Harva asia on niin vaikeaa ja noloa, kuin omien unelmien ääneen sanominen. Voin puhua lihavuudesta, masennuksesta, ulkonäöstä ja vanhemmuudesta tuhansille ja taas tuhansille ihmisille. Voin esiintyä suorassa lähetyksessä, räntätä rasismista ja seksismistä ja esiintyä lavalla Tarja Halosen jälkeen – koska niissä hetkissä en puhu itsestäni. Ne eivät ole asioita, jotka määrittäisivät oman olemiseni tai jotka menisivät ihon alle. Ne ovat asioita, joista voin ulkoistaa itseni ja ajatella isoa kuvaa tai puhua niiden puolesta, jotka eivät itse pääse ääneen. Ne eivät ole minä.
Mutta unelmat ja haaveet ovat. Ne paljastavat haavoittuvaisuuteni ja niitä voidaan käyttää minua vastaan. Ne voidaan nolata, niistä voidaan tehdä pilkkaa ja niillä voidaan lyödä takaisin. Siksi en varmaan koskaan ole puhunut täällä vaikkapa ammatillisista haaveistani, vaan olen ollut enemmän sitä ”ei tehrä tästä ny numeroo” -porukkaa.
Muistatteko, kun kirjoitin viime keväänä rakastavani työtäni. On käynyt niin onnellisesti, että rakastan sitä vain koko ajan enemmän. Samalla työni on viimeisen puolen vuoden aikana muuttunut ihan valtavasti – hyvään suuntaan!
Viime perjantaina istuin ystävieni kanssa illallisella ja kertasin, mitä kaikkea olen puolen vuoden aikana päässyt tekemään. Lista oli pitkä ja yllätyin itsekin sen monipuolisuudesta.
Olen ollut tuottamassa PING Helsinki Business Festivalin, osallistunut Tallink Siljan vegaanivalikoiman ja ruokalistojen kehittämiseen ja tuottanut kuusi PING Studiota eli vaikuttajamarkkinoinnin tehoseminaaria. Olen toteuttanut hyväntekeväisyyskampanjan Visit Pälkäneen kanssa, jeesannut Store of Hopea joukkorahoituskampanjan toteuttamisessa ja matkustanut Nepaliin tapaamaan Store of Hopen uusia ja vanhoja tuottajia.
Kesällä tiedotin festarin ja vastasin Työväen Musiikkitapahtuman somesta. Tein myös Tampereen Viinikylän markkinointia ja tuotin sen somekanaviin materiaalia. Syksyllä olen tehnyt Aamulehden sisältömarkkinointia ja kirjoittanut artikkeleita mm. Hehku Marketingin asiakkaille.
Läpi vuoden olen kouluttanut pienyrittäjiä someen ja bloggaamiseen liittyen, vetänyt Mothers in Business -verkoston Piilo-osaajille blogivalmennusta ja sparrannut yrittäjiä näiden markkinointiin ja brändiin liittyen. Ja tietysti kirjoittanut omaa blogiani, miettinyt sen tulevaisuutta ja pohtinut, että mikä on paikkani blogimaailmassa on.
Kaikessa tässä olen ollut vahvasti mukavuusalueellani. Mutta sen lisäksi olen hypännyt tuolta alueelta pois. Ja siitä päästään sinne unelmaosastolle.
En muista milloin aloin ensimmäistä kertaa ajatella, että haluaisin esiintyä työkseni. Jossain määrin olen aina ollut esillä – järjestänyt jo yläasteella koulun tapahtumia, ollut esillä oppilaskunnassa ja myöhemmin Nuorisovaltuustossa, opiskelijakunnassa, ammattikorkeakoulun hallituksessa ja opiskelijatapahtumissa. Aina välillä olen kuitenkin ajatellut, että olisi ihanaa esiintyä vieläkin enemmän.
Jossain takaraivossa esiintymishaaveisiin on aina liittynyt kuitenkin häpeää. Olen ajatellut, että ne omat ajatukset ovat pinnallisia ja muita ihmisiä rassaavia. Että esillä oleva ihminen on vähän nolo, eikä kovin fiksu.
Ajatus on aika hassu, koska fanitan ihan älyttömästi esimerkiksi Maria Veitolaa, Jenni Pääskysaarta ja Maija Vilkkumaata, jotka nimenomaan ovat esiintyjiä – ihan hiton älykkäitä sellaisia!
Kun sitten viime keväänä pääsin WOW Finlandin päälavalle moderoimaan keskustelua ja sain siitä paljon hyvää palautetta, rohkenin ajatella, että voisin tehdä tämän joskus uudelleenkin. Päädyin juontamaan PING Studioita, moderoimaan paneeleja ja osallistumaan keskusteluihin myös muissa tapahtumissa. Yksi kuumottavimmista tilanteista oli minun ja Risto Siilasmaan, F-Securen perustajan ja Nokian ja Elisan hallituksen puheenjohtajan, keskustelu viestinnän murroksesta ja tulevaisuuden sisällöistä Turku Business Campissa.
Syksyn alussa päätin, että tästä lähtien vastaan kyllä aina silloin, kun kaikista eniten pelottaa.
Sen päätöksen jälkeen olen päätynyt mm. tekemään Yle Perjantaihin videon saamistani paskakommenteista, osallistunut keskusteluun suorassa televisiolähetyksessä ja poseerannut tänään julkaistun Neulomon Muoto -malliston muotikuvissa.
Mallistokuvaukset ovat olleet kaikista kauimpana omalta mukavussalueeltani ja niiden jälkeen hävetti monta viikkoa! Salaa olen aina haaveillut mallin töistä ja rakastin kuvauksia, mutta samaan aikaan mietin koko ajan, että pitääköhän kuvaustiimi minua ihan ääliönä ja tyhmän näköisenä ja kamalana. Kuulemma ei, mutta minkä sitä itselleen mahtaa.
Syksyn tärkein oivallus syntyi muutama viikko sitten, kun eräs ihailemani ihminen kertoi jättävänsä työt kameran takana ja siirtyvänsä sen eteen. Miten vallankumouksellista – sitä minäkin haluan!
Kuin tilauksesta samalla viikolla sain yhteydenoton eräästä Suomen suurimmista medioista – pääsisin kirjoittamaan kolumnia mediaan, jota arvostan ihan ylipaljon! Olin aivan puulla päähän lyöty: enkö siis olisikaan se, joka tekee kaiken taustaduunin, vaan se, joka pääsee korjaamaan työn hedelmät? Ohjelmatoimistossa ja tapahtumatuottajana olen niin tottunut siihen, että satojen työtuntien jälkeen joku muu nappaa työstä kunnian, että tuntuu pähkähullulta olla se joku muu.
Mutta siis niin. Mikäs se alkuperäinen asiani nyt olikaan?
Se taisi olla se, että haluaisin tulevaisuudessa tehdä vielä enemmän töitä televisiossa ja esiintyjänä.
Ai kamala. Nyt se on sanottu ääneen.
Sari
Tuo niin totta. Omista epävarmuuksistakin on paljon helpompi puhua ja laittaa itseään vähän halvalla, kuin kirjoittaa unelmistaan ja haaveistaan. Minäkin koen olen haavoittuvaisimmillani niistä puhuttaessa.
Ihanaa, että olet päässyt toteuttamaan itseäsi ja päässyt elämään unelmiasi todeksi. Olet muuten juuri sopiva ”kasvo” Neulomolle, olen sen varmaan ennenkin jo sanonut <3
Emmi Nuorgam
Kiitos Sari! Kiva kuulla, että en ole ajatusteni kanssa yksin. 🙂
Maija
Tosi hyvä teksti! Hienoa että oot päässyt toteuttamaan (ammatillisia) unelmiasi, toivottavasti jatkossa poikii lisää myös esiintymishommia.
Oon paljon pyöritellyt tätä samaa teemaa itsekin. Mulle on jotenkin vaikeaa edes keksiä mitään haaveita tai unelmia, koska se epäonnistumisen pelko on niin syvään juurrutettu. Tavallaan ei edes uskalla unelmoida mistään, kun ei siitä kuitenkaan mitään tulisi. Sitten taas toisaalta miettii, että tarviiko sitä aina niin ihmeitä tavoitellakaan, eikö se perushyvä /-kiva ole ihan riittävää…? Mulla on itse asiassa pyörinyt mielessä blogipostaus tähän liittyen jo pitkään, ehkä saan sen joskus puristettua ulos asti.
Emmi Nuorgam
Musta haaveet ja unelmat voi olla myös pieniä. Pitkään mietin, että onko mussa jokin vika, kun en haaveile kirjan kirjoittamisesta. Kaikki muut kirjoittajat tuntuu haaveilevan siitä ja ajattelin, että se jotenkin määrittää olemisen tai ammattitaidon. Mutta nyt olen tajunnut, että mää haaveilen vaan siitä, että joku lukee näitä mun juttuja täältä. En tarvitse Nobeleita tai Finlandioita, vaan riittää, että tavalliset ihmiset tykkää mun kirjoituksista.
Katja
Unelmat ovat tehty toteuttaviksi, oli ne pieniä tai suuria. Mieletön lista sinulla töitä tälle vuodelle, upeaa! Minun pieni unelmani tälle vuodelle oli mm.puolimaraton ja sitten taas se uudelleen, kovemmalla ajalla. Kun toteutuivat, tuli tyhjä olo, seuraavaa unelmaa kohti siis. Varmasti sinäkin saat lisää esiintymistöitä, en epäile yhtään esim.keskiviikon esiintymisesi myötä.
Mukavaa viikonloppua!
P.s. Upeita kuvia!
Emmi Nuorgam
Kiitos Katja! Kiva kuulla, että ihmiset, jotka on olleet yleisössä, tsemppaa myös. 🙂
Niina
Pakko sanoa, että juurikin kun sua Perjantain lähetyksessä katselin, mietin että miten niin sulla ei oo vielä omaa talk showta! Sä oot kuitenkin niin sanavalmis, erittäin hyvä argumentoimaan ja muutenkin vakuuttava puhuja, niin olishan sulla nyt paikka tv:ssä! Sitä kohti sitten vaan 🙂
Emmi Nuorgam
Apua, kiitos Niina! <3 <3
H
Kiinnostaa Emmi minkä tyyppinen ohjelma sun unelma olis ? Ja mikset aloita pitänään omaa vlogia jota kautta pääsisit kertomaan kameran eteen omia juttujasi . Uskon että siinä olis loistava alku.
Emmi Nuorgam
Tämä olisi ihan oman postauksensa paikka, mutta lyhykäisyydessään: mä en usko vloggaamiseen.
Siis omassa ikäryhmässäni. En tiedä ketään mun ikäistä naista, joka katsoisi YouTubesta videoita, saati seuraisi vloggaajia. Olen muutaman kerran miettinyt, että pitäisi tehdä videoita (ja itseasiassa Nepalista on tulossa video), mutta en saa aikaiseksi, kun en tiedä kuka niitä katsoisi. Ja sen lisäksi mun omat kriteerit videon laadulle ja tekniselle osaamiselle on jossain oman osaamistasoni ulkopuolella.
Jos mulla olisi tv-ohjelma, niin siellä puhuttaisiin. Se ei ehkä yllätä ketään. Musta olisi kiinnostavaa peilata somekeskusteluja telkkarissa ja kysyä ihmisiltä, että miten asia X tai Y ihan oikeasti menee. Viime viikolla olisi voitu keskustella kulttuurivarkauksista Miss Helsinki -organisaation ja Postin kanssa ja kutsua keskusteluun joku ihminen, joka osaisi juurta jaksain selittää, että mistä tässä on kyse. Kertoa, että miksi ne mainokset tai inkkaripäähineet ei ole ok. Mä haluaisin myös, että televisiossa tarinansa saisi esille sellaiset ihmiset, jotka ei muuten pääse esille. Esimerkiksi Niina, joka aiemmin kirjoitti saamelaisesta äitiydestä tai Joni Virtanen, Suomen ensimmäinen romanitaustainen drag queen. Sen ohjelman tarkoitus ei olisi provosoida, lietsoa vihaa tai saada ihmisiä riitelemään televisiossa vaan saada ihmiset ymmärtämään toisiaan. Maailma kaipaa niin paljon enemmän ymmärrystä ja sitä, että me ajatellaan toistemme kanssa!
Saara sinivuori
Tulta päin Emmi.
Pärjäät noilla taidoilla.
Nanna
Tsemppiä unelmiin, Emmi! Sä teet sen!
Emmi Nuorgam
Kiitos Nanna! <3
KastehelmiB
Tuntui niin kivalta lukea tekstiäsi. Me unelmoimme liian vähän ja ainakaan niitä ei uskalla sanoa ääneen. Ellei ole unelmia, ei mitään muutostakaan tapahdu.
Kaukokaipuun Nella
Emmi, voi Emmi, oot niin upea! Rakastan sun asennetta ja rohkeutta – sitä, ettet jää paikoillesi vaan teet. Käännät kiviä. Kokeilet. Uskallat.
Tämä teksti oli ihan mahtava, ja se osui omassa elämässä niin oikeaan kohtaan, että pakkohan tähän aiheeseen on tarttua omassakin kanavassa. Annan kaiken kunnian sinulle.
Ja sen haluan sanoa, että oot ollut mulle ensi tapaamisesta saakka aivan mieletön toteeminainen.
Kiitos kun olet juuri tuollainen. Sun unelmat toteutuvat, koska sä uskot niihin.
<3