahaa vuokravakuuteen tai sosiaalitoimiston asiakas, jonka vuokran maksaa kaupunki. Toisaalta myös ihan tavalliset nuoret ovat Tasnan asuntoihin tervetulleita.

“Me ei leimata tai erotella nuoria taustan tai elämäntilanteen vuoksi.” kertoo tuetun asumisen vastaava ohjaaja Riikka Puntalo.

Tasna ry toimii Raha-automaattiyhdistyksen tuella, mutta vuonna 2017 tapahtuva rahapeliyhtiöiden yhdistäminen saattaa vaikuttaa myös Tasnan toimintaan. Tähän saakka RAY on kokenut nuorisoasumisen tukemisen tärkeäksi ja rahoitus on ollut varmaa, mutta Mattilaa huolettaa Tasnan tulevaisuus.

Jos RAY:n avustuksesta leikataan, on meidän käytännössä pakko vähentää neuvontaa ja ohjausta nuorisoasumisen ympäriltä. Kyllä se vetää hiljaiseksi, eikä sitä vielä edes halua miettiä.” Mattila pohtii.

Tällä hetkellä asumisen tukipalveluita ovat mm. oman talouden suunnittelu, verkkopankin ja virastojen verkkopalveluiden opettelu, töiden hakeminen tai päihde- ja mielenterveysongelmissa auttaminen. Kaikki Tasnan ohjaajat tuntevat asukkaat ja asukkaille pidetään viikoittain avoimien ovien päiviä. Resursseja kaikkeen ei kuitenkaan ole.

Usein perjantaisin on mieli musta, kun tietää, ettei asukkaalla ole rahaa ruokaan viikonlopun aikana. Sen takia me varoja nyt kerätään. Että voisi perjantaina käydä ostamassa ruokaa jonkun kaappiin tai auttaa asukasta hankkimaan kotiin muutakin kuin patjan. Kaikilla nuorilla ei todellakaan ole vanhempien ostamia aloituspaketteja tai siivousvälineitä, vaan koko omaisuus mahtuu taskuihin.” Puntalo luettelee.

Monet meille itsestäänselvät asiat, kuten tietokone, bussikortti tai polkupyörä ovat luksustuotteita, joihin kaikilla asukkailla ei ole rahaa. Näiden hankkiminen tukisi myös opiskelua, jonka kanssa monella asukkaalla on haasteita.

Oma haaveeni olisi, että voisimme jakaa stipendejä niille nuorille, joita kukaan muu ei muista. Että sekin tavallinen nuori, joka tsemppaa ja ylipäänsä valmistuu koulusta, palkittaisiin. Me taistellaan, että nää nuoret voisi elää tavallista elämää ja uskoisi, että tsemppaaminen kannattaa! Että siitä on jotain hyötyä ja oman elämän suunnan pystyy muuttamaan.” Mattila miettii vakavana.

Kirjoitus julkaistu myös Tammerkosken Nuorkauppakamarin jäsenlehdessä. Olen mukana Rokkigaala -hyväntekeväisyystapahtuman järjestämisessä. Lisätiedot ja lipunmyynti: tapahtumiin.fi/rokkigaala

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *