Voiko pankki tehdä hyvää?

Kaupallinen yhteistyö: S-Pankki

Harva asia ottaa arjessa niin paljon päähän, kuin tökkivä teknologia ja sähköiset palvelut, jotka oikeasti on kaikkea muuta kuin sähköisiä. Tiedättehän ne hetket, kun lapselle voi varata neuvola-ajan sähköisesti (paitsi silloin kun siihen liittyy rokotuksia, ikävuositarkastus tai lapsi on yli 3-vuotias) tai mobiilipankkipalvelut, joissa rahaa voi siirtää milloin ja missä tahansa (mutta siirrossa sitten kestääkin pari-kolme pankkipäivää). Globaalissa mittakaavassa nämä asiat on tietysti ihan minimaalisia, mutta arkiruljanssissa juuri ne pienet asiat ratkaisevat. 

Olen useampaan otteeseen kertonut meidän arjesta ja sen pyörittämisestä. On ruokalistat, on budjettiexcelit, on mobiilisovellukset ja yhteiset kalenterit, jotka helpottaa arkea ihan valtavasti. Suoraan sanottuna en ymmärrä, miten yksikään perhe pärjää ilman viikon ruokalistaa: en ikipäivänään suostuisi käymään joka päivä ruokakaupassa saati miettimään päivittäin, että mitä meillä syödään. Aikani ja myös hermoni on siihen ihan liian arvokkaita. Yksi asia meilläkin on silti toistuvasti aiheuttanut päänvaivaa – rahaliikenne.


Vuodenvaihteessa myös mieheni alkoi työskennellä minun yrityksessäni. Käytännössä hän siis myy omat keikkansa ja hoitaa oman työnsä organisoinnin itse, mutta laskutus siirtyi ns. kevytyrittäjäpalvelusta meidän omaan firmaan. Samaan syssyyn minusta tuli hänen palkanmaksajansa. Järjestely on toiminut muuten ihan sairaan hyvin, siinä on vain yksi pieni mutta: meidän tilit on eri pankeissa. Viime syksynä alkanut tilien järjestely ja uuden asunnon etsiminen ei ole vielä edennyt siihen pisteeseen, että olisimme päässeet samaan pankkiin, joten edelleen firman ja minun tilini ovat Nordeassa ja miehen tili sekä ruokatili S-Pankissa. Tämä on tietysti johtanut siihen, että aika monena perjantaina jompikumpi on havahtunut siihen, että hitto olisi pitänyt siirtää viikonlopuksi rahaa jollekin tilille, mutta nyt se on myöhäistä.

Olin siis enemmän kuin innoissani kun kuulin S-Pankin mobiilisovelluksen uudesta Siirto -palvelusta. Olen jo aiemmin rakastunut S-mobiiliin – tälläisenä osuuskauppauskovaisena on todella kätevää, että omat kertyneet bonukset ja ruokatilin saldon pystyy kätevästi tsekkaamaan missä tahansa (esimerkiksi siinä kaupan kassalla, kun ostoskärryyn kertynyt tavaravuori alkaa hirvittää.. Olen kuullut siis, itselle ei ole koskaan tietenkään käynyt niin.). Siirtoon kirjaudutaan puhelinnumerolla ja valitaan tili, jota palvelussa halutaan käyttää. Tämän jälkeen omasta puhelinluettelosta valitaan puhelinnumeron perusteella henkilö, jolle haluaa rahaa lähettää tai sitä pyytää ja muutamalla klikkauksella homma on valmis. Kaikki tapahtuu S-Pankin mobiiliversiossa, eli rahan siirtäminen on turvallista ja pankin asiakkaille myös ilmaista. Nyt aluksi palvelussa on mukana Nordea ja S-Pankki, myöhemmin mukaan tulevat myös Osuuspankki ja Aktia. 

S-Pankki Siirto

Arvostan myös kovasti S-mobiilin uutta sähköistä kuittia, jossa kuitit paitsi jää paremmin talteen myös rasittaa vähemmän ympäristöä. Vaikka paperijätteen määrä tuntuu itsestä pieneltä, niin isoissa kaupoissa jätettä syntyy ihan tolkuton määrä. Edelleen ilahduttaa se kassahenkilö, joka viime syksynä kertoi lyövänsä kaikki maitopurkit ja leipäpussit kassaan kerralla ja lyhentävänsä näin kassakuitteja aina kun pystyy. Ihan nerokas ajatus ja terkkuja myyjälle, en olisi ilman sitä keskustelua varmaan koskaan edes ajatellut asiaa!

Ylipäänsä olen todella iloinen siitä suunnasta, johon Osuuskauppa ainakin Pirkanmaalla toimintaansa kehittää. Tampereen Sokoksen muovikassit muuttuivat muutama viikko sitten maksullisiksi ja jokaisella kassalla kehotetaan nyt hankkimaan kestokassi tai kuljettamaan omaa kangaskassia mukana. Alkuvuodesta lanseerattiin S-ryhmän vastuullisuusohjelma, jossa mm. pyritään lisäämään uusiutuvan energian käyttöä ja otetaan entistä paremmin huomioon kestävä kehitys, ihmisläheinen toimintakulttuuri ja yhdenvertaisuus. Erityismaininta siitä, että ohjelman laatimisessa on kuultu myös ympäristöjärjestöjä ja muita kolmannen sektorin toimijoita!

Moni voi olla sitä mieltä, että kauppa on vain kauppa. Ei sen kuulu ottaa kantaa tai olla aktiivinen toimija yhteiskunnallisessa keskustelussa. Itse olen kuitenkin täysin eri mieltä. Päivittäistavarakauppa ohjaa meidän kulutustottumuksia ihan joka päivä. Kauppojen rakentamisella, esillepanolla ja hinnoittelulla on suuri vaikutus siihen, mitä me sieltä kaupasta ostamme. Esimerkkinä nyt vaikka S-ryhmän kauppojen kasvisten ja vihannesten hintojen halpuuttaminen tai satokausiajattelu, jotka molemmat on lisänneet kasvisten ja vihannesten kuluttamista todella merkittävästi. Eilen, kun ladoin ostoksia jääkaappiin, tajusin, etten itsekään ostanut reissulta mitään lihaa. Juustoja ja jugurtteja kyllä, mutta niiden lisäksi kaappi täyttyi erilaisista kasvispihveistä ja -pullista ja pakastimen hätävararuuatkin olivat huomaamatta muuttuneet kasvisruuiksi.

Takaisin mobiilipalveluihin. S-Pankki Siirto lanseerattiin viime viikolla ja näiden perheen sisäisten raha-asioiden setvimisen lisäksi olen käyttänyt sitä jo kahdesti: toisen kerran FB-kirppiksellä (ai kauhee) ja kerran Sokoksen kahvilassa. En koskaan muista maksaa mitään jälkikäteen, joten kaltaiselleni tyypille tämä palvelu on kultaakin kalliimpi. Erityisesti FB-kirppisasioinnissa sitä arvostaa nopeutta ja tehokkuuta. Mitä vähemmän kaupankäyntiin joutuu hukkaamaan aikaa, sitä parempana oma mielenterveys pysyy. Vielä kun joku kehittäisi sovelluksen, jolla siitä iänikuisesta yv-av-vv-show’sta pääsisi eroon!

Ehkä ihan siihen ei vielä S-mobiili taivu, mutta moneen muuhun kuitenkin. Löytyykö sieltä mobiiliorientoituneita kohtalotovereita? Käytättekö itse S-mobiilia tai oletteko jo päässeet testaamaan Siirtoa? 

3 comments

  1. Niina

    Heheh nauratti vähän tuo kassalla s-mobiilin tarkistaminen 😀 Siis en minäkään mutta minunkin kaverit on siitä puhuneet…

  2. Pyjama

    Tylsää, että noita palveluita tulee nyt joka pankille erikseen. Danske Bankilla on jo jonkin aikaa ollut Mobile pay, ilmeisesti ihan vastaava. Mutta onkohan mikään sellainen, että raha siirtyisi mistä tahansa pankista toiseen saman tien?

    1. emminuorgam

      Tämä nimenomaan on sellainen. MobilePayssa raha liikkuu luottokortilta, mutta tässä Siirrossa reaaliajassa tililtä toiselle. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *