Olen kirjailija, vapaa toimittaja ja kolumnisti. Kirjoittaminen on minulle tapa hahmottaa ja jäsentää ympäröivää maailmaa. Se on väline ihmisten ymmärtämiselle ja kommunikoinnille. Väitän, että kuvan ja videon maailmassa kirjoitetun tekstin merkitys korostuu. Kuvalla on helppo napata katseesta kiinni, mutta tekstin avulla voimme maalata kuvan ympärille kokonaisen maailman.
Tutustu tuotantooni:
Palkinnot
Vuonna 2022 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Suvi West & työryhmä. Palkinto myönnettiin saamelaisten oikeuksien puolustamisesta kertovasta dokumenttielokuvasta Eatnameamet – Hiljainen taistelumme. Elokuva edustaa ansiokkaasti Suomessa varsin harvinaista yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa, omaa aikaamme kriittisesti tarkastelevaa ja vähemmistön ääniä esiin tuovaa dokumentarismia.
Vuonna 2022 Tubecon Awardsin Vuoden vastuullisuusvaikuttaja.
Vuonna 2021 Valtioneuvoston sekä Mediapoolin yhteinen viestintähanke #faktaakoronasta #coronafacts palkittiin Influencer Marketing Awardsin 2021 Best Pro Bono Campaign -kampanjana. Palkinnon tavoitteena on tuoda esiin poikkeuksellisen onnistuneita vaikuttajamarkkinoinnin kampanjoita, joissa yhdistyy erinomainen suunnittelu, tuloksellinen toteutus, luovuus sekä innovaatiot. Kategorian kaksi muuta finalistia ovat Ogilvy UK:n toteuttama WHO:n #protectyourhero ja SEEN Connectsin läpiviemä NHS:n #ClapForOurCarers. #faktaakoronasta oli ainoa kilpailussa noteerattu suomalainen kampanja.
Vuonna 2020 minut nostettiin ensimmäisenä suomalaisena kansainväliselle TOP 50 Influencer -listalle, joka listaa maailman merkittävimmät vaikuttajamarkkinoinnin ammattilaiset. Tunnustus tuli sosiaalisen median vastuullisuustyöstä.
Vuonna 2020 minut valittiin Suomen ensimmäiseksi Nettienkeliksi. Ruotsissa mySafety on jakanut Nettienkeli-palkintoa vuodesta 2015 lähtien. Myös Ruotsin kuningasperheen prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian säätiö on ollut mukana jakamassa Vuoden Nettienkeli lapsille ja nuorille -kunniapalkintoa.
Vuonna 2019 minut palkittiin Tampereen Yliopiston sukupuolentutkimuksen Kunniafloora -arvonimellä. Kunniafloora-tunnustus myönnetään aktiivisesta feministisestä toiminnasta tutkimuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla.
Vuonna 2018 olin ehdolla Suomen Kirjasäätiön jakaman Finlandia Junior -palkinnon saajaksi kirjan Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan muiden kirjailijoiden kanssa. Kirja palkittiin lopulta Yleisö-Finlandialla.
Vuonna 2016 olin ehdolla blogikirjoituksestaan Anttila, are you kidding me Inspiration Blog Awardsin Vuoden blogiteko -kategoriassa. Hän tuli toiseksi Saku Timosen voitettua kategorian blogikirjoituksellaan Suvakin kääntymys.