Ihan tavallinen poika mekossa

Minulla on poika, joka rakastaa mopoja, dinosauruksia, sinisiä housuja ja leluhämähäkkiä. Hän juoksee lujaa ja osaa kiipeillä taitavasti. Hän kuuntelee mielellään tarinoita pelottavista peikoista ja leikkii isompien kanssa sotaleikkejä. Isona hän haluaisi tulla palomieheksi, laulajaksi tai jääkiekkoilijaksi. Hän on kuin kuka tahansa pieni poika. Ihan tavallinen.

On kuitenkin olemassa ihmisiä, joiden mielestä hän ei ole ihan tavallinen. Hän nimittäin tykkää myös glitteristä, kimalteesta, röyhelöistä ja prinsessamekoista.

Säännöllisen epäsäännöllisesti silmiini osuu keskusteluja, joissa toistuu sana sukupuolineutraali. Yleensä ne liittyvät lasten vaatteisiin ja leluihin. Milloin joku kokoaa adressia äitiyspakkauksen vaatteiden selkeämpään värikoodaukseen, milloin joku toinen kiinnittää huomiota turhan sukupuolittavaan mainokseen. Viimeisimpänä on taidettu puhua henkareista ja lasten harrastuksista – joilla niilläkin ilmeisesti on omat koodinsa.

Yhtä varmasti kuin Mikko Leppilampi tähdittää uutta kotimaista viihdeohjelmaa, ilmestyy sukupuolirooleja koskevaan keskusteluun henkilö, joka kysyy, että miksi tämä on ongelma. Eikö teillä suurempia ongelmia ole? Eikö kannattaisi käyttää energia johonkin vähän tärkeämpään?

Keskustelussa lienee täysin toissijaista se, että käytän aikaani hyvin merkittävästi myös ”johonkin tärkeämpään”, kuten nyt vaikka vapaaehtoistyöhön synnytysmasennusyhdistyksessä tai tukiperhetoimintaan. Kysymys on siis retorinen, mutta haluan silti vastata siihen.

Asia on tärkeä siksi, että minä rakastan pientä poikaani ihan valtavan paljon. Ja koska rakastan häntä, rakastan myös seurata pienen leikkejä, kuunnella tarinoita ja katsella esityksiä. Lapsilla on tapana pitää iltaisin olohuoneessa tanssiesitys, jossa joskus tanssivat Risto ja Nelli ja joskus Nelli ja Venla. Toisinaan tanssijat ovat prinsessoita, toisinaan koululaisia ja joinain iltoina pupuja. Hahmosta riippumatta tanssijoilla on hienot roolivaatteet, kasoittain koruja ja kiiltävät balettitossut.

Joka kerta kun näen lapseni ylpeänä tanssimassa ja esiintymässä, sydämeni käpertyy myttyrälle ja koko kehon valtaa käsittämätön ylpeyden ja hyvän olon tunne. Lasten innostuneet ilmeet ja katseet ovat kauneinta, mitä tässä maailmassa on.

Siksi sydämeni myös särkyy joka kerta, kun ajattelen, että tässä maailmassa on lapsia, joita ei ihaillen katsota ja kannusteta keksimään mitä hienompia prinsessatarinoita ja satuja vain siksi, että pojat eivät voi olla prinsessoja. Lapsia, joille vanhemmat sanovat, että kynsilakka tai kaulakoru ei sovi pojille tai jotka kieltävät pojilta leppäkerttumekot, ettei näitä ulkona kiusattaisi.

Kun oma poikani halusi ensimmäistä kertaa pukeutua mekkoon kaupungille lähtiessä, muljahti jossain sisälläni. En pelännyt hetkeäkään muita lapsia, vaan toisia aikuisia. Sitä naapurin isää, joka sanoi lapselleen, etteivät pojat voi käyttää kimaltavia hopealenkkareita tai niitä aikuisia, jotka tuijottelivat ja kuiskuttelivat pojan nähdessään.

Lapsille asialla ei ole mitään väliä. Lapset rakastavat mielikuvitusleikkejä, eikä ole väliä, kuuluuko perheeseen kaksi äitiä, yksi prinsessa, yksi lohikäärme ja yksi koira. Ei kukaan osaa syntyessään sanoa, että vaaleanpunainen on tyttöjen väri ja sininen poikien – me opimme asiat kasvaessamme. Mutta mitäpä jos emme oppisikaan?

Mitäpä jos meillä olisikin maailmassa vain värejä? Eri värisiä vaatteita, joista jokainen voisi valita omansa sen perusteella, mistä pitää. Tytöt voisivat edelleen kulkea vaaleanpunaisissa röyhelöissä, mutta niin voisivat halutessaan pojatkin. Tai olla kulkematta. Meillä myytäisiin kaupoissa vaaleanpunaisia Star Wars -paitoja ja vihreitä kissapaitoja, eikä kuitissa enää lukisi sinisen vaatteen kohdalla ”poikien t-paita”.

Usein värikoodausta puolustetaan sillä, etteivät lapset ymmärrä lukeeko osastolla tytöt vai pojat. Ja se on aivan totta, eivät he ymmärräkään. Mutta me aikuiset ymmärrämme – me, jotka lapsiamme kasvatamme. Joka kerta kun me kerromme lapsellemme, ettei hän voi saada vaatetta värin vuoksi tai harrastaa jotakin sukupuolensa vuoksi, me viestimme, ettei hän sovi muottiin. Muottiin, jonka joku markkinamies 15 vuotta sitten keksi, jotta saisi myytyä enemmän kehitysmaissa lapsityövoimalla tuotettua krääsää.

Voisiko siis olla niin, että rajoittamisen sijaan me vanhemmat kannustaisimme? Kannustaisimme kokeilemaan jalkapalloa ja balettia, senkin uhalla, että joku jossain väittäisi pojan balettiharrastuksen johtavan mielenterveysongelmiin. Edelleenkään balettia tanssivassa tytössä ei olisi mitään väärää, mutta ei olisi balettia tanssivassa pojassakaan.

Värikoodauksesta ja sukupuolitetuista leluista, harrastuksista ja vaatteista luopuminen ei vahingoita ketään. Ei yhden yhtä lasta. Sen sijaan niistä luopuminen auttaa meitä aikuisiakin kasvattamaan lapsia, jotka uskaltavat rohkeasti olla omanlaisiaan. Joista kasvaa tasapainoisia aikuisia ja ihmisiä, joille toisten hyväksyminen sellaisena kuin ovat, on päivänselvää, eikä erilaisuutta tarvite hävetä tai pelätä.

Vaikea kuvitella, että kukaan vastustaisi tätä.

17 comments

  1. S

    Tämä on IHANA juttu! Toivottavasti poikasi ei ikinä häpeile mekkoon pukeutumista.

    1. Emmi Nuorgam

      Kiitos S. Toistaiseksi ei ole häpeillyt, onneksi me eletään sellaisessa kuplassa, jossa mekossa (tai missä tahansa muussa dinoasussa) ei ole mitään kummallista! 🙂

  2. Sinttu

    Myös mun 6-vuotias poikani rakastaa prinsessoja ja niiden vaatteita! <3 Hän katsoo mm. Arielia, Tuhkimoa ja Prinsessa Ruususta, ja sitten pukeutuu niiksi. Kun hän katsoo Aladdinia, niin se jälkeen hän piirtää siitä prinsessa Jasminen. Frozen oli pitkään (ehkä edelleen?) hänen lempielokuvansa ja mummi suostui ostamaan pojalle Elsan mekon, johon pukeutua kotona.

    Kotona siksi, koska kuusivuotias tajusi jo viisivuotiaana, että päiväkodissa hänelle naurettaisiin, jos hän tulisi mekko päällä sinne. Olemme puhuneet, että kaikki saavat olla mitä itse haluavat ja kotona hän saa pukeutua ihan mihin tahansa vaatteisiin.

    Toisaalta viimeksi naamiaisissa poika halusi olla Batman. Ja juuri tänään kertoi päättäneensä yhden päiväkotikaveri-tytön kanssa, että isona he menevät naimisiin keskenään. Voi miten paljon hän vielä meidän elämäämme tulee rikastuttamaan mielikuvituksellaan ja ihanilla jutuillaan. <3

    1. Emmi Nuorgam

      Voi ei! Meillä onneksi ryhmiksessäkin pojat pukeutuu prinsessoiksi ja E on ollut leppismekossa ihan normaalistikin hoidossa. Se on taas yksi tuon ryhmäperhepäivähoidon isoja plussia: kaikki leikkii kaikkien kanssa, koko porukka on mukana leikeissä ja tädit on supertarkkoja siitä, ettei kellekään tule ulkopuolinen olo. Terkkuja teidän prinsessalle! 🙂

  3. Minna

    Hyvä kirjoitus! Oma poikani on hieman vajaa 5v ja haluaa edelleen kynsilakkaa kun siskotkin saavat. Vaikka poika onkin tällä hetkellä autoleikkien ja ninjagon huumassa niin kyllä välillä päälle löytyy myös Frozenin Elsa paita tai pipo ja siskon vanhat pinkit hanskat. Meillä on käyty paljonkin keskusteluja tyttöjen ja poikien väreistä joita ei siis ole ? pojan päiväkodissa ei ole onneksi kertaakaan tullut lapsilta mitään kommentteja tyttöjen ja poikien jutuista, siellä aikuisetkin antavat positiivista palautetta.

    1. Emmi Nuorgam

      Teillä on tosi kivan kuuloinen päiväkoti! 🙂

  4. Rex

    Balettiharrastus johtaa herkästi mielenterveysongelmiin, mutta se ei ole sukupuolisidonnainen juttu.

    1. Emmi Nuorgam

      Perustelisitko väitteesi?

      1. Anni Rex

        Rex varmaan viittaa anorexia riskiin joka on merkittävä pidemmälle edenneillä baletinharrastajilla. Kilpailu on lajissa kova ja myös lajityypillisen ulkonäön vaatimus. Tanssillinen lahjakkuus ja kova treenaus ei todellakaan riitä. Onneksi on muitakin tanssisuuuntauksia.

  5. Iina / MouMou

    Tota mä en just ymmärrä ihmisten väitteenä. Että miten ne onnistuu kääntään nään keskustelut niin, että tytöt ei sais enää pukeutua pinkkiin, vaikka pointti on, että kuka vaan saa, mutta kenenkään ei oo pakko.

    Hiton hyvä teksti, Emmi! <3

  6. Minna

    Ihana kirjoitus. <3 Minunkin poika halusi laittaa koiran juoksuhousut jalkaan, kun mentiin kauppaan. Totta kai annoin laittaa, mutta mietin kyllä mitä muut mahtaa ajatella. Minun mielestä on todella surullista ajatella, että kaikki eivät anna lastensa pitää koiran juoksuhousuja… 🙁

    Ehkä lastani tästä tulevaisuudessa kiusataan, ja se saattaa vaikuttaa negatiivisesti hänen sopeutumiseensa muuhun yhteiskuntaan, mutta se hinta on maksettava. Minulle on tärkeäintä, että lapseni saa kasvaa ilman aikuisten suorittamaa ohjausta, omien aivoituksiensa mukaisesti.

  7. Stina-Marjaana Vänskä

    Voi kun nämä asiat olisivat olleet näin helppoja ennen. Me taistelimme siitä, että saimme imettää kaupassa ilman että meidät heitettiin kurkkuinemme ja tomaatteinemme kaaressa kadulle kantoliinat viuhuen. Ja kun viime viikolla ostin pian 24-vuotiaalle esikoispojalleni mekon hänen siskopuolensa häihin, sain edelleen tanssia tasajalkaa aikuisen lapsen puolesta. Aina ei ole helppoa olla erilainen, ei vaikka olisi kokoa 2 metriä ja reilut 100kg. Asiaa auttaa toki topakka äiti, joka edelleen ajaa lapsen oikeuksia iästä huolimatta. Mutta maailmasta ei tule koskaan oikeudenmukaista, olivatpa koodivärit poistuneet tai ei. Me keksimme uusia tapoja sortaa ja sorsia.
    Hienoa tietysti on, että idealismi ei koskaan kuole!

  8. Bulla

    Mun bonuspoika olisi ihan samanlainen. Sydäntä välillä särkee, kun toisessa kodissa puhutaan tyttöjen jutuista ja kielletään tekemästä piruetteja tai joogaamasta, koska ne on tyttöjen juttuja, ei poikien. Isälleen kaikki nuo on ok, ja meillä saa kaikkea tehdäkin, mutta valitettavasti kynsilakkaan ja mekkoihin on vedettävä raja – kahden kodin elämässä saa muutenkin tanssia nuoralla välillä. Toki taustalla on ajatus siitä, ettei joudu koulussa silmätikuksi, mutta tuntuu pahalta, jos lapsi luulee olevansa vääränlainen. No, onneksi meillä on valta omassa kodissamme rohkaista poikaa olemaan oma itsensä, toivottavasti se riittää…

    1. Emmi Nuorgam

      Voi ei! Kuulostaapa tosi ikävältä. Tsemppiä teille kovaan hommaan, ihanaa että edes toisessa kodissa saa toteuttaa itseään kuten haluaa. <3

  9. Helmi

    Aaaaaaaah miten ihana teksti ja tunne ja tunnelma ja poika!!!!

  10. Nanna

    Meillä poika sanoi eilen, että haluaa mekon päälle. Tuossa hän nyt on mekko päällä. 🙂 Mieheni mielestä poikien ei kuulu mekkoja käyttää. Pikkutyttövauvalleni puen mekkoja ja siksi poikani varmaan myös haluaa mekon. Ei se minusta ole keneltäkään pois, jos poikani haluaa mekkoon pukeutua. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *