Yritän viimeiseen saakka välttää saarnaamista tai varoa väittämästä, että omat valintani olisivat aina parhaita. Todellakaan nimittäin eivät aina ole. Mutta aina joskus voin ihan kirkkain silmin sanoa, että olen absoluuttisen oikeassa. Yleensä nuo tilanteet koskevat lapsiani, kuten tälläkin kertaa, nimittäin lasten päivähoitoa.
Kotihoito vai päivähoito?
Krista kirjoitti muutama viikko sitten epäsuosittuja mielipiteitään. Olin kaikista kolmesta jokseenkin eri mieltä, mutta vereni sai kiehumaan kakkoskohta: Laadukas varhaiskasvatus – WTF. En kuitenkaan tuolloin jaksanut kirjoittaa aiheesta – sade, delfiinit, hernekeitto jne. – mutta asia on palannut mieleeni todella monta kertaa näiden kahden viikon aikana. Viimeksi tänä aamuna.
Krista siis kritisoi kirjoituksessaan oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, kutsuu sitä sanahelinäksi, jolla vanhemmat ostavat itselleen paremman omatunnon ja puhuu pakosta, ikäänkuin vanhemmilla ei olisi muuta vaihtoehtoa.
Olin aivan raivona luettuani kirjoituksen. Ettäkö päivähoito olisi aina pakko tai välttämättömyys? Vitut ole. Minä olen halunnut laittaa lapseni päivähoitoon.
Päivähoito ei ole ollut pakko. Olisin voinut sinnitellä kotona pidempään, mies olisi voinut jäädä töistä, me olisimme voineet muuttaa Toijalaan tai pakottaa mummun lapsenlikaksi. Me kuitenkin olemme aktiivisesti valinneet päivähoidon. Odottaneet, että naapurin ryhmäperhepäivähoidosta vapautuu paikkoja ja istuttu hoitajien kanssa hiekkalaatikolla, jotta varmistettaisiin paikkojen saaminen. (Kommenttiosio sai myös karvani pystyyn: siellä perhepäivähoitajat leimattiin kouluttamattomiksi ja ammattitaidottomiksi ja luvan saamiseen riitti riittävän monta petipaikkaa. Tähänkin olisi aika paljon sanottavaa, mutta koitan nyt välttää rönsyilyä.)
Meidän lasten päivähoitopaikka taitaa olla juuri satumainen ja epätodellinen paikka, johon Kristakin kirjoituksessaan viittaa. Ryhmässä on maksimissaan kahdeksan lasta ja kaksi hoitajaa päivässä. Hoitajat käyvät lasten kanssa metsäretkillä, nukketeatterissa tai vaikkapa sinfoniaorkesterin kenraaliharjoituksissa. Kaikki vanhemmat tuntevat toisensa ja viestivät yhteisessä WhatsApp-ryhmässä. Lapset viettävät aikaa myös vapaalla ja jo eskariin tai kouluun siirtyneet vanhemmat hoitolapset käyvät säännöllisesti leikkimässä vanhojen kavereiden kanssa. Kaikki naapuruston lapset saavat tarvittaessa lämpimän ruuan ja lähipuistossa kaikki kasvattavat kaikkia. Jokainen aamu alkaa halilla ja kuulumistenvaihdolla ja päivä päättyy myös niin. Hoitajat ottavat lapset päiväunille kainaloon, pussaavat lapset puhki ja keittävät äidille aamukahvin, jos äiti näkyy olevan sen tarpeessa. Ryhmis on tinkimättömän oikeudenmukainen paikka, kaikki leikkivät keskenään, vanhemmat lapset auttavat nuorempia, eikä ole olemassa tyttöjen ja poikien leikkejä. En keksi yhtä ainutta asiaa, jonka hoitajat voisivat tehdä toisin, en vaikka kuinka ajattelen.
Tottakai tiedän, etteivät kaikki päivähoitopaikat ole yhtä upeita. Säästöt ja leikkaukset kohdistuvat jatkuvasti naisvaltaisille aloille ja varhaiskasvatuksesta tingitään. Hallituspuolueet tekevät ensin HV-päätöksiä ja sitten suu messingillä mainostavat torjuneensa nämä omat päätöksenä. Pitäisi varmaan jäädä pois töistä, että pysyisi mukana milloin mistäkin päätöksestä, leikkauksesta ja tehostamisesta.
Mutta tiedän myös monen muun tekevän päivähoitopäätöksen ihan omasta halustaan. Siksi, että yksinkertaisesti kokee parhaaksi mahdolliseksi tilanteeksi sen, jossa lapset pääsevät osaksi muutakin ryhmää kuin vain oman perheensä. Että joku keksii lapsille päivittäin motivoivaa tekemistä, huolehtii riittävästä liikunnasta ja unesta ja opettaa ottamaan muita aikuisia ja lapsia huomioon, jakamaan omastaan ja olemaan empaattinen ja ystävällinen. Että lapsilla on lähellä turvallisia aikuisia, joille kuiskailla salaisuutensa ja ystäviä, joiden kanssa kaivaa liukumäen alle tunneli Kiinaan saakka. Että joku koulutettu ihminen tunnistaa lapsen erityistaidot tai -tarpeet, ja osaa suunnitelmallisesti tukea lapsen kasvua parhaalla mahdollisella tavalla.
Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö myös vanhempien pitäisi tehdä tätä kaikkea, tottakai pitää. Mutta käsi ylös, joka ei koskaan ole kuullut isovanhemmilta, miten 3-vuotias superuhmaaja oli mummolassa kuin nukkuneen rukous tai päiväkodin hoitajalta, että 2-vuotias osaa kyllä pukea sukat jalkaan, vaikka ei sitä kotona koskaan suostu tekemään.
Oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen tarkoittaa nimittäin ihan kirjaimellisesti sitä, miltä se kuulostaakin: oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Ei pakkoa, ei velvollisuutta, vaan oikeutta. Kukin saa olla lastensa kanssa kotona tai palkata kotiinsa hoitajan, jos se omaan elämäntilanteeseen tai lapsen persoonaan parhaiten passaa. Mutta jokaisella on oikeus laittaa lapsensa päivähoitoon, jonka henkilökunta on ammattimaista, ympäristö turvallinen ja ilmapiiri motivoiva – ilman että sitä pitää pakoilla tai välttämättömyyksillä perustella.
Ja tässä tulee nyt se minun epäsuosittu mielipiteeni: virikkeellinen ja toiminnallinen kotihoito, jossa lapsi pystyy ryhmäytymään ja joka on pedagogisesti laadukasta ja motivoivaa, on vain hyvätuloisen keskiluokan etuoikeus. Helsinki tekee äärettömän laadukkaalla leikkipuistotoiminnalla tähän poikkeuksen, mutta edes Tampereelta on lähes mahdoton löytää maksuttomia kerhoja tai tekemistä julkisten liikenneyhteyksien varrelta. Hyvätuloisten Gugguu-äitien on helppo jeesustella kerhoista ja mammatapaamisista Fazerin kahvilassa, mutta suurella osalla vanhemmista ei tähän ole minkään valtakunnan mahdollisuutta. 90-luvun lopussa rakennettu lähiöleikkipuisto ei ole mikään Disneyland, joten ennen kuin osoittelemma palkintopalliltamme muita, niin muistetaanko pliis miten etuoikeutetussa asemassa olemme?
Savusuolaa Janica B.
Tähän vain paljon sydämiä.
Minä aina ihmettelen päivähoitokeskustelussa sitä, että näkemykset menevät niin helposti ääripäihin. Todella suuri osa tuntemistani perheistä kuitenkin tekee kompromisseja, joilla pyritään varmistamaan vanhempien mahdollisuus tehdä töitä sekä niin lasten kuin vanhempienkin jaksaminen. On lyhennettyjä työviikkoja, perhepäivähoitoa, hoitorinkejä, ties mitä.
Meidän lapsemme viihtyy tarhassa. Toki välillä kiukuttelee ja on helvetin väsynyt. Välillä itkee, että äiti on tyhmä ja haluaa lempihoitajansa syliin. Tyyppi on oppinut tarhassa älyttömästi asioita, joita emme itse älyäisi hänelle opettaa. Jotta tarhan plussat ja miinukset pysyisivät tasapainossa, perhe leivässä ja kaikki järjissään, lapsi on toistaiseksi hoidossa neljä päivää viikossa. Perjantai on kotipäivä – ellei tarhassa sitten ole jotain ekstaa, kuten leivontatuokio, josta lapsi höpöttää koko ajan ja haluaa päästä kokemaan sen.
Tietenkin kotihoidossa on plussia, josta niin lapsi kuin me vanhemmatkin nautimme. Aamulla voi nukkua pitkään ja kyhnyttää sylikkäin sohvalla. Sadesäällä ei mennä ulos. Mä en ole ihmisiä, joille loska on ”vain pukeutumiskysymys”. Silloin voidaan elbailla ja tehdä jotain ihanan syntistä. Tilata Foodorasta noutosafkaa ja katsella Risto Räppääjää koko päivä. On vähemmän melua, vähemmän sotkua, syli vain ja ainoastaan hänelle.
Olen itse hirvittävän onnellinen, että saimme lapsellemme tarhapaikan ja hän saa siellä hyvää hoitoa. Ja olen hirvittävän onnellinen, että melkein puolet viikosta on kotiaikaa, ja joustavan työni ansiosta voin hakea lapsen yleensä tosi aikaisin kotiin. Minä en usko, että itsekkäät ja ikävät vanhemmat haluavat vain dumpata lapsensa ulkopuolisen hoiviin, laittavat kädet korville ja hokevat paikkansapitämätöntä mantraa ”laadukkaasta varhaiskasvatuksesta”. Eiköhän tässä suurin osa yritä vain selviytyä näiden elämän vaatimusten ristipaineessa. Pysyä järjissään, rakastaa lastaan ja saada laskut maksettua.
Reetta
Tähän se Amen :D. Tuo Reply on muuten hämäävässä paikassa. Kun lukemisen lopettaa, kuvittelisi alla olevan kuuluvan juurikin siihen luettuun 😉
vierailija
Me asumme Helsingin keskustassa ja täällä muutaman korttelin välein on päiväkoti. Leikkipuistossa on tullut vuosien saatossa keskusteltua eri paikoista ja en ole koskaan kuullut mitään negatiivista yhdestäkään.
Meillä on myös hyvä paikka jossa lapset viihtyvät ja saavat laadukasta ennen kaikkea itsetuntoa kunnioittavaa ja tukevaa varhaiskasvatusta. Raju ja vilkas isoveli on hyötynyt erityisesti siitä että on muitakin aikuisia opettamassa rajoja ja sosiaalisia taitoja, erittäin hyvää on tehnyt se että ryhmässä on myös häntä isompia lapsia. Sen sijaan sopeutuvainen ja kiltti, ujo lapsi voi jäädä syrjään kun äänekkäämmät vievät huomion. Ajattelin että tässä saattaisi olla Kristan kirjoituksen tausta?
Perhepäivähoidosta valitettavasti on huonoa omakohtaista kokemusta, olin lapsena 3 vuotiaaksi asti perhepäivähoidossa isoveljen kanssa ja muistan edelleen useita ”kasvatustilanteita” jotka ovat varmaan olleet tosi pelottavia koska muistan ne edelleen. Haukkumista, vähättelyä, syömään pakottamista, lukitussa vessassa väkisin istuttamista, nurkkaan laittamista (tällöin jäin itkemään äidin perään ja kun äiti oli mennyt minut laitettiin nurkkaan) jne. jne. Olen ollut siis kaksivuotias uhmaikäinen. Tällä henkilöllä ei ollut siis ammattitaitoa ollenkaan mutta sitähän eivät vanhempani tai kukaan muukaan ollut näkemässä.
Päiväkodista sen sijaan ei ole mitään negatiivisia muistoja, päinvastoin muistan sen kivana paikkana, siellä on kavereita ja aikuiset turvallisia vaikka välillä hölmöilimmekin, lähdimme karkuteille ja riehuimme kun piti mennä nukkumaan jne.
Emmi Nuorgam
Todella ikävää, että sinulla on huonoja lapsuuskokemuksia päivähoidosta, toivottavasti ne eivät ole jääneet kovin pahasti kummittelemaan! Onneksi varhaiskasvatuslaki ja koulutuskin on muuttunut vuosikymmenten varrella, eikä henkinen tai fyysinen väkivalta ole enää (ainakaan toivottavasti) kenenkään mielestä ok.
Krista Puutalobaby
Tiedätkin varmasti, miten huippuonnekkaita olette, kun voit kirjoittaa esimerkiksi ”tunnistaa lapsen erityistaidot tai -tarpeet, ja osaa suunnitelmallisesti tukea lapsen kasvua parhaalla mahdollisella tavalla” purskahtamatta nauruun tai itkuun. JUURI NÄIN sen pitäisi olla, mutta ongelma on se, että tämä ei toteudu tasalaatuisesti kaikkialla. Teillä on luksustyyppinen ryhmäperhepäivähoito, ja KAIKILLA lapsilla pitäisi olla oikeus näin hyvään hoitoon. Ei riippuen asuinpaikasta, sitkeydestä tai hyvästä tsägästä. Sen takia päivähoidon ongelmista pitää mun mielestä keskustella – eikä siis pelkällä sanahelinällä (sitä tuo monelle on), vaan realiteetit tunnistaen ja sen myötä vaatien tasalaatuista hoitoa myös niille lapsille, jotka ovat liian suurissa ryhmissä ja jatkuvasti vaihtuvien hoitajien kanssa…
Tietysti hyviäkin kokemuksia saa ja pitää tuoda esiin – että tällaisia mahtavia paikkoja ON olemassa. Voi kun olisi kaikille lapsille!
Reetta
Amen!
Reetta
Siis wtf, tämä kommentti ei todellakaan kuulunu tähän väliin!!!!
Toinen epäsuosittu
Juuri näin kuin Krista sanoi. Pakko vaan on sanoa, että helppo se on Emmin noin sanoa, kun on tuollaisen hoitopaikan saanut. Toista se on varmaan 90% päivähoitopaikoista.
emminuorgam
Ei ole. Jos valtaosa olisi tyytymätön päivähoitoon, niin tästä keskusteltaisiin paljon enemmän. Kieltäydyn myös uskomasta, että 90% hoitajista olisi ammattitaidottomia.
Päivi//nakit ja MUTSI
KIITOS! Vaikka mun kersat ei enää päivähoitoiässä olekaan, olen sun kanssa varsin samanmielinen. Kirjotin itseasiassa aiheesta, näemmä jo kolme pitkää vuotta sitten, vähän vastaavan avautumisen. http://www.nakitjamutsi.com/lahtokohtaisesti-paivakotivastainen-vanhempi/
Vittumaisin perustelu on aina se, että ”miksi tehdä lapsia, jos niiden kanssa ei halua olla?”. Niin. Lapsia saa haluta vain, jos niiden kanssa on valmis viettämään 24 h/vrk. Argh.
Sanna
Kyllä näin on! Vaikka olisi itse kuinka pedagogi, kotihoidosta vaan auttamatta puuttuu tietyt elementit, jotka varhaiskasvatus tarjoaa. Näistä tärkein on PYSYVÄT kaverisuhteet. Pysyviä kaverisuhteita kun on vaikea rakentaa esim. leikkipuistossa tai perhekahvilassa, jossa porukka on vaihtuvaa. Toisena elementtinä virikkeellinen toiminta vertaisryhmässä, jossa lapsi harjoittelee mm. sosiaalisia taitoja ikäistensä kanssa. Näitä taitoja ei kotona samalla tavalla pysty harjoittelemaan kuin varhaiskasvatuksessa.
Varhaiskasvatuksessa lapsi saa myös tarvitsemaansa yleistä, tehostettua tai erityistä tukea asioihin, joita harjoittelee. On koulun aloitusta ajatellen iso etu mitä varhaisemmin tuen tarpeet huomataan.
Aika huono hoitopaikka saa olla, että lapsi ei pääsisi lainkaan osaksi laadukasta varhaiskasvatusta. Resurssipulatkin ovat onneksi yleensä tilapäisiä.
Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi
Me ollaan nyt useampi viikko kipuiltu sen suhteen, että veisimmekö joulukuussa 2 vuotta täyttävän lapsemme osapäivähoitoon vai jatkaisinko minä pojan kanssa kotona, kun siihen kuitenkin omien töideni puitteissa on mahdollisuus. Meillä on aivan ihana taloyhtiö, jossa pojalla on jo nyt läheisiä ystäviä joiden kanssa vietetään aikaa päivittäin, joten sikäli ei jää onneksi pysyviä kaverisuhteita vaille kotihoidossakaan. Muutenkin tehdään aktiivisesti kaikkea erilaista, käydään uimassa, metsäretkillä, avoimessa päiväkodissa leikkimässä jne.
Jos meillä olisi tiedossa ja mahdollisuus yhtä ihanaan hoitopaikkaan kuin teidän lapsilla on olisi päätös helppo tehdä. Toivotaan, että jotain vastaavaa tulee vastaan. Varhaiskasvatuksen tasalaatuisuudesta tai sen puutteesta on hyvä puhua, mutta ilo kuulla myös näitä ”hyviä” tarinoita 🙂
savusuolaa, Janica
Kun nyt näiden epäsuosittujen mielipiteiden kertominen aloitettiin, niin minäpä jatkan.
En mene rikki siitä, että lapseni tarha muistuttaa todellakin joskus tarhaa. On mölyä, vaatteet kadoksissa, lapsilla riitoja. Niin kauan, kun tiedän lapseni saavan perushyvää hoitoa, olen tyytyväinen, eikä mielessäni käykään, että lopettaisin työt ja jäisin lapsen kanssa kotiin.
En tarkoita sitä, etteikö se möly ja vaatteiden katoaminen ärsyttäisi ja harmittaisi minuakin. Tietenkin haluaisin, ettei lapseni kuormittuisi päivän aikana siitä härdellistä, enkä joutuisi etsimään hänen pipoaan kenen nämä ovat -laatikosta. En kuitenkaan ahdistu tai suutu tästä yhtä paljon kuin osa vanhemmista. Koska lapseni on ymmärtääkseni aikas keskinkertainen ”tavislapsi”, eikä hän ole esim. pikkeuksellisen herkkä tai levoton, en jaksa miettiä kauheasti, mitä juuri hänen erityistarpeitaan päiväkodin hoitajien pitäisi jatkuvasti huomioida. Minulle riittää, että lapseni tarhassa on turvallista, hän saa siellä riittävästi ruokaa, hänellä ei ole pissat tai kakat housuissa, hän ei pelkää tarhaan menemistä, hän oppii jotain järkevää eikä häntä jätetä yksin nurkkaan itkemään. Juu juu, hoitajien puhe esim. ”tyttöjen ja poikien leikeistä” nyppii, mutta en silti tee asiasta mitään valtavaa issueta, vaikka asiasta joskus valitankin.
Tiedä sitten, johtuuko tämä huolettomuudestani, siitä, että olen paska vanhempi vaiko siitä, että olen nähnyt, mitä se todella huono (koti)hoito on. Vähän skrodemmassa lähiössä kasvaneena olen nähnyt paljon perheitä, joissa vanhempi jättää ala-asteikäiset lapset pariksi päiväksi pärjäilemään itsekseen kotiavaimen ja pikapuuropussien kanssa. Naapurintyttö löysi oman äitinsä kuolleena kotisohvalta mennessään hakemaan Barbeja leikkeihimme. Äiti oli sammunut ja tukehtunut oksennukseensa.
Ja mitä yritän tässä sanoa? No sitä kai, että ei, en hyväksy mitä tahansa vain sillä perusteella, että aina jossain on joku lapsi, jota laiminlyödään vielä pahemmin. Mutta en usko, että lapseni traumatisoituu peruuttamattomasti, jos hän joutuu välillä odottelemaan vessavuoroaan ja saappaat ovat kateissa.
Shoot me.
Annakarin
Mä oon niin samaa mieltä.
Ja mieleen tuli heti tää Reetta Rädyn kolumni, jossa arvostellaan sitä, miten kasvatustyöntekijöistä usein yleisessä keskustelussa puhutaan:
http://www.image.fi/image-lehti/miksi-opettajista-ja-kasvattajista-puhutaan-vain-saastojen-kohteina-kysyy-reetta-raty
Kipa
Kiitos. Kiitos. Ja vielä kerran kiitos.
Minä perheineni kuulun tuohon luokkaan joka ei asu Helsingissä, ei pysty viettämään ryhmäytymistuokioita Fazerilla ja jolla naapurustossa ei ole lapsia – tai muutakaan. Asumme maaseudulla missä lähimpään naapuriin on matkaa linnuntietä vajaa 500m, tietä pitkin triplasti. Kun äitiysloma jälleen muutaman kuukauden kuluttua koittaa, on meidän perheessä itsestäänselvyys, että erittäin vilkas ja ihmiskontakteja kaipaava esikoinen saa jatkaa omassa päiväkotiryhmässään. Ryhmässä, missä on ihanat hoitajat, 9 lasta ja uudet, ajantasalla olevat tilat. Tätä osaan arvostaa sillä esim. kesän sijaishoito oli kaikkea muuta kuin tätä. Voi olla, että mikäli tilanne oman kunnallisen päiväkotimme osalta olisi toinen myös mielipiteeni päivähoidosta olisi jokin muu. Mutta nyt en voi olla kuin onnellisempi siitä, että meillä on paikka johon 2,5-vuotias menee mielellään ja tutustuu alueen muihin lapsiin luoden kontakteja joihin muuten ei täällä olisi mahdollisuutta.
A
Kun oma lapsi on isossa (yli 100 lasta) päiväkodissa isossa ryhmässä (21 lasta), niin en silti pysty sanomaan pahaa päivähoidosta. Lapsen päiväkoti on i-ha-na. Päiväkodin aikuiset ovat mahtavia tyyppejä ja lapsella on kavereita valtavasti ja ne kaikki mahdolliset jutut mitä se ehtii viikon aikana tehdä on jotain ihan käsittämätöntä, lapsen päiväkodissa todellakin annetaan lapsille tilaa ja aikaa oppia ja kokeilla ja toteuttaa itseään. Enkä tunnista sitä melua ja meteliä, enemminkin siellä on todella rauhallista (myös hektisempinä pukemisaikoina). Mutta tämä (kunnallinen) päiväkoti onkin hyvin tykätty työpaikka, sinne töihin tulevat tuppaavat olemaan töissä pitkään ja henkilödynamiikka on toiminut jokaisessa ryhmässä missä lapsi on ollut. Itse menin töihin kun lapsi oli 9kk ja lapsi päiväkotiin 1,5v. iässä ja nyt kun päiväkotiuraa hällä on takana kolme vuotta, on päiväkoti aikuisineen ja kaverisuhteineen meidän ainokaiselle todella tärkeä juttu (ja rehellisesti sanottuna, on todella hyvä että lapsi oppii ettei hän ole maailman napa ja että vuoroaan on syytä odottaa, perheen pikkukeisarina tämä välillä tuppaa hämärtymään).
niina
Kiitos Emmi! <3 Tämä oli kivaa luettavaa. Aika harvoin kuullaan työstä kiitosta ja tällaiset tekstit lämmittää kyllä mieltä, vaikkei nyt just meidän työpaikasta puhutakaan.
Helmi
Mä olin myös siitä kristan jutusta ihan raivona, niin etten pystynyt ajatuksiani järkevästi muotoilemaan. Lapsi mennyt isohkoon päiväkotiin reilun vuoden iässä, kaikki mennyt aina hyvin, yhtään itkua, ihanat hoitajat, lapsi nauttinut, saanut ystäviä, taitoja, virikkeitä, ja minä ollut parempi äiti kun olen saanut tehdä myös töitä.
ELI SINUN KANSSASI OLEN JOKA SANASTA TÄYSIN SAMAA MIELTÄ. KIITOS.
Elina U.
Kiitos Emmi tästä. Minulle tulee sellainen tosi ”paska äiti”-fiilis kaikista niistä jutuista, joissa korostetaan kotihoidon erinomaisuutta, sillä esikoisemme oli jo alle 1-vuotiaana hoidossa, jotta pääsin jatkamaan opintojani. Luulin jo, että itsetuntoni olisi tarpeeksi vahva, etten tuntisi niin, mutta näköjään ei ihan olekaan. Siksi mielestäni tuollaisissa puheissa on ikävä toisten vanhempien syyllistämisen maku, VAIKKA varhaiskasvatuksen mahdollisista puutteista ja puutteista toki pitää keskustella, ehdottomasti. Meillä on ollut sekä ihana päiväkoti ja sitten sellainen, missä ei sujunut kaikki ihan niin kuin olisin toivonut. Niin ja poika on nyt iloinen, sosiaalinen ja fiksu 4-vuotias, joka ei vaikuta traumatisoituneelta. 😉 Minä uskon päiväkodin tehneen hänelle hyvää ja se on ollut todella toimiva osa meidän arkea, sekä olen aina kunnioittanut päiväkodin työntekijöiden työtä joka päivä lapseni hoitoon viedessäni. Tuntuu aika kurjalta, että tämä on sellainen asia, jota joutuu niin kovasti perustelemaan.
Meinasin lähteä tähän lainaamaan montakin kohtaa tekstistäsi, mutta välttääkseni ihan megamegakommentin lainaan vain yhtä: ”Ja tässä tulee nyt se minun epäsuosittu mielipiteeni: virikkeellinen ja toiminnallinen kotihoito, jossa lapsi pystyy ryhmäytymään ja joka on pedagogisesti laadukasta ja motivoivaa, on vain hyvätuloisen keskiluokan etuoikeus.” Tämä on niin totta. Varsinkin täällä jenkeissä paikallista systeemiä seuratessani olen oppinut todella arvostamaan suomalaista varhaiskasvatusta ja ennen muuta sen yhdenvertaisuutta. Tästä huolimatta en ole täällä törmännyt samanlaiseen toisten valintojen arvosteluun.
Nautin myös kotiäitiydestä, mutta ihan suoraan sanon, että varsinkin pienemmän sisaruksen pyöriessä mukana menossa pojan puolipäiväinen ihana koulu on todella iso helpotus arjessamme. Ja tiedostan kyllä, että se on myös suuren suuri etuoikeus.
Laineilla
Keskustelu tästä aiheesta tuntuu aina menevän jotenkin ääripäihin. Onhan selvästi nimittäin niin, että on hyviä sekä huonoja hoitopaikkoja sekä siltä väliltä. Minä itseasiassa kommentoin Kristan tekstiin tuosta kuulemastani, että Jyväskylässä ainakin jokin aika sitten pääsi perhepäivähoitajaksi ilman koulutusta ja tämä sama henkilö, joka oli siis toiminut perhepäivähoitajana, sanoi kriteerinä toimineen lähinnä sen, että kodissa oli tarpeeksi sänkyjä… Se on sinänsä minusta aika hurjan kuuloista, mutta en kylläkään epäile, etteikö esimerkiksi lasten vanhemmat huomaisi selviä epäkohtia hoitopaikassa ja siten raportoisi siitä eteenpäin.
Minusta kaikki hoitoalan ihmiset ja opettajat yleisestikin saa aivan liian vähän kiitosta. He tekevät aivan helkutin tärkeää työtä ja se on pitkälti olosuhteet (hallituksen päätökset jne.), mitkä tekevät heidän työstään vaikeaa ja mikä paikoin tekee hoitopaikoista myös huonoja lapsille (liian suuret ryhmät jne.).
Lapsen kehityksen kannalta ja monen tutkimuksen perusteella voisi todeta, että alle kolmevuotias ei sinänsä tarvitse muita lapsia leikkeihin ja nimenomaan se lähi-ihmisten suhde ja läsnäolo on tärkeintä. Totta kai varhaiskasvatuksen ideana on, että hoitolapsi saisi luotua läheisen suhteen hoitajiinsa mutta aina tuo ei valitettavasti onnistu. Harvoin alle 3-vuotiaalla on myöskään ihan samanlaiset viriketarpeet kuin vanhemmalla. Näiltä osin voisin siis tukea näkemystä, että SUURIMMAN osan alle 3-vuotiaista olisi hyvä olla kotihoidossa. Tietenkin on sitten asiat erikseen, kuinka vanhempi viihtyy kotona, onko siihen taloudellisesti mahdollisuuksia jne… Mutta kun lapsi alkaa tulla kolmen vuoden ikään niin siinä saa aikamoisesti perhe järjestää ohjelmaa, että se vastaisi päiväkodin ohjelmaa. Tästä syystä esimerkiksi itse laitoin kolmevuotiaani osa-aikaiseen hoitoon, vaikka itse olen pienemmän kanssa kotona. Kyllä rehellisesti sanoen välillä mietin, veimmeköhän nyt paikan joltain perheeltä, joka vie lastaan jonnekin kauemmas mutta toisaalta niin kuin sinäkin tässä kirjoitat: varhaiskasvatus on jokaisen perheen OIKEUS ja mekin jonotimme autottomina tuota läheistä paikkaa lähes vuoden. Samassa olen kuitenkin miettinyt sitä, kuinka minusta tuntuisi pahalta, mikäli kolmevuotiaani pitäisi olla hoidossa täysiaikaisesti. En ole oikein varma, tuntuuko se pahalta niinkään itse lapsen puolesta mutta sen puolesta tuntuu, että ehtisin näkemään häntä niin vähän.
Katja
Muuten en osaa kommentoida, kun ei tarhakokemuksia ole, mutta kyllä oma lapsi on käynyt täysin maksuttomissa kerhoissa 1,5 vuotta, jotka ovat bussipysäkkien vieressä? Tietysti ikäraja oli 2v, mutta laadukasta on toiminta mielestäni ollut ja mitään en ole joutunut maksamaan (toisin kuin päivähoidosta olisin).
emminuorgam
En puhu kaupungin järjestämästä kerhotoiminnasta, joka on osa sitä laadukasta varhaiskasvatusta, vaan maksuttomista muskareista, värikylvyistä, laulukerhoista, askartelusta jne. joita pääkaupungissa järjestetään ihan ilmaiseksi reilussa 60 leikkipuistossa.
Helena
Täältäkin ääni päiväkodille/ tarhalle. Käytännön syistä lapsi meni 1,5v ikäisenä päiväkotiin, ja ne tädit olivat niin ihania että munkin olisi tehnyt mieli jäädä sinne. Pahamaineisesti kaupungin päiväkotiin. Kokemukset olivat ihan tosi hyviä. Ekan vuoden tms tein lyhennettyä viikkoa joten ehkä se ei ollut sitten lapselle n i i n raskasta kuin mitä aina pelotellaan, mutta joka aamu hän sinne innolla lähti ja kovasti viihtyi. Oli kavereita ja ohjelmaa. Retkiä, askartelua, musiikkia, liikuntaa.. ihan sitä kaikkea mitä minä en todellakaan olisi jaksanut / osannut/ pystynyt hänelle kotona järjestämään.
Päivähoito vs kotihoito keskustelussa minua on häirinnyt ajatus siitä että kotihoidontuella äiti lepäilee kotona yhteiskunnan elättinä. Muutaman kerran olen joutunut sanoman että ainakin minä sain kotihoidontukea noin 500€ per kuukausi. Siis kuukausi, en viikko. Sillä rahalla ei ihan kamalasti vielä juhlita niin että esim asuntolainan lyhennysrahat piti kerätä jostain muualta. Muistan aina miten tuntui vaikealta ekan kerran pyytää mieheltä käteistä kun lähdin tyttöjen kanssa baariin. ( en tiedä uskaltaanko tuon edes tänne kirjoittaa. Minulla oli pieni lapsi jonka jätin kotiin isänsä kanssa ja lähdin ystäväni kanssa kaupungille tarkoituksenani juoda alkoholia ja tanssia. Sehän on tietysti väärin.)
Yhteenvetona – minäkin olen ehkä niitä onnekkaita joiden lapset ovat olleet hyvässä hoidossa päiväkodissa. Opetelleet kirjaimia ja saksien käyttöä ja potalla istumista ammatti-ihmisten parissa mikä on aivan mahtavan hienoa. Minä arvostan tuollaista kovasti ja kerroin sen moneen kertaan asianomaisille. Aina meillä ei päiväkotitätien kanssa käyneet kemiat yksiin, mutta lapsi oli aina tyytyväinen. Ja se oli kaikkein tärkeintä.
emminuorgam
Heh, täällä voi kuule tunnustaa kaikki salaisimmat syntinsä bilettämisestä arkituskiin! <3
piia
Linkkasin sun tekstin omaan blogiini 🙂
Heeeeeeini
Huippu että kirjotit tästä, koska minullakin jäi se puutalobabyn juttu kummittelemaan ja harmittelin, kun en ehtinyt kommentoimaan. Joillekin onnekkaille voi tosiaan olla, että on mahdollisuuksia käyttää lapsia hienoissa muskareissa, tanssitunneilla yms. Jossa he oppivat sosiaalisia taitoja, ryhmässä toimimista yms. Mitkä yleensä on erityisesti päiväkodin ”lisää” hyvään kotihoitoon. Mutta se on harvan etuoikeus, ja varhaiskasvatusoikeus on niin hyvä olla tasaamassa eriarvoisuutta omalta osaltaan. Siinä Krista on valitettavasti oikeassa, että varhaiskasvatuksen laatu vaihtelee suuresti päiväkodista toiseen, mutta itsellä on luottavainen olo että parempaan suuntaan ollaan menossa esim. Uuden varhaiskasvatuslain ja velvoittavan varhaiskasvatussuunnitelman myötä. Toivotaan ainakin. Vaikka itse lastentarhanopettajana tiedän, että joskus päiväkodin kulttuuri tai työolot saattavat tehdä työn hyvin tekemisen hyvin vaikeaksi, ja se on surullista. Mutta vanhempien tulee puolustaa lapsensa oikeutta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, ja puuttua tilanteeseen, jos kaikki ei ole ok! Ainakin itse toivon, että vanhemmat puhuvat suoraan ajatuksistaan ja toiveistaan, silloin se on helpompi viedä läpi koko tiimissä ja talossakin ja aihe otetaan vakavasti. Eli vanhemmat, pitäkää kiinni lapsen oikeudesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, lapset eivät aina sitä itse osaa vaatia!
(Sori pitkä ja jäsentelemätön kommentti)
emminuorgam
Mustakin on outoa, että niin moni vanhempi esimerkiksi mun FB-sivulla kommentoi, ettei hänen lapsensa ainakaan saa laadukasta päivähoitoa. SIis mitä ihmettä? Eikö se ole kaupungin, päiväkodinjohtajan ja viimekädessä kaupungin virkamiesten velvollisuus varmistaa, että näin tapahtuu?
LauraEm.
Mä en oo ikinä edes ajatellut, että se ”laadukas varhaiskasvatus” olis joku takuu ihmisten tekemästä käytännön työstä ja päiväkotiarjesta. Itse ajattelen sen niin, että se takaa koulutetun henkilökunnan, jossa ihmisillä on sekä korkeakoulutaustaista teoreettista osaamista ja pedagogiikkaa, että hyvää käytännön hoivatyötä. Ainakin oon ollut katsovinani että hoitoryhmissä on aina sekä lto että lh, ihan varma en nyt oo onko kaikista pienimpienkin ryhmissä lto, mutta koulutettua henkilöstöä joka tapauksessa. …..joskaan nämäkään ei aina toteudu, kuten viimeisin päiväkodin sulkeminen osoitti.
—
Mut että se LAATU sinänsä tulee kuitenkin ihmisistä, siitä miten ne tekee työnsä, ja kyllä, isommassa mittakaavassa myös siitä kuinka heillä on resursseja tehdä työtä. On aika selvää, että on varmaankin helpompi olla sydämellinen ja rauhallisen lempeä jos pukee kuravaatteet kolmelle, kuin kolmelletoista, näin tiiviinä esimerkkinä.
—
Toisaalta jos puhun henkilökohtasesta kokemuksesta, päivähoidon hyvyys tai huonous riippuu toooosi paljon lapsesta. Meidän esikoiselle 3-vuotiaana päiväkotiin meneminen oli melkolailla se aika, jolloin se oli aikaisintaan plussan puolella. Arahko sylilapsi ei todellakaan olis sitä ennen kaivannut menoa ja meininkiä, ihmisryhmiä, monia uusia ja osin vaihtuvia ihmisiä ja kavereita. Luulen että olis ollut aika vaikeaa, jos esim työtilanteen takia hänet olis ollut pakko laittaa aiemmin hoitoon. Sen suhteen todella toivon, että hoidossa olis nimenomaan henkilökohtaisuuden mahdollisuutta, juuri niitä kainalossa pitäjiä, paljon. Nyt taas laitoin just päivähoitohakemuksen mahdolliseen osittaiseen tarpeeseen 1,5-vuotiaalle, eikä oikeestaan tunnu missään. Kainaloa hänkin tarvii eikä varmasti pelkkää virikettä tuntikaupalla, mutta ne hänen omat ulospäinsuuntautuneet ja uteliaat ominaisuudet tuo päivähoidossa olemiseen iiiiihan erilaiset odotukset kuin ensimmäisen kohdalla.
—
Eli öö, oisko joku koonti 😀 no mä siis oon ainakin huomannut, että mun vaihteleviinkin ajatuksiin päiväkodista vaikuttaa tosi paljon omat lapset ja omat tilanteet. Jos on rauhallinen lapsi ja mahdollisuus olla iisisti kotona, niin ajattelen että miks kukaan vaihtais tän sohvalla ja omalla pihalla köllimisen aikataulutettuun päiväkotipäivään. Jos taas arki rullaa vauhdikkaasti omien töiden/opiskeluiden ja lasten mieluisan olemispaikan myötä, niin miksi sille pitäis väkisin koittaa vääntää vaihtoehdoksi se että kaikkien pitää olla (aina yhdessä) kotona. On tosi helppoa puolustaa sitä, mikä on itselle parasta.
Anna
Minua häiritsee aina näiden juttujen kanssa, oli sitten kyse blogitekstistä tai vaikka jostain sanomalehden uutisesta jossa vaan sivutaankin tätä päivähoito-kotihoito -vastakkainasettelua niin perään ryntää joukko kiekumaan oman kotihoitovalintansa upeutta ja mahtavuutta ja sitä miten se muka on noin vain parasta lapselle. Tarkoituksena paistaa metrien päähän että tuntuu hyvältä kiillottaa omaa kilpeään ja korostaa omaa uskomattoman hienoa äitiyttään, ja silti rivien välistä voi lukea että kotihoito on nimenomaan UHRAUS, oman elämän uhraus lapsen hyvinvoinnin edessä.
Tässä vaiheessa toki korostan, että minulle on aivan herttaisen yhdentekevää miten kukin lastenhoitonsa organisoi, mutta ihmiset jotka käyttää tätä(kin) oman erinomaisuutensa esiin tuomiseen saa kyllä mun karvat totaalisesti pystyyn. Kyllä sitä tällaisena ”uramutsina” (ja vielä yksinhoitajana) on ihan tarpeeksi miettinyt tykönään tekeekö oikein ja onko hyvä äiti ilman että muut käy jauhamaan omista valinnoistaan. Kun vaan annettaisiin ihmisten olla. Mielipiteensä voi ja saa ja pitääkin kertoa, mutta ihan oikeasti voisi kiinnittää huomiota siihen miten sen tekee.
Ja siihen iänikuiseen ”miksi teit lapsia jos et jaksa olla niiden kanssa” ja ”kyllä sitä ennenkin lapset itse hoidettiin” niin hohhoh. Vaikka 30 vuotta sitten naiset ei todellakaan olleet samalla tavalla koulutettuja kuin nykyään. Silloin oli helppo valinta jäädä kotiin kun työelämässä ei kukaan jäänyt kaipaamaan, ja toisaalta tiesti että sitä vastaavaa työtä tod. näk. on tarjolla kotivuosien jälkeenkin.
Eikä kukaan ihmettele miksi vastaavasti koulutettu mies ei jää vuosikausiksi hoitamaan niitä lapsia. Miksei se mies jaksa, eikä jaksanut 30 vuotta sitten olla lasten kanssa kotona? Voisko olla että se käy pitemmän päälle aika saatanan tylsäksi ihmiselle joka on tottunut hoitamaan vaativia asiantuntijatehtäviä työelämässä? Kun ihmisellä on työ ja jonkinlainen ura, ja on panostanut näihin paljon vaikkei ne olekaan elämän tarkoitus sen enempää kuin se lapsikaan on elämän *ainoa* tarkoitus, eikö ole luonnollista että haluaa palata siihen tavan elämään eikä haaskata vuosikausien ponnisteluja vain siksi että on perheellinen?
Kaiken kaikkiaan tää on niin tasa-arvojuttu, että en ymmärrä miksi se aina menee sellaiseksi naiset toistensa kimpussa arvostelemassa -huutokisaksi sen sijaan että pohdittaisiin oikeasti sitä miten yhteiskunta voisi auttaa perheitä yhdistämään paremmin perheen ja työn (kun sitäkin on vähän niinkuin pakko tehdä jos haluaa syödä ja asua).
Anteeksi sekavahko avautuminen, lounastunnilla ei oikein ehdi jäsennellä ajatuksiaan kovin hyvin.
Erakon äiti
Meillä molemmat lapset menneet kunnalliseen päivähoitoon vähän päälle 1-vuotiaana ja päiväkodin aloitus on ollut helppo molemmilla. Vanhempi, ei hirvittävän sosiaalinen poikalapsi jäi kotiin kun pikkusiskonsa syntyi. Kotonaoloaikana käytiin säännöllisesti kerhoissa ja puistoissa äitin helmoissa nyhjäämässä. Paluu päiväkotiin reilu 3vnä ei sitten ollutkaan yhtään niin helppoa ja sopeutuminen kesti todella pitkään. nyt 6-vuotiaana esikoisella on hyviä ystäviä ja hän osaa tutustua uusiin lapsiin, vaikka aika pitkään siinä menee edelleen. Puistoissa nyhjäillään edelleen äitin helmoissa, vaikka joku tuttu lapsi, joka ei ole ihan näitä ykkösystäviä tulee reippaasti moikkailemaan. En usko, että lapsi olisi sosiaalisessa toiminnassa näin pitkällä ilman päiväkotia ja päiväkodin huomattavaa panostusta juuri nimenoman minun poikani kaveritaitojen opetteluun. Ja kyseessä on iso päiväkotiryhmä, tuo legendojen lastenpilauslaitos. 🙂 Siskonsa sen sijaan on ihan toista maata ja sosiaaliset taidot sitä luokkaa, että hoitomuodolla ei varmasti olisi ollut vaikutusta esim. koulussa pärjäämiseen.
Haluan siis sanoa, että näiden kokemusten perusteella päivähoidosta hyötyy nimenomaan se arempi ja erakompi lapsi, ei välttämättä niinkään se sosiaalinen joka löytää ravintolan leikkipaikaltakin heti leikkiseuraa. ja mitä aiemmin arka lapsi hoitouran aloittaa, sen helpompi sopeutuminen. Jokainen lapsi ”joutuu” kouluun ja nykyään jo esikouluun, jossa ryhmäkoot ainakin meillä on päiväkotia suuremmat. Jokainen joutuu siellä pärjäämään isossa lapsiryhmässä ja puolustamaan itseään ja hakemaan paikkaansa. Mielestäni se on vaan lapsen parhaan ajattelua, että antaa hänelle mahdollisuuden harjoitella näitä taitoja tilanteessa, jossa valvovia aikuisia on vielä enemmän suhteessa lapsiin.
Jos poikani olisi saanut olla kotihoidossa eskaan asti, mistä hän itse varmasti olisi nauttinut, olisi sopeutumisvaikeudet olleet potenssiin sata verrattuna siihen kolmevuotiaaseen päiväkodin ikkunassa itkevään reppanaan. En myöskään usko, että olisin itse edes tajunnut miten paljon tukea ja kokemuksia hän kaveritilanteisiin tarvitsi. Ihan käsi sydämellä, uskon että päiväkoti pelasti lapseni koulukiusaamiselta, ainakin nyt hän on ihan ”one of the guys” eskajengissä.
emminuorgam
Tosi hyvä näkökulma – yleensähän kuulee sanottavan, että erityisesti arat ja ujot lapset ”kärsii” päivähoidon aloittamisesta!
Norjalaisen vaimo
Mulla nää päiväkotiasiat menee ihan kohtuuttomasti tunteisiin. Asun Norjassa eikä täällä todellakaan saa yhtään empatiaa tai tukea sille, jos haluaisikin olla hetken lapsen kanssa kotona. Ja sitten taas oma kulttuuritausta ja osittain myös tutkimustulokset osoittavat että lapsi hyötyy kotihoidosta tiettyyn pisteeseen saakka. Puutalobabyn epäsuosittu mielipide suretti ja turhautti, mutta en silloin saanut suutani auki.
Norjassa oikeastaan poikkeuksetta äidit ovat kotona 9kk ja sitten isät pari kuukautta päälle. Kaikki, siis käytännössä oikeasti lähes kaikki, lapset aloittavat päiväkodin jo ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Pienemmällä rahalla saa jäädä äiti kotiin 12kk ajaksi + isän pidennetty loma. Tätä mahdollisuuta en tiedä kenenkään tutuistani käyttäneen.
Meidän päiväkotilainen täyttää noin 1v 8kk, kun hänen päiväkotiuransa lähtee oikein kunnolla käytiin. Harjoiteltu on jo sitä ennen. Toiveenani olisi ollut suunnilleen 2v kotona kielen kehityksen kannalta ja muutenkin.
Käytännössä kuitenkin paikallinen kulttuuri patistaa vanhempia työelämään ja lasta päiväkotiin. Minulle on kierrellen ja ihan suoraankin sanottu, että lapsestani tulee jälkeenjäänyt, kun hän on ollut näin isoksi asti kotona. Olen paikallisten silmiin omituinen, ripustautuva ja kontrolloiva äiti, joka sabotoi lapsensa tulevaisuuden. Meillä kuitenkin oli kivasti leikkiseuraa ja aktiviteetteja muista samanikäisistä (suomalaistaustaisista) lapsista he heidän vanhemmistaan, mutta kun nuokin lapset pikkuhiljaa siirtyivät päiväkoteihin, olisimme olleet lopulta täysin ilman leikkiseuraa. Täällä on hyvin vähän leikkipuistoja eikä niissä ole lapsia, lapset ovat kaikki päiväkodissa. Kerhoja ei ole. Voisin ihan hyvin piirtää, askarrella ja leikkiä lapseni kanssa, mutta hän selvästi alkoi kaivata toisten lasten seuraa, enkä minä voi lapseksi muuttua.
Kaikeksi onneksi saimme lapsen pieneen ryhmäperhepäiväkotiin, jossa on neljä lasta, hoitaja ja kerran viikossa käyvä opettaja. Lapsi nauttii hänelle sopivankokoisesta lapsiryhmästä, lasten temperamentit pelaavat hyvin yhteen, aikuiset tekevät selvästi työtä sydämellään ja kaikki on mennyt täydellisesti. Pystymme pitämään päivät lyhyinä ja muutenkin olemme loppujen lopuksi tyytyväisiä tilanteeseen. Lapseni saa laadukasta varhaiskasvatusta.
Suomessa olisin pitänyt lapseni todennäköisesti kotona noin kaksivuotiaaksi. Olisin vienyt häntä avoimiin päiväkoteihin, leikkipuistoon ja muihin aktiviteetteihin. Olisimme juuri olleet niitä etuoikeutettuja helsinkiläisiä, jotka pystyvät tarjoamaan ”kaiken”, vaikka lapsi on kotihoidossa. Olisin myös itse nauttinut siitä kovasti.
Ja siksi mua aina surettaa niin kamalasti, kun julistetaan että lapsen paras paikka on kotona. Koska joo, ehkä, mutta ei ainakaan meidän tilanteessa enää. Ja emme ole ainoita.
Eräs äiti
Minäkin pahoitin mieleni Puutalobabyn kirjoituksesta. Mutta en todellakaan uskaltanut sitä hänen kommenttiboksiinsa kirjoittaa, koska hän on aiemmin tehnyt selväksi, ettei erilaisia mielipiteitä sallita. Minusta tämä Emmin kirjoitus on oiva esimerkki siitä, että asioita ja mielipiteitä voi esittää kärkkäästikin, kuitenkaan toisten ratkaisuja tuomitsematta.Hyvä Emmi!
Emmi Nuorgam
Kiitos, kiva että se välittyy myös lukijoille! 🙂