Yhteisellä matkalla

On kaksi työpaikkaa, joiden viestinnässä en haluaisi olla töissä: Länsimetro ja VR. Jos aseella uhattaisiin ja jompikumpi olisi pakko valita, niin saattaa olla, että päätyisin Länsimetroon: kukaan siellä ei edes yritä esittää, että kaikki on hyvin ja asiakkaat tyytyväisiä. Toisinkuin VR.

Olen henkeen ja vereen junatyttö. Saan junassa tehtyä hyvin töitä ja jo vuosia olen pitänyt VR:n puolia. Kun hinnat taannoin laskivat, pidin väkeviä palopuheita junamatkustamisen puolesta: helppoa, halpaa ja nopeaa! Alkuvuosi on kuitenkin koetellut suhdettamme.

Olen tänä vuonna matkustanut 31 kertaa junalla. Yleensä ruuhka-aikoina, eli aamuseitsemän Pendolinolla Tampereelta Helsinkiin ja illansuussa takaisin. Viime viikolla – vai edellisellä – laskin, että olin jo siihen mennessä olin viettänyt junassa lähes 13 ylimääräistä tuntia, milloin minkäkin syyn vuoksi. Yksi päivä mieheni ehdotti, että VR:n kannattaisi alkaa maksaa minulle siitä, että en matkusta junalla, josko ne silloin pysyisivät aikataulussa.

Aluksi olin tietysti jatkuvasta myöhästelystä ihan hiilenä. Mutta mitä enemmän istun liikkumattomassa junassa, sitä lujemmin mindfulness-taitoni kehittyvät. Sitäpaitsi tavallaan symppaan VR:ää – olen itsekin lähes aina myöhässä, joten tiedän miltä se tuntuu! Olen kuluneen kuukauden aikana saanut myös todella monta uutta syytä, joilla selittää omiakin myöhästymisiä:

• Odotetaan matkustajia
• Odotetaan kuljettajaa
• Odotetaan vapautuvaa raidetta
• Odotetaan ohi ajavaa junaa
• Kelirikko
• Ratavaurio
• Lähtövalmistelujen viivästyminen
• Henkilövahinko Keravalla
• Henkilövahinko Jyväskylässä
• Junassa on tekninen vika
• Muu junaliikenne on pysähtynyt
• Yhteysliikenne on myöhässä
• Ajoimme peuraa päin
• Veturissa ei ole ilmaa
• Veturissa on liian paljon ilmaa

Parasta myöhästelyissä on kuitenkin muiden matkustajien reagointi. Suosikkejani ovat matkustajat, jotka mesoavat suureen ääneen, kuinka ”Junaan pääsee töihin vain jos ÄO on pienempi kuin kengännumero!” tai ”Vittu pitääkö mun soittaa Bull Mentulalle että tulee työntämään tämän perille?!”. Epätoivo ja turhautuminen vapauttaa usein ihmisen sisäisen ruuneperin ja harmaasta myyntimiehestäkin kuoriutuu varsinainen stand up -koomikko.

Myös VR:n asiakaspalvelu ansaitsee erityismaininnan. Harvalla aspalla on pokkaa sanoa ihan suoraan, että sori, et tule olemaan ajoissa siellä, mihin nyt koskaan olet menossakaan. Annan pisteitä myös kyvystä inttää vastaan, kun asiakas kertoo, ettei takaisin asemalle peruuttavasta junasta ole löytynyt konduktööriä jolta kysyä ohjeita. ”Kyllä se siellä on, sun pitää vaan etsiä joka paikasta!” Kieltämättä on muutaman kerran käynyt mielessä, että monellako yrityksellä, joka joutuu kilpailemaan asiakkaista, on varaa olla totaalisen asshole hankalissa tilanteissa. Kuulostaa vähän kaukaa haetulta, että ongelmatilanteissa matkatoimiston aspa käskisi asiakasta etsimään matkaopasta ”joka puolelta” Rhodosta.

Mutta jos jotakin positiivista, niin VR:n ansiosta tamperelaisilla taksiyrittäjillä on ollut kissanpäivät. Olen nimittäin antanut itselleni luvan ottaa taksin kotiin aina, kun juna on myöhässä enkä ehkä muuten ehtisi nähdä lapsia hereillä tai lastenhoitaja olisi pitänyt päästää kotiin jo tunti sitten. Alkuvuoden saldo on tällä hetkellä 181,30€ – ei lainkaan hassummin muutaman kilometrin matkalta!

No, mutta sattuuhan näitä. Taidan nyt sulkea koneen ja hakea toisen kahvin. Onhan tässä aikaa. Tänäkin aamuna tarkalleen ottaen 55 minuuttia ihan ylimääräistä omaa aikaa.