Luin viime viikolla kirjoituksen, joka on siitä saakka vaivannut minua. Kolmistaan -blogia pitävä Karoliina kirjoitti tekstin otsikolla Päivähoito ei ole lapsen paikka, joka syystä tai toisesta jäi pyörimään takaraivooni.
Kirjoituksessa Karoliina väittää mm. ettei päivähoito sovi lapsille ja kyseenalaistaa vuorokausirytmin, jossa lapset ovat 9 tuntia vuorokaudessa päivähoidossa aikuisten tehdessä töitä.
En väitä, että olisin itse asiasta kovinkaan eri mieltä: kenenkään ei pitäisi joutua jatkuvasti tekemään kymmentuntisia työpäiviä, sehän nyt on selviö. Sen sijaan minua häiritsee se, että kirjoituksen kritiikki osoitetaan ihan väärään paikkaan.
Se, että lapsi herätetään aamulla ennen kuutta ja raahataan tunnin matka päivähoitoon vain, jotta voidaan hakea lapsi hoidosta viideltä ja raahustaa kaupan kautta kotiin, ei ole päivähoidon syy. Itseasiassa se ei liity päivähoitoon millään tasolla, ellet satu olemaan päiväkodissa tai vastaavassa töissä.
Syyllinen löytyy peilistä ja isommassa mittakaavassa työnantajasta ja koko yhteiskunnasta.
Tänä aamuna seisoin tarhan pihassa odottelemassa taksia. Meidän perheen sisäisen kalenterin synkkaaminen oli mennyt pieleen ja yllättäen olikin minun tehtäväni viedä lapset aamulla hoitoon. Herättää siis kesken unien, saada vaatteet päälle, kulkea tarhaan ja ehtiä vielä junaankin. Taksia odotellessa väänsin itkua epäonnistuneesta aamusta ja luin Project Mama -Katjan blogista jutun iltavirkuista. Jutun jälkeen huokaisin helpotuksesta – en olekaan ainoa.
Aamut on olleet minulle aina vaikeita. Ennen lapsia oli täysin mahdotonta sopia tapaamisia ennen kymmentä, en vaan kertakaikkiaan päässyt sängystä ylös. Nykyään on ollut pakko opetella heräämään aikaisemmin ja saatan ehtiä jopa Helsinkiin kahdeksan aamupalaveriin, mutta tiukkaa se silti tekee (toisaalta junalla mihin tahansa ehtiminen tekee tiukkaa, se ei ole varsinaisesti aamujen syy..). Selviän jotenkuten, kun saan hoitaa vain itseni julkaisukuntoon, enkä siksi yleensä omina tarha-aamuinani merkkaa kalenteriin mitään ennen kymmentä. En vaan kertakaikkiaan jaksa riidellä aamuja, pakottaa lapsia pukemaan, tunkea hammasharjaa väkisin kiljuvaan suuhun ja kärrätä lapsia tarhaan.
Miten tämä sitten liittyy Karoliinan kirjoitukseen?
Siten, että minulla on ollut mahdollisuus tehdä tälläinen valinta. Yrittäjänä saan valita itse työaikani ja Helsingin työyhteisö – josta jokaisella on samat haasteet lasten kanssa – ymmärtää, että joskus lapset vaan kertakaikkiaan menevät etusijalle. Myös entinen työnantajani oli ihan huippu ja sain aloittaa työaamun silloin, kun se minulle parhaiten sopi. Pääasia oli, että hommat tuli hoidettua, kellonajoilla ei niinkään ollut merkitystä. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys ja tuntuu enemmin olevan poikkeus kuin sääntö.
Työelämän joustoja miettimään on perustettu jo vuosia jos jonkinlaista työryhmää ja valiokuntaa. Kaikkien johtopäätös on ollut se, että 2010-luvulla työelämän pitää joustaa – perheen ja työn pystyy sovittamaan erinomaisesti yhteen, mutta se vaatii sekä työntekijältä että työnantajalta avointa keskusteluyhteyttä ja omien tarpeiden tunnistamista. Työterveyslaitoksen mukaan joustot, kuten liukuva työaika, osa-aikatyö, erilaiset vapaat sekä etätyö, tukevat työntekijän ja koko työyhteisön terveyttä ja hyvinvointia.
Siihen nähden on käsittämätöntä, että edelleen me keskustellaan lasten pitkien päivähoitopäivien yhteydessä päivähoidosta! Ikäänkuin sillä olisi jotain tekemistä asian kanssa. Jos ja kun pikkulapsivaiheessa työpäivät venyvät liian pitkiksi, pitää syyttävä sormi osoittaa omaa työnantajaa kohtaan. Jos päiväkodin ryhmäkoot ovat liian suuria ja työntekijöillä liian vähän aikaa, pitää se sama sormi osoittaa varhaiskasvatusta koskevia päätöksiä tekevään lautakuntaan. Ja jos hoitohenkilökunta ei ole ammattimaista, syytetään päiväkodin johtajaa. Saanette kiinni ajatuksen päästä?
Olen ihan lopen kyllästynyt siihen, etteivät ihmiset ymmärrä yksinkertaisia syy-seuraus-suhteita. Subjektiivinen päivähoito-oikeus, sen rajaaminen tai yli-isot ryhmäkoot eivät johdu päivähoidosta, vaan aktiivista päätöksistä, joita siellä taustalla tehdään. Jos lapsi viettää hoitopaikassa 10h vuorokaudessa vuoden ympäri, ei syy myöskään ole päivähoidon. Syy on yksinkertaisesti lapsen vanhempien. Ja silloin tulee suhtautua kriittisesti omiin valintoihin sen sijaan, että höpöttää jotakin siitä, ettei 6-vuotiaan vielä tarvitse osata toimia ryhmässä.
PS. Päivähoidon kritisoiminen myös sillä perusteella, että lapset eivät näe vanhempiaan valoisaan aikaan ja on siten haitallista, on melko pöhkö: pohjoisessa kasvaa ihan terveitä ihmisiä siitä huolimatta, että siellä moni ei näe lastaan valoisaan aikaan moneen kuukauteen.
Lue myös:
Sini
Jäin miettimään ihan samoja asioita kuin sinä luettuani Karoliinan tekstin. Itse asumme napapiirin tuntumassa ja harvoinpa sitä on valoisaa aikaa yhdessä edes viikonloppuisin. Meillä lapset ovat päivittäin hoidossa lähes 9 tuntia, ja vaikka työnantajan kanssa olisi lyhennettytyöaika sovittavissa, on tämämeidän perheen kannalta paras ratkaisu. Mutta tämä on siis meidän perheen valinta, eikä siitä ole vastuussa päiväkoti, eikä muu yhteiskuntaan. Samalla olemme kuitenkin valinneet ulkoistaa ruokaostokset kauppakassipalveluun ja siivouksen paikalliselle yrittäjälle. Näin saamme sitten illat rauhoitettua yhteiseksi ajaksi, eikä tarvitse kenenkään raahautua nälkäisenä pitkän päivän jälkeen kauppaan hikoilemaan. Tokihan on niitä aamuja kun lapsi kyselee väsyneenä, että miksi pitää päiväkotiin lähteä yöllä? Ja kaikkia väsyttää ja pinna palaa ja selkä on hiestä märkänä. Muttakyllä näitä päiviä ja hetkiä tulisi varmasti myös siinäkin tapauksessa että oltaisiin yhdessä ja kotona isompi osa päivästä. Todennäköisesti pinna palaisi ainakin itselläni vielä useammin.
Minä itse toivoisin, että perheillä olisi mahdollisuus valita miten yhdistää työ ja perhe juuri kyseiselle yksikölle sopivalla tavalla. Ja päiväkoti olisi siellä taustalla mahdollistamassa näitä valintoja niin, että työssä ollessa jokainen vanhempi saisi luottaa siihen, että lapsella on hyvä olla. Eiköhän se työntekijäkin olisi tällöin työhön sitoutuneempi ja hyvinvoivampi, jolloin myös työnantaja lopulta voittaa.
Tärkeä aihe, hyvä kuin tartuit tähän ja kiitos muutenkin ajatuksia herättävästä blogista, jota on mukava lukea, vaikken ehkä ihan aina samaa mieltä olisikaan…
Piia
En ole lukenut tuota tekstiä, johon viittaat, mutta olen kyllä samaa mieltä kanssasi. Hyvä teksti! Itse olen todella onnellinen kun opiskelen tällä hetkellä niin on helppo säätää useimmat aamut niin, ettei meillä ole kiire ja iltapäivisinkin olen välillä jopa ihan ajoissa päiväkodilla. Aikamoista säätämistä oli aiemmassa työssä mutta silloinkin oli suhteellisen helppo venyttäää työhön menoa aamusta liukuvan työajan ja työn luonteen takia ja aamuvirkku puoliso taas hoiti sitten hakemisia pois päiväkodista kun itse tein myöhään töitä. Mutta paukkuvat saldot, työajan aikainen alkaminen, pitkät ja aikaavievät matkat yms. eivät kyllä tosiaankaan ole päiväkodin vika. Osin on kyse ihmisten valinnoista, jotka ainakin välillä voisivat olla myös toisenlaisia mutta pitkälti on kuitenkin kyse pakosta ja työelämästä, joka ei helposti tunnista työntekijöiden yksilöllisiä tarpeita vaikka monesti niiden kuuntelu lopulta varmasti johtaisi myös parempiin työtuloksiin.
Oili / Ajatuksia Saksasta
Aamen! Miten osasitkin pukea tämänkin asian sanoiksi. Tunnin matka suuntaansa lienee asuin- tai työpaikan sijainnin vika, enkä ymmärrä miten siitä voi vetää ton ”päiväkoti ei ole lasta varten” -johtopäätöksen. Oon myös aika varma, että tällä ajatustavalla saadaan aikaan pirusti syyllisyyttä tuntevia vanhempia, kuten tosta tekstistäkin kävi ilmi. Mua ihmetyttää kovasti tämä (Suomen) tänhetkinen keskustelu, jossa päivähoitoa suorastaan demonisoidaan. Ei jatkoon!
Maija
Mäkään en ihan saanut siitä Karoliinan postauksen ideasta kiinni. Eikös tuo vanhempien työssäkäynnin paheksuminen oo kohtuu vanhanaikaista? Ainakin olin kuvitellut, ettei tänä päivänä enää kukaan syyllistäisi siitä, että vanhemmat käyvät töissä eikä lapsi ole kotihoidossa. Kuinka monessa perheessä oikeasti on esim. taloudellisesti mahdollisuus siihen, että toinen vanhemmista jää moneksi vuodeksi kotiin? Saati sitten kuinka moni vanhempi mielellään jättäytyy työelämän ulkopuolelle pitkäksi aikaa urakehityksensä, eläkekertymänsä tai ihan vaan vaikka elämänlaatunsa takia?
Meillä lapsi on säännöllisesti 8-9 tunnin päiviä päiväkodissa, koska me molemmat vanhemmat ollaan täysipäiväisesti työelämässä eikä lyhennetty työaika ole todellinen vaihtoehto kummankaan työn luonteen vuoksi. Liukuva työaika mahdollistaa tietyn jouston, mutta ei olla esim. ryhdytty siihen, että toinen vanhemmista menisi vaikkapa seiskaksi töihin, jotta lapsi voitaisiin hakea aiemmin hoidosta. Tämä johtuu ihan siitä syystä, että koko perhe on erittäin aamu-uninen ja aikaiset aamut eivät sovi meille. Lisäksi mies reissaa työnsä puolesta monta kertaa viikossa, joten sekin vähän rajoittaa.
Onhan ne illat toki lyhyitä ja pimeäkin(!) tosiaan ehtii näin talvisin tulla ennen kuin päästään lapsi vapauttamaan sieltä päiväsäilöstään, mutta ihan hyvinvoivalta ja tyytyväiseltä tuo tyttö kuitenkin vaikuttaa. Hän siis viihtyy päiväkodissa hyvin, menee sinne mielellään ja hoitopaikan varhaiskasvatus on näin vanhempien näkökulmasta tosi monipuolista ja laadukasta – virikkeitä todellakin riittää. Mä en siis oikein osaa nähdä, että kuka osapuoli tässä nyt kärsii.
A
Hyvin kirjoitettu! Samaista blogikirjoitusta katselin ihmetellen ja kommentoidakin meinasin, että ihanko tosi meinaat että kaikki on päivähoidon vika (vaan niin paljon en halunnut kuitenkaan että olisin vaivautunut tekemään yet-another tunnukset, hohhoijaa).
Ymmärrän siis jossain määrin mistä Karoliinan purkaus tuli, mutta väärin on siitä syyttää yhteiskuntaa tai päivähoitoa. Pitkille työmatkoille ja -päiville voi itse tehdä jotain jos on liian raskasta (ei se välttämättä helppoa ole, mutta toisaalta nämä on juuri niitä valintakysymyksiä ja silti elämä joskus heittää esteitä hyviinkin suunnitelmiin). Eli jos työmatka on liian pitkä, niin kyllähän sitä voi vaihtaa asuinpaikkaa tai työpaikkaa (kyllä ymmärrän että voi olla hyviä syitä olla tekemättä kumpaakaan, mutta sitten on turha ruikuttaa, koska se on oma valinta).
Meillä on varsin ideaalitilanne arjen logistiikan kannalta. Päiväkotiin 5 minsaa kävellen (eikä edes saatu pk-paikka kun 3. lähimpään päiväkotiin), lapsen tuleva koulu on korttelin päässä, mulla työmatka 5 minsaa kävellen (aiemmin 20 minsaa fillarilla / bussilla), miehellä 10 minsaa fillarilla / 20 minsaa bussilla. Samaten löytyy kaupat ja harrastusmahdollisuudet läheltä (ja mitä ei sit saada, no omaa pihaa luonnonhelmassa kaukana naapureista ja kahta autoa tallissa…mutta ei toisaalta kyllä yhtään halutakaan, meille on tärkeää asua siellä missä palvelut on). Toki joku voi sanoa, että helppohan teidän on, kun teillä on noin lyhyet työmatkat…mutta lyhyet työmatkat on siksi, että aikanaan katsottiin että mistä sijainnista pääsee hyvin julkisilla ”joka suuntaan” ja potentiaalisimmat työpaikat on 90% max. 5-6km säteellä kodista. Toisenlaisia valintoja on, esim. kaverit halusivat juuri sen oman pihan luonnonhelmasta ja ajelevat sitten 20km työmatkoja (ja sen on Helsingissä aika pitkä matka ajaa ruuhkassa). Meillä kodin keskeinen sijainti on oikeasti aika must, koska tehdään molemmat vaativaa asiantuntijatyötä (mikä suomeksi tarkoittaa työtä on paljon ja kukaan ei korvaa sua jos joudut esim. hoitamaan sairasta lasta tai säätämään kaiken maailman lastenhoidollisia juttuja mutta toisaalta työaikojaan voi sumplia aika vapaasti). Meidän valinta on, että lapsi on päiväkodissa klo 8-16 ja jos/kun ei tällä välillä ehdi kaikkea tehdä, niin työpäivä jatkuu sitten illalla klo 20 jälkeen. Ei näinkään pimeimpänä aikana lasta näe valoisaan aikaan, mutta silti mä olen sitä mieltä että päiväkoti on todellakin paras paikka mun lapselle. Sillä on siellä rakkaita kavereita ja ihan mahtavia leikkejä. Sillä on tuttuja ja turvallisia aikuisia ja mä en ikinä pystyisi tarjoamaan sitä määrää tekemistä lapsen elämään jota se saa päiväkodissa.
Helmi
Ah, kiitos! Mua ärsytti se alkuperäisen jutun otsikko ja perusajatus ihan hulluna, ja mietin ihan tätä samaa mutta en saanut ajatuksiani järkevään muotoon, just tämä syy-seuraus homma. Onneksi sä sait, taas. Kiitos.
Taru/stuffabout.fitfashion.fi
Hyvä teksti! Itse luin kyseisen postauksen, mutta en kokenut sitä varsinaisesti päivähoidon syyllistämisenä. Mun mielestä olisi myös hyvä että työelämässä olisi joustavuutta jotta lapsia voi pitää hoidossa lyhyemmän aikaa jos haluaa. 🙂
M-R
Kiitos Emmi!
Luin itsekin Karoliinan tekstin, mutta sapetti niin etten osannut suoltaa itsestäni mitään painokelpoista ulos. Itse lastentarhanopettajana työskentelen jatkuvasti äärirajoillani yrittäen hoitaa työni mahdollisimman moitteetta ja niin, että kaikki tulisivat huomioiduksi omina yksilöinään eikä vain vellovana massana. Itseäni sapetti koko tekstin otsikointi ja itse koin, että työ, jota teen, on jotenkin huonoa ja on lähes oikeusmurha tuoda lapsensa päiväkotiin – niin kamala paikka se tuntuu monelle olevan.
Kiitos, että nostit esiin sen, että eihän me päivähoidon työntekijät loppujen lopuksi pystytä asioihin vaikuttamaan määräänsä enempää – tärkeämpää olisi, että maksavat asiakkaat (vanhemmat ja lapset) nostaisivat äläkän, koska silloin palvelun tuottaja joutuisi oikeasti muuttamaan toimintamalleja. Tuntuu, että kritiikki kohdistuu aina meihin, jotka työtä teemme eikä niihin, jotka päättävät yhtäkkiä leikata varhaiskasvatuksesta muutaman tsiljoonan, että voitaisiin alentaa autoveroa. Ugh. Olen puhunut. 😀
Maria87
Hyvä kirjoitus. Meillä molemmat pojat menneet päiväkotiin jos yksvuotissynttäreiden aikoihin, mutta en koe heidän siitä kärsineen. Mies tekee kolmivuorotyötä joka mahdollistaa sen, että pojat ovat n. 10pv/kk hoidossa, niistäkin päivistä osa lyhkäisiä kun mies vie iltavuoroon mennessä ja minä haen klo 16. Tämä järjestely vaatii vähän sumpilimista mutta on meidän oma valinta. Nuorempi pojista on nyt 1v 5kk ja aloin vuodenvaihteessa tehdä 80% työaikaa, perjantait vapaana. Aivan loistava ratkaisu, nautin työnteosta mutta nyt aikaa ja energiaa jää paremmin myös perheelle ja harrastuksille. Mahtavaa että se on alle kolmivuotiaiden lasten vanhemmille mahdollistettu, kelakorvauksen kanssa.
Sanni
Kiitos Emmi. Tismalleen samat ajatukset kyseisestä blogikirjoituksesta ja koko tästä aihepiiristä.
Sitähän tämä elämä on, että joutuu tekemään monenlaisia valintoja ja kompromisseja, etenkin jos sattuu olemaan lapsia. Töiden, toimeentulon, hoitoratkaisujen, arjen ja vapaa-ajan, kulutustottumusten ja asuinpaikan ja -muodon suhteen nyt ainakin. Ja monessa muussakin asiassa. Päivähoitoa ei niiden valintojen mahdollisista seurauksista kannata soimata.
Laura
Hyvä kirjoitus. Joustoja kaivattaisiin, mutta joihinkin asioihin voi vanhempana toki vaikuttaa. Yhden opiskelijan ja yhden työssäkäyvän perheenä meillä on esimerkiksi muutenkin harvinaisen hyvät mahdollisuudet tarjota lapsille pitkät lomat ja hieman lyhemmät hoitopäivät, mutta lisäksi ollaan valittu asua ydinkeskustassa, jotta haut, viemiset ja harrastukset hoituisivat mahdollisimman kätevästi ja nopeasti, vaikka se tarkoittaakin korkeiden vuokrien takia aika paljon pienempää kämppää.
Lähdin kuitenkin kommentoimaan siksi, etten löytänyt Karoliinankaan kirjoituksesta päivähoidon syyllistämistä, vaan enemmän just omien aiempien valintojen arvioimista ja harmittelua. Sä oot loistava kirjoittaja ja tykkään sun pohdinnoista valtavasti (ja on muuten Tampereen kannalta sääli ettet lähde ehdolle vaaleissa ), mutta tällä kertaa mua jäi vähän ihmetyttämään sun kiivaus, musta kun vaikutti että puhuitte samasta asiasta, eri näkökulmasta vaan, sä zoomasit kauemmaksi ja Karoliina pitäytyi henkilökohtaisella tasolla. En oo kylläkään aiemmin juuri lukenut Karoliinan blogia, voihan olla, että siellä on muulloinkin kirjotettu aiheesta ja sulla on joku laajempi konteksti tiedossa kun mulla.
Helena
Täälläkin ilmoittautuu yksi ”huono äiti” joka vei lapsen hoitoon. Ja jonka lapsi ilolla on käynyt päiväkodissa, ja oppinut siellä paljon juttuja ja saanut kavereita. En jaksa lähteä tuonne kommentoimaan vaikka tietysti pitäisi. Mutta sanon sen että Emmin kanssa olen samaa mieltä siinä että peiliin saa katsoa monessa kohdassa. Eikä aina etsiä syytä jostain muualta. Ja että muitakin vaihtoehtoja on kun kaksi ääripäätä. Minä myös olen tässä muutaman vuoden jumpannut kotona, kun luonto ( eikä rahatilanne) anna myöden jättää perhettä ja lähteä salille. Toisaalta jos äiti on kerran viikossa pari tuntia poissa, niin kyllä perheen pitäisi se kestää ilman romahdusta. Tässä kohden pätee se vanha testi että pistää sormen vesilasiin,. Jos veteen jää kuoppa, sormen omistaja on korvaamaton. Äiti on tärkeä, mutta ei korvaamaton.
Pire
Luin karoliinan postauksen, enkä kyllä kokenut sitä mitenkään syyllistävänä. Otsikko oli tahallaan aika raflaava,sisältö kyllä mielestäni pehmensi sanomaa. Kyllä se ainakin omalla kohdalla herätti miettimään nimenomaan niitä omia valintoja mitä vanhempana voi työn ja kodin välillä tehdä. Tai voisiko meidän perheessä tehdä jotain toisin, että pojan hoitopäiviä voisi lyhentää/vähentää. Koin kyllä tekstin olevan enemmän sieltä lapsen näkökulmasta.
PiPa
Jokainen voi katsoa peiliin ja miettiä omat ratkaisut parhaiten, syyllistämättä ketään.
Ei ole oikea tai väärää, jokainen voi tehdä sen oman arvomaailman mukaan.
Anna-Maija
Jouduin lukemaan sun tekstin miljoonakertaa,ja silti putosin yhtä monta kertaa kärryiltä.
En edes lopussa tienny mitä mieltä olit. Lähinnä vaikutti siltä, että halusit vaan haukkua toisen kirjotusta.
Miks pitäis syyttää työnantajaa?