Viinikan helmi: Lillan Hotel & Café & Butik

Parasta kesäpäivissä on päämäärätön haahuilu ja kiireettömyys. Tunne siitä, että mitä tahansa voi sattua, kun vaan päästää irti ja antaa kesän viedä. Tänään se vei meidät Torniin jäätelölle, Tuomiokirkkoon urkuharjoituksiin ja Naughty BRGRiin lounaalle. Pienen päiväunihuilin jälkeen vedettiin taas kengät jälkeen ja laitettiin nokat kohti Viinikkaan avattua Lillan Hotel & Café & Butikia.

Lillan on pieni boutiquehotelli Viinikan kirkon vieressä, vain kivenheiton päässä meidän kotoa. Talon historia juontaa juurensa vuoteen 1928, jolloin tamperelainen kultaseppä ja rahamies Kustaa Hiekka lahjoitti Pirkankadulla sijainneen tyttökoulun voimistelusalirakennuksen pois uuden museonsa alta. Lahjoituksen saaja oli Tampereen Naisyhdistys ja rakennus oli tuleva hotelli Lillan. Hirsi hirreltä tyttökoulun jumppasali siirrettiin Viinikkaan ja niin sai alkunsa Palvelijatarkoti. Palvelijatarkoti oli vanhainkoti työnsä lopettaneille kodin hengettärille, palvelijattarille ja piioille. Talo palveli vanhainkotina ja kehitysvammaisten lasten hoitokotina kunnes Paula ja Harri Paltila ostivat sen viime syksynä.

Hotelli valmistuu vasta tänä kesänä, mutta tamperelaisten iloksi kahvila ja pieni puutarhapuoti ovat jo nyt auki.

Puutarhassa on sikinsokin erilaisia pöytiä, tuoleja ja seurusteluryhmiä. Kauniit ruukkuryhmät reunustavat hotellinseinustaa ja kahvin voi nautiskella vanhojen omenapuiden katveessa. Vanhat kehykset ja valkoinen aita ovat sopivasti vähän rempallaan, eikä viimeisen päälle vedetyt laatoitukset miljööseen sopisikaan.

Lillan Café & Butik on pieni, vähän kotikutoinen ja äärimmäisen tunnelmallinen kahvila. Se on kaukana konseptipaikoista, joissa pelataan varman päälle. Lillanin vaniljapullat leivotaan lapsuuden lempireseptillä, jäätelöt tulevat Tampereen Jäätelötehtaalta ja ihanat raakakakut kahvilaan leipoo teini-ikäinen naapurin Siiri. Hinta-laatusuhde on käsittämätön – kaksi täytettyä croissantia, savulohileipä, kaksi pullaa, kahvi ja mehu maksoivat 17 euroa!

Kahvilan palvelu on vilpitöntä ja ystävällistä. Omistajat hääräävät itse tiskin takana ja koko perhe on apuna hotellinpidossa. Minut on äärettömän helppo hurmata palvelemalla myös lapsiani ja pakko vielä erikseen mainita, miten mukavia kaikki Lillanissa heille olivat. Ei ole itsestäänselvyys, että asiakaspalvelijat ottavat katsekontaktin myös lapsiin ja puhuvat suoraan näille, mutta Lillanissa se tuntui täysin luonnolliselta olematta kuitenkaan lässytystä.

Kahvilan yhteydessä on pieni myymälä, joka viimeistään saa kaikkien teidän puutarhasormet syyhyämään. Kuten kahvilassa, myös myymälän hintataso on edullinen ja myynnissä on erilaisia ruukkuja, sisustustavaroita, kukkia ja kasveja. Lapset valitsivat itselleen muutaman pienen tulilatvan, minkä nyt kahvilakoirien ihmettelyltä ehtivät.

Lillan Hotel & Cafe & Butik

Olen todella iloinen, että Viinikkaan on vihdoin avattu kahvila, jossa koko perhe viihtyy. Toivottavasti hotelliin tulee myös talvisin auki oleva kahvila tai ravintola – näen jo sieluni silmin koko perheen Lillanissa viikonloppuaamiaisella tai itseni siellä naputtamassa töitä. Puhumattakaan minun ja mieheni ensi syksyn parisuhdeviikonlopusta, jolle ei paljon parempia puitteita voisi olla.

5 comments

  1. Johanna

    Tuolla on pakko käydä. Kiitos tästä!

  2. Elina

    Näitä sun kahvila- ja ravintolapostauksia lukiessa mun ajatuskulku on aina seuraava: 1) voispa käydä
    2) hetkone mähän voin
    3) vähänkö Tampere on ihana

    Kiitos!

    1. emminuorgam

      Haha, todella hyvä ajatuksenkulku! 😀

  3. Piia

    Luin tuosta hotellista ja kahvilasta jostain muualtakin. Asuin muinoin Viinikanpuiston kulmilla ja vieläkin välillä mietin, miten se olikaan ihana paikka. Nyt olisi vieläkin parempi kun olisi kahvilakin! Kun tulen Tampereelle pitää varmaan päästä käymään tuossa kahvilassa. Tampereen kahvilatarjonta on kyllä kaikkineen tosi kiva, paljon persoonallisia, mukavia ja rentoja paikkoja. Kiva kun kirjoitit tuosta paikasta, toivottavasti saavat tekstisikin kautta asiakkaita!

    1. emminuorgam

      Kiva kuulla! Toivotaan että mahdollisimman moni löytää Lillanin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *