Perusteltu bloggaaminen

Lilyn toimitus järjesti jokunen viikko taaksepäin #lilytalks -tapaamisen, jossa kokoonnuimme taputtelemaan toisiamme selkään, hokemaan ”ei vitsi ihan kun me tunnettais vaikka ei olla koskaan nähty” ja vaihtamaan vinkkejä hyvään bloggaamiseen.

Itse panostin iltaan pukemalla päälle läpinäkyvät vaatteet ja puhumalla kolme viisi minuuttia keskustelusta ja argumentoinnista.

Näin jälkikäteen mietin – varsinkin kun taas tietokoneettoman viikonlopun aikana koffgatepostaukseni kommentit oli räjähtäneet käsiin – että miksi päätin puhua juuri keskustelemisesta? Miksi se on mulle verrattain tärkeää? Jopa niin tärkeää, että siirsin blogini silloin 2012 vuoden lopussa Lilyyn, kun joka tapauksessa vietin suurimman osan päivän blogiajasta täällä.

Ehkä se on jonkinlaista tiedonjanoa ja ympäröivän maailman ymmärtämisen halua. Sitä, että voi tuuletella omia näkökulmiaan, vaihtaa ajatuksia ja ymmärtää jotakin, mitä ennen ei ole ymmärtänyt. Näiden keskustelujen ansiosta olen tutustunut ihmisiin ja jopa ystävystynyt sellaisten tyyppien kanssa, joita en ole koskaan nähnyt. Mutta onko sillä toisaalta mitään väliäkään: ystävystymisessä, sellaisessa kornissa sielujen sympatiassahan on kyse ihan muusta, kuin siitä miltä toinen näyttää. Emmehän me ystävysty ruskeiden hiusten tai pisamien vuoksi, vaan ajatusten. Siksi, että joku toinen ymmärtää ajatukseni ja tunteeni ja ennen kaikkea haluaa kuulla niistä.

Jos joku olisi heittänyt mulle sen haasteen kertoa, miksi bloggaan, niin vastaus olisi varmaan ihan sairaan yksinkertainen: siksi, että puhun, keskustelen ja vaihdan ajatuksia. Ystävystyn. Kasvan ihmisenä ja ajattelijana.

Ei ehkä ollenkaan pöhkömpi syy.