Okei. Kaikki synnytystarinat, revinneet toosat ja masennukset on olleet aivan paperia tähän seuraavaan tunnustukseen verrattuna. Mutta sitten taas toisaalta haluaisin uskoa, että meitä on muitakin, joiden (jää)kaappi ei ihan vastaa sitä, miltä se äkkiseltään somessa näyttäisi.
Hävikkiviikkoa vietetään syyskuussa ja jokainen vakavastiotettava ruokabloggaajahan toki myös bloggaa siitä. Minä etunenässä. Tuo viikko on oikeastaan yksi ruokaan liittyvistä suosikkitempauksistani, olenhan vankkumaton hävikkiruuan hyödyntämisen puolestapuhuja. Siis sellaisella melko vaivattomalla tavalla – en tee porkkanoiden naateista kasvisliemijauhetta, mutta en heitä ruokaa juuri roskiinkaan. Tiedättehän, sellaista arkihyödyntämistä, ei saarnata, vaan pikemminkin opastetaan. Ja siis siinä mielessähän tämä seuraava kuvapari on ihan perusteltu. Älä tee niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon, vaimitensenytmeni..
Nimittäin joskus käy niin, että jääkaapissa on monta muovikippoa täynnä tähteitä. Ja sitten käy niin, että niiden hyödyntämisessä tulee raja vastaan. Ja sitten se yksi kippo hautautuu maitopurkkien taakse ja lopulta käy niin, ettei enää edes tee mieli avata sitä. Kun ei alunperinkään ole ihan varma, että mitä kipossa on ja miten nopeasti se alkaa kävellä vastaan.
Kunnes määrittelemättömän ajan päästä maitopurkit on loppu ja tulee aika kohdata se purkki.
Kas näin. Noin kolme viikkoa sitten tehtyä tsatsikia. Ja jos nyt unohtaa koko tilanteen ällöttävyyden, niin tämähän on oikeastaan aika kiinnostavaa: oletteko muka ennen nähneet vaaleanpunaista tsatsikia? Missähän tätä voisi hyödyntää? Ehkä voileipäkakun kuorrutteena tai suolaisissa cupcakeseissa? Täytynee testata.
Että sellaista. Huomenna palaan taas normaaliin insta-arkeen.
Riikka / Vatsasekaisin Kilinkolin
Joo-o, suattaapi olla, että joskus on käynyt just tolleen. Ostin just lasiset läpinäkyvät jämärasiat josko ne vaikka auttaisi tuohon ongelmaan. Näkyy sitten vähintään home nätisti läpi, jotta ei tarvi turhaan mennä avaamaan jos niikseen.
emminuorgam
Eikä 😀 En ehkä koskaan voisi tehdä niin..
Suvi
Voi apua. 😀 Mä olen kyllä kerran heittänyt koko rasian sisältöineen roskiin, kun en enää uskaltanut avata sitä. 😮
Emmi Nuorgam
Viimeksi kun keitin kalan ruodoista kalalientä, päätyi koko kattila roskikseen. Sattuneesta syystä.