Vastuullisen somen valmentaja

Minä kerron kaikesta tästä erittäin mielelläni. Olen tehnyt vuodesta 2016 töitä sosiaalisen median vastuullisuuden ja eettisten pelisääntöjen kanssa. Vuonna 2016 julkaisimme PING Ethicsin, pelisäännöt vastuulliselle vaikuttajamarkkinoinnille ja 2019 konsultoin Kilpailu- ja Kuluttajavirastoa vaikuttajamarkkinoinnin ohjeistusta laadittaessa. Olen myös ollut mukana Feikkiä vai faktaa – luotettavan somevaikuttajan käsikirjan julkaisussa sekä maalituskampanjan kohteeksi joutuneille laadittujen ohjeiden tekemisessä. Vihapuheen, disinformaation ja muiden vaikuttamis- ja hiljentämisyritysten torjuminen erityisesti sosiaalisessa mediassa on minulle sekä henkilökohtaisesti että asiantuntijana tuttua. Somen tulehtunut keskusteluilmapiiri lisää sekä yksityishenkilöiden että yritysten riskiä joutua vihaviestien kohteeksi. Jokaisella organisaatiolla tuleekin olla valmiit ohjeet tilanteisiin, jossa viha kohdistuu omalle tontille. 

Sosiaalisen median vastuullisuuteen liittyvän työn ansiosta minut valittiin vuonna 2020 maailman merkittävimmät vaikuttajamarkkinoinnin ammattilaiset yhteen kokoavalle TOP50 Influencer -listalle ensimmäisenä suomalaisena ja saamelaisena.