Vegaanihaasteen ensimmäinen viikko

Myönnän, kuvittelin tämän olevan paljon vaikeampaa kuin mitä se lopulta onkaan ollut. Kaupassa käyminen tai kotona syöminen on sujunut ilman suurempia murheita, mutta meidän normaaliin arkeen liittyvä ulkona syöminen on osoittautunut juuri niin ankeaksi, kuin epäilinkin.

Vaikka haasteen alussa luulin, että en pystyisi koskaan luopumaan juuston syömisestä, on se ollut ainakin nyt ensimmäisen viikon yllättävän helppoa. Alkuviikosta tosin söin vielä niitä roskikselta pelastettuja mozzarelloja pois, mutta Sheesen kevätsipuli&pippuri -tuorejuusto on osoittautunut paljon paremmaksi leivänpäälliseksi kuin valtaosa orkkisjuustoista.

Kahvimaito kuitenkin aiheuttaa edelleen päänvaivaa. Ostin alkuviikosta Oatlyn iKaffea, jonka moni kehui olevan ihan ylivoimaisesti paras kasvimaito kahviin – itse en kuitenkaan pidä sen mausta. iKaffe maistuu kitkerältä, mutta sinnittelen purkin nyt tottakai loppuun ennen uutta ostosta. Kauramaitoja olen kokeillut kahviloissa, mutta kauran ja kahvin sekoittaminen on ihan liian liberaalia meikäläisen makuun! Tällä hetkellä oma suosikkini taitaa olla Alpron mantelimaito, mutta pakko myöntää, että kevytmaitoa on aina aamuisin ikävä.

Haasteen aikana ruokakauppaan on mennyt rahaa n. 40€ enemmän kuin normaalisti. Koska me ei ennenkään ole ostettu juurikaan lihaa, ei säästöjä synny vain pudottamalla se pois. Tuontivihannekset, kuten avokado, on kalliita, huolimatta siitä että ne ovat nyt sesongissa. Myös kasvipohjaiset jugurtit, creme fraichet ja muut on vastaavia maitotuotteita huomattavasti kalliimpia. Olen myös halunnut panostaa esimerkiksi vähän laadukkaampiin papuihin nyt, kun ne ovat ruuan pääosassa, sen sijaan, että poimisin sen halvimman säilyketölkin lattianrajasta.

Vegaanihaaste

Jostain syystä myös ruuanlaitto on epäonnistunut useammin kuin yleensä. Osansa on varmasti sillä, että tällä viikolla on tullut kokeiltua enemmän itselle vieraita reseptejä mutta myös sillä, että raaka-aineet ovat ainakin osittain outoja. Listalla on ollut ainakin tomaatti-cashew-pasta, jonka koostumus jäi oudon rakeiseksi, vaikka maku olikin hyvä sekä mustapapu-bataattiburgerit, joiden pihvi oli aivan liian pehmeä burgerin väliin. Eilisen soijatacot sen sijaan onnistuivat yli odotusten, joskin siitä soijamäärästä koko porukalla tuli vatsa enemmän tai vähemmän kipeäksi.

Ravintoloissa käyminen sen sijaan on ollut aika onnetonta. Koska haasteen tarkoitus on itselläni testata vegaaniruokavalion ujuttamista nimenomaan omaan elämäntapaani, en vielä ole valinnut mitään ruokapaikkaa sen vegaanisen ruuan vuoksi. Toisaalta ravintoloista puhuminen on tässä tapauksessa ehkä hivenen yliampuvaa, kun kyse on lähinnä sisähuvipuistojen tarjoiluista.

Kuten jo jossain mainitsinkin, ei Pirkkalan HopLopissa ollut tarjolla mitään vegaanista. Tänään Leon Leikkimaan ruokalistallakaan ei valmiiksi ollut, mutta kysyttäessä selvisi, että ”bistroburgeriin” pystyi vaihtamaan pihvin tilalle quorn- tai falafel-pihvin. Kastiketta tosin ei ollut vegaanisena, eli falafelburgeri oli melko kuivaa pupellettavaa, mutta pisteet silti siitä, että se mahdollisuus ylipäänsä oli olemassa.

Eilinen Klubin brunssi taas oli aika iso pettymys. Klubin ruoka on yleensä ollut ihan perushyvää ja ruokavaliot huomioivaa: hinta-laatusuhteeltaan ok sapuskaa, jolla ei pääse ikimuistoisempien ravintolakokemusten listalle mutta ei nyt harmitakaan syödä. Eilen brunssilla oli kurkkusiivujen ja tomaatin lisäksi kuitenkin vain kaksi vegaanista vaihtoehtoa: kasvispullat (ilman mitään kastiketta) ja couscous. Disco-seurueemme tosin hämmästeli brunssin tarjontaa ylipäänsä – siitä jäi vähän rahat pois -fiilis. Harmi, sillä vaikka nyt olimmekin paikalla siksi, että lapset pääsevät discoamaan, olemme me ihan tavallisia asiakkaita, jotka käyvät ravintolassa myös ilman lapsia. Nyt meistä tuskin kukaan palaa ainakaan ruuan vuoksi takaisin.

Parasta tässä vegaanihaasteessa onkin pienten, asiakaskokemukseen merkittävästi vaikuttavien asioiden huomioiminen. Esimerkiksi eilen ei olisi ollut iso homma vaihtaa perunasalaatin majoneesia kasvipohjaiseksi tai tehdä jälkkäripannaria vegaaniseksi. Kukaan sekasyöjä ei tästä kärsisi (pl. allergiset), mutta se tarjoaisi vegaaneille enemmän valinnanvaraa ja välittäisi viestin, jossa vegaani on ihan samanarvoinen asiakas kuin kuka tahansa muukin.

vegaanihaaste

Tämän viikon aikana olen tajunnut myös, miten nöyryyttävää on joutua joka paikassa kysymään, että onko teillä mitään vegaanista (tai gluteenitonta, maidotonta jne.). Olen itsekin aiemmin naureskellut sille vitsille, jossa lentäjän tai vegaanin tunnistaa siitä, että he kyllä kertovat olevansa jompaa kumpaa, mutta nyt tajuan, että mistä se johtuu. Harvassa paikassa ruokavalioita on erikseen ilmoitettu: gluteenittomat tuotteet tunnistaa yleensä muovikääreestä, mutta vegaanisia ei mitenkään. Olen itseasiassa ollut aika hämmentynyt siitä, miten huonosti dieetit on vielä 2017 esillä, vaikka erilaisista ruokavalioista puhutaan enemmän kuin koskaan! Suosittelenkin siis vegaanihaastetta vaikka vain viikoksi jokaisella ravintoloitsijalle tai muulle humoristille, jota erityisruokavaliot tuntuvat ahdistavan. Kummasti sitä omat silmät aukeaa!

Vegaaniruokavaliossa (pätee varmasti kaikkiin muihinkin ruokavalioihin) ja siihen liittyvässä keskustelussa on myös paljon samaa, kuin lapsiin ja näiden kasvatukseen liittyvässä keskustelussa. Joku tietää aina paremmin miten asiat ovat eikä todellakaan pelkää kertoa sitä. Kysyin esimerkiksi eräässä vegaaniryhmässä vinkkejä papukammoisen lapsen ruokavalioon ja selitin, etten halua väkisin syöttää lapselle papuja, kun tämä ei pidä niistä. Pian kuitenkin huomasin joutuvani puolustelemaan valintaa ja kuuntelemaan niitä ”Ei se lapsi kuole vaikka jäisi nälkäiseksi!” tai ”Ei lapsille aina tarvitse olla lempiruokaa!” -tyylisiä mielipiteitä, vaikka en niitä missään vaiheessa kysynyt.

Vegaaniuteen, vegaaniruokavalioon ja vegaanihaasteeseen liittyen suosittelisin kaikille ihmisille avointa mieltä ja ymmärrystä muiden valintoja kohtaan. Kumpikin on yhtä idioottimaista: se, että huutaa murhaa joka kerta kun joku läheisistä syö voisilmäpullaa tai se, että postailee vegaaniystävälleen kuvia verisistä pihveistä.

Pätee muuten ihan kaikkeen elämään. Enemmän ymmärrystä ja vähemmän tuomitsemista, niin moni asia sujuu paljon kivemmin!

 

17 comments

  1. Saara

    Testaappa kahvin kanssa Alpron vaniljanmakuista soijajuomaa. Vaikka sekasyöjä oonkin, niin tulee usein valittua toi normimaidon sijaan ja on ainakin mun mielestä tosi hyvää!

    1. emminuorgam

      Joo noi vaniljalla maustetut on ilmeisesti todella suosittuja! Mä en itse kauheasti pidä vaniljasta, erityisesti jos se on vain lisättyä aromia, kun se maistuu liikaa hajuvedelle. Varsinkin raskauksien jälkeen kaikki lisätyt aromit (ja tuoksut) on ollut ihan ehdottomasti nou-nou-listalla!

  2. Paprika

    Olen kanssa joskus testaillut vegaanista ruokavaliota, pariinkin otteeseen, ja huomannut ton vegaanihuutelun olevan aika pakollista 😀 MYös sitä kokee itsensä jotenkin tärkeäksi, kun tekee sellaisia valintoja 😀 Leon leikkimaan ruoka oli aika paskaa, vaikka olinkin lakto-ovo ja lihansyöjäkaverinikin oli melko pettynyt. Me ei kyllä enää syödä siellä 😀

    1. Paprika

      Aaa ja siitä iKaffesta kun oppii tykkään niin maito maistuu oudolta!

      1. emminuorgam

        Siis itseasiassa mun miehen ja lasten mielestä siellä oli hyvää ruokaa! Nekin tosin söi hampparit, että miten paljon vikaan voi mennä, kun burgeri maksaa vitosen ja siinä on pekonia? 😀

  3. Tiksu

    Kokeilujen perusteella paras kasvimaito kahviin on joko ihan plantin perus kauramaito, tai sitte se baristablend mantelimaito. En tiiä ootko kokkeillu. Plant on edullisempaa ja monikäyttösempää niin tullee sitä ostettua enimmäkseen. Siinä on tosi pehmeä maku. 🙂

  4. Iina

    Olen kaikkiruokainen ja allergiaton, niin raskauden aikaisten ruokarajoitteiden kanssa on kyllä saanut ihan mieltäavaavaa perspektiiviä ruokarajoitteisten elämään 🙂 Odotan sitä että saan palattua ”normaalitilanteeseeni” eikä tarvitse kysellä että mitähän tämän ja tämän leivän sisällä on. Joissain kahviloissa olevat vegaanimerkinnät olen muuten todennut tässäkin tilanteessa kovin hyödyllisiksi, ei tarvitse varmistellla että eihän tässä kakussa ole mascarponea.. 😀

    Eipä sillä että olisin erityisesti edes kokenut vegaanien korostavan vegaaniuttaan. Saattaa johtua siitä että en ärsyynny muiden ihmisten ruokavaliovalinnoista, ei nouse mikään ylimääräinen savu korvista jos joku joskus v-sanan mainitsee. Huomattavasti enemmän olen kuullut vinoilua/vitsailua aiheesta.

    1. emminuorgam

      Mun somekanavissa on muutamia tyyppejä, jotka säännöllisesti jaksaa muistuttaa siitä, että tuen rakenteellista kiduttamista ja eläinrääkkäystä. Huoh. Olen koittanut sanoa, että ainakaan muhun se ei toimi, vaan lähinnä ärsyttää, mutta ei tunnu menevän perille.

  5. Petra

    Alkoi naurattaa mielikuva vegaanista joka kovaan ääneen huutaa ”MURHA! TUO ON MURHA!” kun sekaanikaveri vieressä syö voisilmäpullaa :’DD kaikenlainen ruokavaliotuputtaminen (..tai itseasiassa minkään asian tuputtaminen, nyt kun tarkemmin ajattelee) on munkin mielestä todella vastenmielistä enkä sitä itse tahdo missään nimessä harrastaa, vaikka vegaanipainotteisesti nykyään syönkin.

    Nykyään on kyllä ilmeisesti asiat jo paljon paremmin kuin oli muutama vuosi sitten. Juuri oltiin vanhempien kanssa ravintolassa syömässä, ja äiti kommentoi sitä miten hyvin löytyi gluteenittomia vaihtoehtoja listalta, ”ei vielä kymmenen vuotta sitten ollut näin paljon vaihtoehtoja”. Ehkä kasvis- ja vegaaniruuan kanssa ollaan muutaman vuoden päästä samassa pisteessä! Pitää toivoa parasta.

    Kahvissa suosin Rainbow’n soijamaitoa! En itsekään tykkää kauramaidosta kahvissa, siinä on jonkinlainen ällö makea sivumaku (vaadin kahvini kahvin makuisena enkä omituisena sokerihöttönä), ja iKaffea en ole ikinä edes maistanut kun se on niin kallista. Soijamaidon olen havainnut parhaaksi vaihtoehdoksi (siitä ei tule minkäänlaista sivumakua), ja kokeilemistani merkeistä Rainbow’n parhaaksi – se ei sakkaudu yhtä herkästi kuin Alpron soijamaito, ja on lisäksi halpaa. Jeejee!

  6. mmiu

    Sohossa on huippuhyvä vegaaninen lounassalaattibuffet (ja hampparin saa kylkeen myös vegaanisena). Mutta sinnehän ei vissiin ole lasten kanssa asiaa.

    1. emminuorgam

      Kävin tänään Pella’sissa lounaalla ja niiden vegesalaatti oli myös tosi hyvä! Suosittelen. 🙂

  7. Smiley

    Eikös toi iKaffe oo kuitenkin kaurapohjasta, niinkun Oatlyn tuotteet muutenki..? Vai menikö multa joku ihan totaalisesti ohi tosta missä puhuit kuinka kauramaidon lisääminen kahviin on liian liberaalia? 😀

    1. emminuorgam

      En tiedä? En pidä kauramaidoista ylipäänsä, enkä myöskään iKaffesta. Tokikaan en tiennyt tätä silloin, kuin ostin iKaffea tai kun olen kokeillut niitä muita kauramaitoja.

  8. Nuutti

    Rainbow luomu soijavalmiste on ollut myös ihan hyvää ja halvempaa kuin Alpron vastaavat ’jogurtit’. Testattu ainakin dipeissä, kylmäkastikepohjana ja lisukkeena sosekeitoissa. https://www.foodie.fi/entry/rainbow-luomu-soijavalmiste-500-g/6414893096097

    Suosittelen myös testaamaan Alpron Soya for professonials kahvijuomiin tarkoitetun soijajuoman, ei ole ainakaan nimellä pilattu. Se on meillä vakiintunut käyttöön teen kanssa, kahvin kanssa ei ole tullut vielä maistettua. https://www.foodie.fi/entry/alpro-1l-soijajuoma-kahvijuomiin/5411188115434

  9. Lotta

    Musta on tosi siistiä, että lähdit mukaan Vegaanihaasteeseen! Ite oon ollut vegaani nyt parisen vuotta ja huomaan miten ihmisten asenteet alkaa tosissaan muuttua, ja vegaanisafkoja on helpommin saatavilla myös ulkona syödessä. Ehkä sellaisen vinkin voin antaa, että vegaaniruokavalio voi olla kallis jos ostaa paljon suoria ”korvikkeita”. Tälleen köyhänä opiskelijana tykkään keksiä uusia tapoja tehdä halvemmalla tai ihan uusilla keinoilla. Oman mantelimaidon tekeminen on yllättävän iisiä, samoin kuin pähkinäjuuston. Jos yhtään siis tuntuu, että kaupan korvikkeet maistuu pahalta ja on kalliita, kannattaa kokeilla joku vapaailta tehdä itse! 🙂

    Tsemppiä haasteeseen, odotan innolla sun postauksia tammikuun ajan! 🙂

    1. emminuorgam

      Kiitos Lotta! Toistaiseksi tuntuu siltä, että hyvä kun selviää arjesta taas hengissä sillä että käy kaupassa, mutta täytyy joku viikonloppu kokeilla tota juustoa!

  10. Eve

    Suosittelen kahvin kanssa S-ryhmän Rainbow kauramaitoa. Ei sakkaannu ja maistuu hyvältä. Ehdottomasti paras kaikista kokeilemistani vaihtoehdoista. Jos kauramaito silti tökkii, niin meillä oli lehmänmaidosta pois siirryttäessä ensimmäisenä käytössä Alpron perussoijamaito, ei siis mikään light tai maustamaton vaan se original. Maistui kahvi tutuimmalta sen kanssa.

    Mahtavaa että oot lähtenyt Vegaanihaasteeseen mukaan! Hetken kestää hakea ne sopivat jutut, mutta sen jälkeen helpottaa kun tietää mistä tykkää ja mitä kaupasta ostaa. Ja monessa ravintolassa on nykyään tosi hyviä vegaanisafkoja, ei vaadi edes kovin paljoa etukäteisgooglailua. Pientä vaivannäköä, mutta jo vuoden aikana on menty ihan tosi paljon eteenpäin. Tsemppiä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *