Tervetuloa, tarjolla on kakkua ja kahvia!

Kesällä uhosin, että päätin lopettaa bloggaamisen. Ehditte varmaan jo miettiä, että no olipa paljon melua tyhjästä, kun täällä se blogi edelleen porskuttaa ja voi hyvin. Ja niin olikin, tavallaan. Tavallaan kuitenkaan ei.  

Blogikoulutuksissani painotan aina, miten tärkeää on, että blogi päivittyy säännöllisesti. Säännöllisyys ja suunnitelmallisuus on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Blogia kirjoittaessa iskee nimittäin helposti vauhtisokeus ja säännöllisyys jyrää kaiken muun alleen. Kuten nyt vaikka sisällön tai sen, että kirjoittajalla on aidosti jotakin sanottavaa. En minä talvella kirjoittanut astianpesukoneen tyhjentämisestä siksi, että se olisi kiinnostavaa kenestäkään – vähiten itsestäni – vaan siksi, että ajattelin olevani teille jotakin velkaa. Jälkikäteen ajateltuna se kuulostaa aika pöljältä.

Tiedän, että harva teistä lukee kirjoituksiani siksi, että olisi aivan sairaan kiinnostunut kaikesta, mitä sillä hetkellä teen. Uskallan väittää, että moni seuraa mukana siksi, että teitä kiinnostaa mitä ajattelen. Ja tämä edellä me lähdimme maailman parhaan Ainon kanssa suunnittelemaan blogilleni ihan uutta ulkoasua. Ulkoasua, jonka painopiste olisikin kirjoittamissani teksteissä. Miten vallankumouksellista!

Kesän aikana luin blogistani kaiken, mitä olin tänne koskaan kirjoittanut. Ja uskokaa tai älkää, kymmenen vuoden aikana olin ehtinyt suoltaa ulos myös aikamoisen kasan sitä itseään. Olin pitkään ajatellut, että kaikki se täytyy pitää mukana. Että olisi jotenkin epärehellistä piilottaa idioottimaiset ja ilkeät ajatukset, joita kypsässä 18 vuoden iässä on tullut intternettiin pistettyä. Aino kuitenkin esitti jossain vaiheessa hiton hyvän kysymyksen: miksi? Miksi raahaisin mukanani asioita, jotka hävettävät ja joista en tunnista itseäni?

Siitä alkoi uudistusprosessi, jonka lopputuloksena poistin lähes 500 kirjoitusta. Jäljelle jäivät ne jutut, joilla aidosti on jotain merkitystä (tai ovat edes hauskoja), joiden kirjoittaminen on ollut itselleni tärkeää tai joista joku muu on oivaltanut jotain. Tuon siivouksen jälkeen kirjoituksia on edelleen jäljellä lähes 1000 ja kuviakin lähemmäs 5000 (lentosuukkoja vaan sinne koodausosastolle), joten ihan puhtaalta pöydältä tätä ei tarvitse aloittaa.

Samassa projektissa luovuin tiukasta, kronologisesta kerronnasta. Lukiessani vanhoja kirjoituksiani alkoi harmittaa, että kukaan ei enää lukenut niitä. Esimerkiksi vauvavuosina olen kirjoittanut niin kipeän koskettavia kirjoituksia kaikesta siitä riittämättömyyden tunteesta, väsymyksestä ja täydellisestä hukassa olemisesta, että soisin monen tuoreen vanhemman lukevan niitä.

Siksi syntyikin tämä sivusto, josta eri aiheita käsittelevät jutu on entistä helpompi löytää. Etusivulta pääsee lukemaan aina uusimmat jutut, mutta siihen nousee myös vanhempia, itselleni tärkeitä kirjoituksia aiemmilta vuosilta. Mielipidekirjoitukset löytyvät esimerkiksi täältä ja kaikki ruoka- ja ravintolajutut täältä. Tämä jaottelu helpottaa niitä, jotka haluavat lukea esimerkiksi vain feministijuttujani tai ovat kiinnostuneita ensisijaisesti työemmistä. Kaikista helpointa seuraaminen on kuitenkin edelleen Facebookissa, jonne linkkaan kaikki jutut ja paljon muuta aiheeseen liittyvää (tai täysin liittymätöntä..) asiaa.

Joten tervetuloa siis uuteen, upeaan Emmi Nuorgamiin! Tarjolla on virtuaalista kakkua ja pullaa, minä virtuaaliskoolaan kanssanne lentokoneessa tänään. Mitäs tykkäätte? Eikö ole aika hienoa?