Mitä jos lapsellani on lihava opettaja?

Lapseni menevät väistämättä jossain vaiheessa kouluun. Luin eilen erään kolumnin, joka sai miettimään ominaisuuksia, joita toivoisin lapseni opettajalta. Toivoisin, että opettaja on empaattinen, hauska ja älykäs. Toivoisin, että hän tykkäisi tehdä lasten kanssa töitä, jaksaisi kuunnella näiden pöhköjä juttuja ja saisi tehdä töitä sellaisilla resursseilla, että jokaiselle oppilaalle riittäisi aikaa jokaisena päivänä. Ehdottomasti hänen pitäisi opettaa lapsille, että jokainen oppilas on arvokas ja jokaisella on jokin taito, jossa on erityisen hyvä.

En haluaisi, että lasten opettaja olisi kyllästynyt työhönsä tai tekevän sitä vastentahtoisesti. En myöskään haluaisi, että hän sulkisi silmänsä luokassa tapahtuvilta asioilta tai painaisi villaisella asioita siksi, että ”pojat on poikii” tai ”tyttöjen pitää oppia selviämään itse”. En myöskään toivoisi, että opettaja joutuisi opettamaan aineita, joita ei osaa tai muutoin ei pystyisi ylläpitämään omaa osaamistaan.

Kaikki hyvät ja huonot puolet, joita keksin, liittyvät opettajan ominaisuuksiin ja taitoihin kohdata lapset ja saada nämä oppimaan asioita. Eilen lukemassani kolumnissa opettajuuteen oli kuitenkin liitetty asia, joka ei itselläni olisi tullut mieleenkään: saako opettaja olla pulska?

Kolumnin alku on hyvä. Lontoossa jotkin vanhemmat valitsevat lastensa koulun opettajien ulkonäön ja koon perusteella. Älytöntä. Kirjoituksen lopussa kuitenkin jollain täysin käsittämättömällä tavalla rinnastetaan ylipaino lasten nähden tupakoimiseen ja alkoholin käyttämiseen.

”Pitäisikö opettajien ja muiden ammattikasvattajien näyttää esimerkkiä myös ruokavalion ja liikunnan suhteen ja olla joko normaalipainoisia tai lähellä sitä, ja hyvässä fyysisessä kunnossa?”

Ajatus on totaalisen absurdi. Missä vaiheessa painoa sitten alettaisiin tarkkailla? Ehkä jo yhteishaussa, jossa osoitteen jälkeen lomakkeelle kirjattaisiin oma painoindeksi ja sen perusteella karsittaisiin opettajankoulutuksesta pois ne hakijat, jotka eivät täytä 1800-luvulla laadittua kriteeristöä? Samalla lomakkeella voisi olla monivalintakohta, jossa kuvailla ylipainoaan tarkemmin: johtuuko se ehkä kovasta treenistä, pituudesta, vartalonmallista, hevistä rintavarustuksesta tai raskaudesta. Rehellisesti läskille olisi sitten oma kohtansa.

Jaksan kerta toisensa jälkeen ihmetellä lihavuuskammon verhoamista terveyskeskusteluksi. Pääasiassa tätä terveyskeskustelua pitävät yllä Twitterin nuorehkot miesoletetut (ne samat, jotka eivät kuitenkaan pidä kasvisruokaa terveyden kannalta oleellisena valintana) ja himotreenaajat ja supersuorittajaäidit, joille ei ole ongelmaa herätä aamuisin viideltä tekemään kympin lenkki ja kokkaamaan koko viikon ateriat.

Kolumnin kaltaiset kirjoitukset ylläpitävät asenteita, joiden mukaan normista poikkeavia ihmistä voidaan syrjiä paitsi töissä, myös arkena. Jossa pelkästään tietynlainen keho on epäsopiva ja viestittää lapsille, että vain sokerikuorrutettu elämä on elämisen arvoinen. Kolumni on julkaistu Huono Äiti -saitilla, jonka perustaja Sari Helin on ennenkin ottanut kantaa kanssaihmisten ulkonäköön. Pari vuotta sitten Heliniä inhottivat uimahallissa nähnyt ”8-vuotiaan miestissit” ja ”maamme höllyvä tulevaisuus”. Helinin maailmassa lienee jonkinlainen porttiteoria, jonka mukaan ylipainoisella vanhemmalla on aina ylipainoiset lapset, jotka syövät aamulla sokerimuroja ja välipalaksi donitseja. Omat jäntevät ja lihaksikkaat lapseni lienevät jonkinlainen poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Samaa mieltä olen siitä, että opettajan jaksaminen on huipputärkeää, jotta hän voi tehdä työnsä hyvin. Jaksamiseen vaikuttavat kuitenkin monet muut asiat kuin henkilön ulkonäkö – josta lisäksi on hyvin vaikea päätellä, onko ihminen hyvässä vai huonossa fyysisessä kunnossa.

Henkilökohtaisesti olen hyvin läheltä seurannut opetustyötä, jossa jaksamiseen vaikuttavat ensisijaisesti opetustyön resurssit, henkilökohtainen elämä, oppilaiden elämäntilanteet ja työn ja työsuhteiden jatkuvuus (tai lähinnä sen puute). Ulkonäkökeskustelu on jälleen kerran osoitus yhteiskunnasta, jossa rakenteelliset ongelmat lakaistaan maton alle ja osoitetaan sen sijaan yksilöitä syyttävällä sormella. Ihan kuin opettajilla ei muuten olisi riittävästi paineita edes jonkinlaisen opetuksen ja vuorovaikutuksen saavuttamiseksi.

Pulska opettaja ei ole lapselle uhka.

Vanhempi, joka opettaa arvostelemaan toisten lasten kehoja uimahallissa tai edes spekuloi sillä, pitäisikö opettajina olla vain hoikkia ihmisiä, on.