Pizzarium – pizzaa suurella sydämellä

”Pizzaan ei voi laittaa jauhelihaa saati ananasta. Pizza ei valmistu minuutissa eikä edes päivässä. Pizzaan voi laittaa vain mozzarellaa tai gorgonzolaa eivätkä kala ja liha kuulu samaan pizzaan.”

Luca Platania, roomalaisia levypizzoja tarjoavan Pizzariumin perustaja, luettelee pizzaideologiaansa kuuluvia sääntöjä. On selvää, että Pizzarium on suomalaisen kebabliha-jauheliha-kinkku-pekoni-salamipizzansyöjän painajainen. Täytteitä ei saa valita itse, jokainen pizzanpala maksaa saman verran oli siinä sitten lihaa tai kasvista eikä ananasta tai jalapenoa kannata edes kysellä.

pizzarium tampere

tampere pizzarium

luca-salla-platania

Luca Platania ei vielä Italiassa asuessaan ymmärtänyt, miten paljon rakastaa roomalaisia levypizzoja. Kun Platania rakastui suomalaiseen Sallaan ja alkoi viettää yhä enemmän aikaa Suomessa, ymmärsi hän pian suomalaisen pizzakulttuurin olevan valovuosien päässä Italiasta. Pizza oli epäterveellisen ja rasvaisen krapularuuan maineessa eikä kukaan itseään kunnioittava foodie voinut kuvitellakaan syövänsä pizzaa. Entinen myyntimies alkoi haaveilla omasta pizzeriasta ja muutaman vuoden kypsyttelyn jälkeen ensimmäinen Pizzarium avattiin Turun Hansakortteliin.

Nyt Luca ja Salla puhuvat pizzasta kuin toisesta lapsestaan. Pizzarium on muutaman vuoden aikana levinnyt ensin Turusta Helsinkiin ja Helsingistä Ouluun ja nyt Tampereelle on avattu ensimmäinen ketjun kivijalkaravintola. Vaikka ravintolan laajentumisen on mahdollistanut Royal Ravintolat, ovat perustajat tiukasti mukana opetaiivisessa toiminnassa.

pizzarium tampere

pizzarium kokemuksia

pizzeria tampere

Pizza on Platanioille elämäntapa, eikä pizzan syöminen rajoitu vain ravintolaan. Plataniat syövät pizzaa myös kotona ja Luca paljastaa omaksi suosikikseen Marinaran, yksinkertaiselta kuulostavan tomaattipizzan. Yksinkertaisuus on usein kaikista kauneinta ja Marinara onkin myös oma suosikkini Pizzariumin pizzoista: kirsikkatomaatteja, yrttejä ja valkosipulia – tomaatinrakastajan märkä päiväuni. Toinen oma lempparini on Funghi rossa, herkkusienillä ja valkosipulilla täytetty pizza. Hauska sattuma muuten, että molemmat pizzat ovat täysin vegaanisia, vaikka olen aina luullut pitäväni eniten juustopizzasta.

Pizzariumin konsepti on hyvin yksinkertainen. Pizza on pikaruokaa, joka nautitaan ravintolassa tai kadulla ja huuhdotaan alas oluella. Suomessa tietenkään ei olla niin leväperäisiä, että olutta voisi ostaa puistoon mukaan, mutta varmasti saatte ajatuksenpäästä kiinni. Ravintola ei mielellään ota pöytävarauksia vastaan, ellei kyseessä ole isompi seurue ja palan pizzaa voi käydä nappaamassa vaikka matkalla junaan. Sen ehtii mainiosti syödä ennen kuin ehtii rautatieasemalle, olen testannut.

luca-platania

kylma-pizza

Sain Lucalta ja Sallalta lahjaksi Lucan ja Saku Tuomisen pizzakirjan Pizzen, jonka ohjeilla olemme viikon aikana ehtineet tehdä jo monen monta versiota levypizzasta. Janica ehti jo jutella itse kirjasta enemmän, joten kannattaa kurkata myös hänen tekstinsä aiheesta.

Itselleni tärkeimpiä oivalluksia pizzan suhteen ovat olleet ehdottomasti se, että pizzan täytteiden tulee olla harmoniassa keskenään. Täytteiden hapan-makea-tasapaino on yhtä tärkeä kuin se, että täytteitä on toisiinsa nähden yhtä paljon. Jos siis pizzassa on esimerkiksi tomaattia ja mozzarella, tulee niitä olla puolet ja puolet – kun taas kolmen täytteen pizzassa jokaista täytetty on yksi kolmasosa. Luovuin myös heti emmentalraasteen käytöstä pizzan päällä, enkä voi olla ihmettelemättä, että mitä ihmettä sitä on ajatellut, kun on peittänyt koko upean kastikkeen ja täytteet kilolla juustonkaltaista valmistetta.

arancini-tampere

nutellapizza

Pizzarium Tampere on todella ihana lisä Tampereen pizzeriatarjontaan. Näinä päivinä Pizzariumin pitäisi tulla myös Foodoran ja Woltin ravintolalistoille, eli nyt perjantaipizzat voi tilata vuoroviikoin Sitkosta ja Pizzariumista! Keliaakikoille Pizzarium ei vielä valitettavasti pysty tarjoamaan pizzaa, sillä tilat ovat liian pieniä monen eri taikinan pyörittämiseen, mutta gluteenia tai vehnää muuten vältteleville Luca vakuuttaa Pizzariumin olevan oiva valinta. Jauhoihin ja varsinkin näiden proteiinipitoisuuksiin hurahtanut Luca on varma, että ilman hiivaa rauhassa kohoavat taikinat eivät aiheuta venhäkriitikoillekaan pömppövatsaa, jonka normaalista pikataikinasta helposti saa.

Ellei sitten nauti muutaman palan sijaan vaikkapa kymmentä palaa, niinkuin helposti tekisi mieli Pizzariumin pizzavalikoimaa katsellessa.

pizzarium-tampereella

1 comment

  1. Elisabeth

    ”ymmärsi hän pian suomalaisen pizzakulttuurin olevan valovuosien päässä Italiasta” Tämä on niin totta! Olen itse asunut pari vuotta Italiassa, ja rakastuin siellä ensimmäistä kertaa pizzaan – koska se on ruokana niin herkullinen! Helsingissä minulle tuli kyyneleet silmiin kun maistoin Pizzariumin pizzoja, koska olivat ensimmäisiä jotka sai ajatukseni palaamaan Italiaan. Ehdottomasti kaupungin parhaat pizzat asuvat täällä. Suosikkini on kahdeksan palan pizzaboxi, sillä meidän perhe herkuttelee, ja äiti pääsee mielimatkalle Italiaan <3

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *