Erään vakosamettitakin tarina – Supermessut & Nokian Neulomo

Kaupallinen yhteistyö: Supermessut

Uskoisitko, että olen teini-ikäisenä valmistanut itse itselleni vaatteita? En minäkään, mutta totta se on. Olin sairaan innostunut käsitöistä yläasteella (tähän tekisi mieli kertoa jokin kaksimielinen vitsi, mutta jätän toiseen kertaan) ja vietin ison ajan kouluajasta käsityöluokassa.

Kässäinnostuksessani oli vain yksi pienen pieni mutka: en ollut siinä kovin hyvä. Olen enemmänkin suurten linjojen ihminen ja esimerkiksi vaatteiden suunnittelussa aika hyvä. Sen sijaan nuppineulat, saumojen silittäminen tai huolittelu ei kuulunut meikäläisen repertuaariin. Tästä syystä vaatteet olivat ajatuksen tasolla aika paljon kivempia kuin käytännössä. Edelleen muistan miten paljon vitutti, kun upea, täyspitkä, kirkkaan punaista vakosamettia ollut takkini osoittautuikin livenä ihan katastrofiksi. Sen jälkeen meni monta vuotta, ennen kuin koskin ompelukoneeseen uudelleen ja ehkä arvaattekin: en ollut ompelussa edelleenkään kovin hyvä. Siksi esimerkiksi lastenhuoneemme verhojen ommel on aika villin näköinen.

Tuon kässäinnostuksen ansiosta olen kuitenkin edelleen aika kiinnostunut vaatteista, käsitöistä, designistä ja erityisesti kotimaisesta muotoilusta. Näin 15 vuotta vakosamettikatastrofin jälkeen olen myös tajunnut, ettei minun tarvitse osata tehdä kaikkea. Riittää, että joku muu tekee ja itse saan ihailla. Tätä filosofiaa sovellan myös tulevana viikonloppuna, kun juonnan Supermessujen Design- ja käsityötoria Tampereen Messukeskuksessa.

Supermessut ovat yksi kevään isoimmista messutapahtumista kooten yhteen puutarhan, kotimaan matkailun, desiginin, käsityöt, levyt ja keräilyn. Olen monena vuonna käynyt messuilla lasten kanssa ihan tavallisena osallistujana ja nyt on kiva päästä kokemaan messut myös siltä toiselta puolelta. Intohimoisena aamukahviparvekeihmisenä (tämäkin juttu on muuten kirjoitettu parvekkeella) puutarhamessut lähentelevät taivasta, eikä siitä messujen lastenhoitopalvelustakaan koskaan ole varsinaisesti haittaa ollut..

Design- ja käsityötorin yksi kiinnostavimmista ohjelmanumeroista on perjantaina käytävä Tekstiiliteollisuus Suomessa -keskustelu. Pääsen haastamaan Jukka Rintalaa, OneManBandin yrittäjää Hanna Riita-Pajusta ja Vanja Sea -merkin Rosa Piiroista vaateteollisuuden tulevaisuudesta. Miksi vaateteollisuus siirtyy pois Suomesta, vaikka kotimaisuus on nyt trendikkäämpää kuin koskaan ja mitä vaadittaisiin siihen, että teollisuus voisi siirtyä takaisin Suomeen? Aihe on siinäkin mielessä kiinnostava, että messukumppaninani toimii luottovaatettaja Nokian Neulomo, jonka vaatteita tämänkin jutun kuvissa on. On ollut supermielenkiintoista sukeltaa aiheeseen vähän syvemmin ja toivon, että perjantaiaamupäivästä huolimatta paikalle pääsee paljon kuulijoita!

Vaateteollisuuden lisäksi ohjelmassa on Lankahelvetti -blogin Hennan tarina. Krooninen sairaus ja puolison totaalinen kyllästästyminen kotona vallitsevaan lankahelvettiin poiki villasukista ja käsityöbloggaamisesta ammatin. Miten ja miksi – aihe kiinnostaa entisenä ammattilaisena myös itseäni, vaikka varsinaisesti villasukista en mitään ymmäräkään. Lisäksi Henna opettaa viikonlopun aikana ainakin käsitöiden kuvaamista instaan ja kyllä, myös niiden helvetillisten kantapäiden neulomista.

Ehkä hurmaavin ohjelmanumero liittyy nukkekoteihin ja niiden miniatyyrimaailmaan. Hanna Meronen huovuttaa, neuloo ja virkkaa koruja ja käsitöitä nukkekotikokoisena. Aivoni niksahtavat kun yritän ymmärtää, miten nukkekotikokoinen sormus virkataan, mutta ehkä viikonloppuna saan siihenkin vastauksen.

Ja tälläinen jokapaikansekaantuja kun olen, niin käyn viikonlopun aikana myös matkamessujen puolella puhumassa ruokamatkailusta ja metsästän harvinaisia vinyylejä Platta -levymessuilla. Ihan superhauska viikonloppu tulossa siis!

Mitäs muuten tuumaatte näistä Neulomon kesämalliston vaatteista? Kesän melko graafinen mallisto iski muhun erinomaisesti ja näistä oli helppo valita vaatteet myös messuille. Erityisesti nuo mustat housut on SUPERMUKAVAT ja toimivat maanantaina jopa smart casual -tilaisuudessa, kun yhdistin ne röyhelöhihaiseen silkkipaitaan. Ne on hauskaa, vähän verkkarihenkistä kangasta, mutta ainakin parin päivän testikokemusten perusteella säilyttävät silti muotonsa hyvin. Messuilla Neulomolla on myös ihan oma, paljon värikkäämpi messumallisto myynnissä ja niissä toistuvat osittain nämä samat kesäkuosit ja sinisen ja punaisen sävyt.

Ja tiedättekös mitä? Teillä olisi nyt mahdollista saada omaksi kaksi vapaavalintaista Neulomon vaatetta ja tietysti liput Supermessuille! Osallistua kisaan voi joko kommentoimalla tätä postausta tai sitten postausnostoa Facebookissa. Kurkkaa Neulomon tai messujen sivut ja kerro, mikä vaate tai messuohjelma itseäsi kiinnostaa kaikista eniten. Osallistumisaikaa on huomiseen torstaihin 19.4. klo 18.00 saakka, jonka jälkeen otan voittajaan yhteyttä joko sähköpostilla tai FB-viestillä.

62 comments

  1. Tessa

    Mä on tullut siihen tulokseen, että KAIKKI vaatteet vaan näyttää hyvältä sun päällä, ja mun on turha himoita jokaista omistamaasi kolttua. Mutta taas. Apua, miten kivalta näyttää, vaikka Neulomon vaatteet on tuntunut TODELLA kaukaiselta ajatukselta aiemmin.

    1. Tessa

      Arvonta jäi äsken huomaamatta. Toi keskimmäinen päälläsi oleva mekko on suosikkini, ja toiseksi ottaisin legginsit. Kenkiäsi en ehkä voi valita?

  2. Virpi

    MUOTO Hanneli-mekko, 10215-1890 näytti sun päällä hyvältä ja sitä vois pitää kesällä.

  3. Piia

    Mukana arvonnassa! Eeva mekko olisi kiva.

  4. Anna

    Oi, neulomon vaatteet on I-H-A-N-I-A ! Messut harmikseni liian kaukana.?

  5. Heli Varvio

    Pakko kommentoida, et vitsi mikä nainen! Nää asukuvat on niin mahtavia, kaikki kolme istuu sulle niin hyvin. Noi punaset kengät, nam! Ja kaikki täydentyy sun ihanan persoonallisilla laseilla. TYKKÄÄN!

  6. Marjo

    Vaatekaapista löytyy jo Neulomon vaatteita, joten niitä olisi ihana saada sinne lisää! Anette-paita ja Sara-housut päälle niin kesä saa tulla! 🙂

  7. Ida

    Ehkäpä se olis sitten tuo Miina-mekko joka mua kutkuttais?✨

  8. Parski

    Neulomon mekot kiinnostavat, esimerkiksi punavalkoinen Eeva-mekko tulevaksi helle(!)kesäksi olisi täydellinen 🙂

  9. Jutta

    Luin miljoona kertaa ”Kaupallinen yhteistyö: Supermarsu”

    Puutarhamessut kiinnostavat! Erityisesti nuo kahdeksan sisustettavaa parveketta. Kolmen minuutin amppeli -video oli muuten mahtava, sillä rakastan amppeleita!

  10. Anis

    Onpa kauniita! Aino kiinnostaisi ainakin minua.

  11. Jenni Vähäjärvi

    Tosi hyvännäköisiä kummatkin asut! ?mutta Marika-tunika on ihan pakko itselle hankkia! ? (ja ehkä myös Maria-tunika ja Miina-mekko…)
    Messuilla erityisesti kiinnostaisi Jaakko Halmetojan luento villivihanneksista.

  12. yunie

    Olen enemmän hame-ihmisiä ja siksipä kaapissani olisi tilaa mukaville housuille, joten noi Sara-housut kiinnostaa eniten. Ja kummasti alkoivat nyt messutkin kiinnostaa 🙂

  13. Kati

    Hanneli-mekko plussamallistosta mustavalkoisena ja hehkuttamasi Sara-pöksyt oijoi! Voin jo kuvitella ne päälläni, ei kiristä ei purista 🙂

  14. Tii S

    Aino-mekko olisi ihana!
    Neulomon vaatteita on tullut hypisteltyä tänäänkin Prismassa, mutten ole pitkään aikaan raaskinut ostaa enää mitään itselleni. Lasten vaatteisiin sen sijaan kyllä uppoaa penni, jos toinenkin.

  15. Tiia

    Kyllä se olisi tuo marika tunika mikä itseä kiinnostaisi 🙂

  16. Lilli

    Sara-housut ja Maria-tunika olisivat ihania!

  17. Marika Ojala

    Saila-hame ja nuo kuvassa olevat housut ovat suosikkini. Olen menossa Supermessuille ja eniten kiinnostaa Desing-käsityömessut

  18. elli

    Saila-hame mustana kiinnostaa! Aivan ihana, olen sitä tässä muutaman päivän ihastellut, mutta tietysti se on mun koossani jo loppu 🙁

    (… itse asiassa nyt tätä kirjoittaessani menin katsomaan ja niitä onkin tullut weecosille lisää sitten eilisen! nyt kipinkapin heti tilaamaan —>)

  19. Minnis

    Saila-hameet tai jokin mekko. Housuja olis kyllä kiva opetella käyttämään uudelleen, ihan siitä ilosta että sais näyttää pitkää nenää sille omalle päähänpinttymälle, että olen liian lihava pukeutumaan housuihin julkisesti!

  20. Nette

    Neulomolta kiinnostaa sekä mustat mekot, että nuo kuvissa näkyvät housut – mukavaa, mutta sopivan asiallista töihin. Oon aloittanut ensimmäistä kertaa työssä, jossa täytyy aamuisin katsoa, että ulkoinen olemus on asiallinen, joten neulomon simppelit ja tyylikkäät releet ois täydellinen lisä kaappiin.

  21. Sanna

    Ehdottomasti remium-Marika mustavihreänä! Sopisi metsäalan opiskelijalle kuin nyrkki silmään sekä materiaalin että värin puolesta, mutta opiskelijana ei aina pysty hankkimaan juuri sitä mikä eniten kolahtaa.

  22. Nu

    Uusi siru tunika siitä uudesta matskusta tai noi mustat housut kiinnostelis.

  23. A

    Toi sun päällä oleva hame on ihana ja olen kuolannut sitä netissä jo tovin (sopii sulle aivan mahtavasti!). Mulla vaan ei ole vyötäröä ja Neulomon hameet on niin kireitä vyötäröltä, että pysyn turvallisesti paita-tunikalinjalla. Erityisen ihanaa on Muoto Hanneli-mekkoon tulleet pienemmät koot ja se on ehdottomasti mun suosikki!

  24. Taru

    Todella vaikea valita, mut ehkä Saila tai Miina. Tai sit joku muu yhtä ihana!

    Sä, Emmi, näytät kuvissa super hyvältä!

  25. Laura

    Mukana arvonnassa ? Messuohjelmasta kiinnostaa eritoten Tekstiiliteollisuus Suomessa keskustelu!

  26. Tiina

    Ihastuin totaalisesti tuohon Saila-hameeseen! Messuilla kiinnostaisi luultavimmin eniten puutarhajutut, mutta muutkin osastot täytyisi kiertää. ?

  27. Anni

    Nuo SUPERMUKAVAT housut, haluan ne kesäksi! 🙂

  28. Heli

    Ihania vaatteita: Eeva-mekko tai Saila-hame ihan ehdottomia suosikkeja. Messuilla kiertäisin varmasti kaikki osastot, mutta puutarhaosasto on tällä hetkellä tarpeellisin, sen verran heikolta näytti takapiha talven jäljiltä 🙂

  29. Outi

    Tuo sulla oleva kukkahame ja mustat housut olisi kivat! Toki kukkamekot kiinnostaa aina, mutta pitkänä aina vähän jännittää helman riittävyys mekoissa., 🙂

  30. Aada

    Remium Siru-tunika on <3

  31. Heidi

    Aino- ja Eeva-mekot ovat ihania, samoin Marika-tunika. Liikaa kauniita vaihtoehtoja! ? Messuille en valitettavasti pääsisi töiden takia, vaikka varmasti olisi monenlaista nähtävää!

  32. Maija

    Sara-housut ja Saila-hame kiinnostaisi, koska tällä hetkellä kaikki ihanat mekot on pois laskuista (kiitos imetyksen). Messuillekin lähtisin mielelläni, kun on tyhjä viikonloppu kalenterissa. 🙂

  33. Riikk4

    Kaksivärinen Marika! Kaunis, keväinen vihreä.

  34. Emmi Ruotsalainen

    Nokian neulomo ja sää ? parasta mitä Pirkanmaalta löytyy

    1. Emmi Nuorgam

      Apua miten ihanasti sanottu! Kiitos! 🙂

  35. Päivikki

    Mukana arvonnassa! Olen himoinnut jo pidemmän aikaa sinivalkoista Maria-tunikaa 🙂

  36. Elina

    No nuo housut ja tuo keskimmäinen mekko olisivat juurikin minun mieleeni

  37. Sari - Saron blogi

    Tuo Hanneli-mekko on tosi ihana! Itse löysin Neulomon viime syksynä ja siitä saakka olen ollut aivan rakastunut Marika-tunikaan, oikea luottovaatteeni! Neulomon uudet kuosit valloittivat mustavalkoisuudellaan, tykkään niiden ajattomasta lookista tooooodella paljon!

  38. Annukka

    Kesävaatteille olis tarvetta ja neulomolta löytyisi sopivia vaihtoehtoja hetkiin hiekkalaatikon ulkopuolella.

  39. Suvi

    Mukana arvonnassa, tuo ensimmäisen kuvan asukokonaisuus olisi aivan ihana kesäasu! Messuillakin vaikuttaa olevan kaikenlaista kiinnostavaa, joten sinnekin olisi kiva päästä 🙂

  40. MariP

    Marika-tunika ja Eeva-mekko kiinnostaa 🙂
    Messuilla minua eniten kiinnostaa Desing- ja käsityötori 🙂

  41. Henna

    Tuo neulomon uuutukainen REMIUM-kangas kiinnostaa ja innostaa. Tämmöinen hippi innostuu kuin kehitellään uusia kestävämpiä vaihtoehtoja perinteisille materiaaleille ja vielä suomessa. Marika-tunikassa on myös aivan ihana mintunvihreä väri yhdistettynä varmaan mustaan. <3

  42. Sanna

    Remium-materiaali kiinnostaa ja siitä tehdyt tunikat. Varsinkin kaksivärinen Marika!

  43. Puumis

    REMIUM Marika-tunika! Mahtava kuosi ja näyttää supermukavalta päällä! Taskut <3

  44. Katja Jaatinen

    Saila-hame ois kiva 🙂 Mukana arvonnassa

  45. Marjut

    Muoto Hanneli mekko tuolla tulppaani kuviolla ja Sara housut ovat olleet omalla toivelistalla jo jonkin aikaa, eli ne ottaisin jos voittaisin.

  46. anni

    Hanneli-mekko vaikuttaa ihan täydelliseltä ? Todellakin mukana arvonnassa! Opiskelijana on liian harvoin varaa kotimaiseen designiin.

  47. Riina

    Saila-hame tai rerium Marika. Livenä voisin päätyä muihinkin.❤

  48. Ansku

    Ehdottomasti eniten Neulomon vaatteista kiinnostaa mekot! Esim. Helvissä ja Liinassa on ihanan näköisiä kuoseja

  49. HannaK

    Siri- tunika on ihana, niinkun about kaikki muukin =)

    Messuilla kiinnostaisi design- ja käsityötori.

  50. Anni

    Sara-housut on aivan ihanat! Suomalaiseen designiin olisi kyllä kiva panostaa enemmänkin pukeutumisvalinnoissaan

  51. Virpi

    Messuille tahtoisin kovasti ma ja etenkin tiirailemaan puutarhaosastoa. ❤ Neulomon vaatteet näyttävät niin kauniilta ja mukavilta päällä ja olen ihastellut niitä sun instakuvistakin kauan. Saila-hame oli minun suosikki ja näen jo itseni sieluni silmin sen sisällä. 😀

  52. Minna

    Mukana arvonnassa? Sara-housut olisi ihana ja monipuolinen lisä vaatekaappiin?

  53. Mertzikki

    Neulomon vaatteita onkin jo jokunen, mutta tuo Laura-paita on saatava ja Saila-hameenkin kelpuuttaisin kaappiin ts päälleni! Myös uusi puu- ja kierrätyspohjainen lyocell-kuitu kiinnostaa ja siitä tehdyt vaatteet. Nuo housusi pitäisi päästä testaamaan, tähän mennessä takapuoleni ei ole oikein istunut neulomon pöksyissä kivasti, mutta jos noissa! Messuille en pääse lähtemään, vaikka kiinnostais kässä ja puutarhajutut!
    Ps. Graafiset asut näyttää upeilta päälläsi ja tykkään muutenkin sun tyylistä ja persoonasta, vaikken ole tainnut aiemmin kommentoidakaan ?

    1. Emmi Nuorgam

      Kiitos Mertzikki! Tulipa hyvä mieli tästä viestistä. 🙂

  54. Pauliina Forss

    Vau! Ja moi!

    Nuo housutu kiinnostavat ehdottomasti, koska haluaisin käyttää rohkeammin housuja (siis muitakin kuin samoja farkkuja putkeen kunnes hajoavat), mutta koska haluan myös satsata mukavuuteen. Toinen Neulomon päänkääntäjä on vihreä-musta Remium Marika-tunika.

    Olen aika satunnainen blogisi lukija, olen enemmänkin ihaillut tyyliäsi kaukaa ja ujosti instan kautta. ?? Oot kyllä upeen tyylikäs ja yritän saada itselleni samaa asennetta pukeutumiseen (ja olemiseen!) mikä jutuistasi ja kuvistasi välittyy.

    Eipä mulla muuta. Ihanaa kevättä!

    1. Emmi Nuorgam

      Voi miten ihana viesti, kiitos Pauliina! <3

  55. Tiituli

    Marika-tunika on ihana!

  56. Minnea

    Oi, nää Neulomon uutuudet on niin raikkaita! Tuo mekko, mikä sulla on kuvissa ois ihana, samoin Marika-tunika 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *