Putket vuotavat. Tilaat putkiasentajan ja ehdotat, että lasku voitaisiin kuitata näyttökeikkana: jos putkari tekee työnsä hyvin, saattaa se poikia tulevaisuudessa uusiakin asennustöitä.
Lapsesi on kovassa kuumeessa. Soitat lastenlääkärille ja pyydät päästä ihan pikaiseen tarkistukseen mahdollisimman nopeasti. Vastineeksi tästä lupaat suositella lääkäriä tutuillesi, jos tarvetta joskus ilmenee.
Kustannat peruskoulun oppikirjoja. Lähetät tutulle englanninopettajalle sähköpostin, jossa ehdotat, että hän voisi tuottaa englanninkirjaan sisällön. Palkkioksi opettaja saa nimensä kirjan kanteen ja pääsee myymään kirjaa muihinkin kouluihin.
Kuulostaako absurdilta? Miksi kukaan tekisi työtään ilmaiseksi? Millä rahalla tuo putkimies sitten maksaisi laskunsa ja lyhentäisi asuntolainaa, jos jokainen keikka pitäisi ensin tehdä ilmaiseksi? Kuka hullu tekisi kansitekstipalkalla oppikirjan ja vielä kiertäisi ympäri Suomen myymässäkin sitä?
Tuskin kukaan. Eikä sitä kukaan oletakaan.
Mutta bloggaajat, nuo saatanan bloggaajapummit, tekevät ilomielin kaiken ilmaiseksi! Järjestävät tapahtumat, suunnittelevat ruokalistat, kirjoittavat markkinointimateriaalit, kutsuvat ihmiset, luovat kiinnostavaa sisältöä, myyvät tuotteita ja seisovat vaikka vuoden päällään, kun vaan joku viitsii pyytää.
Pyhästä hengestähän tätä tehdään, ja rakkaudesta lajiin.
Viimeisten parin viikon aikana ovat kaikki oman elämänsä sisältömarkkinoijat kaivautuneet koloistaan ja alkaneet ehdotella sisällöntuottajille mitä erikoisempia kumppanuuksia. Niinkuin vaikka että ”Ota tästä ilmainen lamppu, kirjoita siitä, ota vähintään viisi painokelpoista tuotekuvaa, linkkaa 296 eri paikkaan, suunnittele uutuustuotteelle nimi, järjestä lukijakilpailu – niin ja hei palautathan sen tuotteen sitten kun olet valmis. Saat tällä varmasti ihan rutosti näkyvyyttä ja hyvää mainosta!”
Yhtä ystävääni pyydettiin kirjoittamaan ammattiliiton lehteen ”kaverihengessä” ja toista kouluttamaan koko päiväksi ”hyvänmielenkeikalle”.
Tehdään se selväksi: suositut, ammattimaista sisältöä tuottavat bloggaajat tekevät sitä yleensä ainakin osittain ammatikseen. Näkyvyydellä harvoin pyyhii edes persustaan, eikä yksikään tuntemani henkilö ole toistaiseksi pystynyt maksamaan sillä vuokraansa. Näkyvyys näkyvyyden vuoksi ei ole kiinnostavaa, se ei ole reilua, eikä oikeudenmukaista. Näkyvyyden tarjoaminen on sisällöntuottajan aliarvioimista ja alentamista – se ei hyödytä ketään, ei sisällöntuottajaa eikä näkyvyyden tarjoajaa.
Jotenkin tämä tuntuu olevan niin hiton hankala muistaa, joten kirjoitin nämä kaksi pointtia oikein ylös.
- Sisältömarkkinoinnissa on kyse kumppanuudesta. Kumppanuus on vuorovaikutteista ja tavoitteellista.
- Sisällöntuottamisessa on kyse työstä. Työstä maksetaan palkkaa.
Ei se ole sen kummempaa.
PS. Niin ja hei tuolle vauvassa valittavalle palveluvastaavalle ihan ilmainen vinkki: tee töitä ammattilaisten kanssa. Jos itse jakaa 30 000 eurolla ilmaisia huulipunia ja silkkihuiveja, niin siihen löytyy syyllinen ihan vain peilistä.
AnneH.
WORD!
Krista/Puutalobaby
Allekirjoitan.
Mä jotenkin ajattelen, että me joka ikinen ammattimaisesti toimiva bloggaaja voidaan vaikuttaa tähän: että just systemaattisesti vastataan selittämällä toimintatavat ja ikään kuin itse antamalla itselle sen oman arvon, vaikka vastapuoli ei antaiskaan. Oon itse asiassa todennut, että usein se (vaikkapa jos ystävällisesti ja systemaattisesti antaa vastausviestissä ”hinnaston”) aiheuttaa myös toisessa osapuolessa sellaisen ahaa-reaktion. Ja mulla on useamman kerran tällainen päätynyt ihan oikeaksi blogiyhteistyöksikin asti! Että olen reippaasti kertonut, että tämä aihe on mun ajatuksiin JUST eikä melkein ja olen tästä tosi innostunut (jos olen), mutta mä toimin vain näillä-ja-näillä periaatteilla. Jos toisessa päässä on ammattilainen, hän ehkä jatkaa neuvotteluita 🙂
No mutta todettakoon, että suurimmassa osassa se tietty jää siihen. Ja jääköön. Ajattelen niitä sit oppitunteina sille näkyvyysehdottelijalle 😀 …ja niihin ”ajattelimme, että lukijoitasi varmaan kiinnostaa, että tämän shampoomerkin uusi edustaja on tämä huippumalli” -massameileihin en edes vastaa. Vaikka pitäis varmaan alkaa vastata, että EI MUUTEN VARMASTI KIINNOSTA 😀 Mun lukijoita kiinnostaa se, että joku tulee hoitamaan niiden lapsia sen verran, että ne pääsee pesemään tukkansa kerran viiteen päivään millä tahansa tolulla 😀
–
Sori. Kärjistin. Innostuin.
emminuorgam
Joo se jaksaa kyllä kerta toisensa hämmästyttää, että ei viitsitä ottaa selvää, kenelle massapostit menee. Luulisi, että niillä markkinointi-ihmisillä olisi parempaakin tekemistä kuin lähetellä posteja sinne tänne.
Rouva Sana
Puhut Emmi ihan asiaa. Huomaan nykyään yhä enemmän kaipaavani vain myös vastapuolen näkemyksiä ja kannanottoja näihin meidän bloggaajien kirjoituksiin. Olen kirjoittanut itsekin tästä samasta aiheesta ensimmäisen kerran varmaankin noin vuosi sitten ja edelleen tuntuu kuin tuleen huutelisi. Yksin meuhkaaminen ei johda pitemmän päälle mihinkään, alkaa vain kyllästyttää. Silti näistä asioista on puhuttava ja pidettävä pinnalla. Hyvä, että sinä jälleen jaksoit.
Kun itselläni on myös toimittajataustaa, näen sisältömarkkinoinnin oikeudenmukaisessa ja järkevässä toteuttamisessa nykyään paljon samankaltaisuuksia kuin freelancetoimittajien kirjoittamien juttujen ostamisessa. Niin kuin oivallisesti valotit, juttuja pyydetään kirjoittamaan jo pelkässä kaverihengessä ja ja hyvää mieltä vastaan. Minulle, 20 vuotta alan töitä tehneelle, on tarjottu päivän työstä 30 e/brutto eli ”melkein näkyvyyttä, jotta voisin tehdä alan töitä jatkossakin”. Arkirealismia nykyjournalimista. Ei voi olla ylpeä.
Syypäitä sisältämarkkinoinnin ja sisällötuottajien väliseen juopaan löytyy sekä ostajissa että myyjissä. Me sisällöntuotannon ammattilaiset osaamme toki vaatia ja edellyttää. Mutta niin kauan kun maastamme löytyy satoja ja taas satoja bloggaajia, joille riittää tuo mainitsemasi pelkkä näkyvyys JA niin kauan, kun on yrityksiä, joille riittää näkyvyyttä vastaan tuotettu epäkurantti sisältö, ei mikään muutu.
Siksi pistän toivoni sisällöntuotantoa ostaviin yrityksiin. Mikä meidät sisällöntuotannon ammattilaiset erottaa näistä pelkkään näkyvyyteen tyytyvistä bloggaajista? Laatu. Yritysten pitää ymmärtää, että pelkkää näkyvyyttä vastaa ei saa laatua. Blogistania on nykyään pullollaan hävettävän huonosti toteuttua sisältömarkkinointia, joka ei ole yrityksille edes eduksi.
Olen viimeisen vuoden aikana ollut suorastaan pöyristynyt, miten monet yritykset syytävät kymmenien ja satojen tuhansien arvojen edestä vuodessa tavaraa maailmalle miettimättä yhtään, mitä he omaa markkinointibudjettia vastaan saavat. Eli juu-u, ihan niin kuin tuolla Vauva.fi-lehden palstalla avaudutaan ja kuten oivallisesti omassa tekstissäsi toteat: kannattaisi todellakin katsoa peiliin.
Minä en ikinä kuunaan päivänä yrittäjän jakaisi ilmaiseksi tuotteitani miettimättä etukäteen, kenelle ne annan, miksi ja mitä minä niistä saan – ja saisinko jotain enemmän antamalla tuotteen JA rahaa hiukan harvemmalle ammattilaissisällöntuottajajoukolle.
Kun tähän vielä yhdistetään se tosiseikka, että yritykset osaavat hämmentävän huonosti hyödyntää heistä tuotettua materiaalia omassa (some)markkinoinnissaan, on tilanne oikeastaan tänä päivänä lähes absurdi. Kukaan ei ole tyytyväinen mihinkään, ja syyllinen löytyy aina jostain muualta kuin peilin edestä.
Tarttis tehdä varmaan tehdä jotain. Pysyhtyä ainakin ajattelemaan, sekin olisi jo paljon. Ongelma on todellinen ja ihan meidän kaikkien yhteinen.
emminuorgam
Amen rouva sana!
Olethan hakenut PINGiin tänä vuonna?
Rouva Sana
Emmi, ooolen kyllä :).
Ps. Ja ai apua, miten paljon virheitä olen sanaillut kiihkossani tärkeän asian puolesta. Kiireessäkään ei synny kuranttia kamaa, ja tämä jos jokin pitäisi minunkin tietää. Sorry Emmi ja ehkä muutama muu lukija siellä.
Tiia K
Rouva Sana sanoi jo niin paljon mitä itsekin tuumailin, mutta asiasta hieman viidenteen, miksi niin monet yritykset eivät osaa jakaa omissa somekanavissaan bloggaajan kanssa tehtyä yhteistyötä. Tuo näkyvyys olisi kaikkien etu. Hassua kerrassaan.
Oli ensimmäinen kerta kun luin Vauvaa, en yleensä halua hakea huonoa oloa itsehakuisesti. Mutta koko ketju oli aika pitkälle hyvin yksisilmäinen ja täysin sokea sille, että maailma on muuttunut ja bloggaajat ovat tämän päivän sisällöntuottajia. Oli jopa niin huimia kommentteja, että jos saisin jotain ilmaiseksi, testaisin ja arpoisin sen edelleen ja sitten lukijakin saisi antaa testipalautetta. Aikamoista hurskastelua vailla minkäänlaista todellisuuspohjaa. Kyseiselle henkilölle tulisi kerran antaa moinen savotta toteutettavaksi, niin tokkopa kovin montaa kertaa jaksaisi toteuttaa noin pitkällistä prosessia sen vuoksi, että on osatestannut jotain puikkoa.
Tätä nyt voisi jatkaa loputtomiin ja koska omassa ystäväpiirissäkään ei ymmärretä, että bloggaaminen voi jopa olla vaikkapa osa-aikatyötä ja vielä aitiopaikalta sivusta seuraavat meikäläisen näpertelyä, niin täysin ymmärrettävää ettei sitä moni ei bloggaajaa tunteva tai blogimaailmaa ei tunteva voi työnä pitääkin. Mutta näin tämä maailma muuttuu, näin hyvillä tietoiskuilla. Kiitos Emmi.
savusuolaa, Janica
Tämä on tärkeä ja hyvä aihe. Mielestäni bloggaajat ovat todella monella tavalla altavastaajan asemassa. Mä tietenkin katson tätä asiaa osittain journalistisesta perspektiivistä, koska teen sitä työkseni. Mutta olen tehnyt myös markkinointia ja tiedottamista.
Mielestäni bloggaajat, toimittajat, tiedottajat ja sisällöntuottajat ovat samalla viestinnän kentällä, sen eri laidoilla tosin, mutta samalla kentällä, ja siellä kentällä on nykymaailmassa liikkuvuutta. Siksi jaksan aina ihmetellä tätä vanhempien (lähes koko elämänsä mukavassa vakiduunissa olleiden) tsuurnalistien todella negatiivista ja ennakkoluuloista märinää, jossa bloggaus ja sisällöntuotanto on suurin piirtein yhtä kuin pohjoiskorealainen propaganda. Tosin P-Koreassa niille propagandan tekijöille ei maksettaisi edes sillä näkyvyydellä. 😀 Mutta siis, minusta tuntuu, että bloggaajat saavat jatkuvasti olla todistelemassa sitä, että tätäkin työtä tehdään kunnianhimoisesti, siihen käytetään aikaa ja asioita selvitellään. Bloggaaja ei ole yhtä kuin tyyppi, joka kirjoittaa bittiavaruuteen ummet ja lammet mainostajien mieleksi, kunhan saa ilmaisen ripsivärin. Ehkä joku aloitteleva bloggaaja jaksaa innostua siitä näkyvyydestä ja ilmaisroinasta, mutta useamman vuoden hommaa tehnyt tuskin vaivautuu järjestämään kotonaan studiokuvauksia saadakseen lainaan lampun ja hei ihan tosi paljon ja kivasti näkyvyyttä.
Mielestäni on korkea aika, että bloggaajat alkavat arvostaa itseään, asettaa rajojaan ja esittää reiluja vaatimuksia. Tähän asti julkinen keskustelu tuntuu keskittyneen vain ja ainoastaan siihen, ovatko bloggaajat mainostajien hölmöjä orjia ja vievätkö he ihan oikeiden ja koulutettujen toimittajien työt. Bloggaajille on laadittu sääntöjä siitä, miten meidän pitää ilmoittaa sidoksemme, mutta onko kukaan laatinut sääntöjä meidän turvaksemme?
Oma bloggaamiseni on nyt siirtynyt siitä harrasteluvaiheesta ammattimaisempaan suuntaan. Olen huomannut, että yhteistyön lisääntyminen on lisännyt myös lukijoiden kritiikkiä: oliko tuo ravintola muka oikeasti hyvä, olet vain ravintoloitsijan kaveri ja kehut sitä siksi.
Hupaisaa on se, että jos kirjoitan MAINOSRAHOITTEESEEN lehteen toimittajana, en joudu vastaamaan tällaiseen kritiikkiin läheskään yhtä paljon kuin bloggaajana – vaikka toki sitäkin kritiikkiä tulee ja ihan aiheellisesti, mutta paljon vähemmän kuin blogiin. Luulen, että osittain keskustelu, jossa jauhetaan vain blogien piilomainonnasta ja bloggaajien verottomista lahjoista, on johtanut siihen, että yhteistyödiilien tarjoajat mieltävät blogit ilmaisiksi mainosalustoiksi, jotka ovat helposti ostettavissa parilla karkilla ja klikkausten lupaamisella.
Mielestäni on tärkeää tuoda keskusteluun juuri tämä, mitä Emmin postaus käsittelee. Mitä me bloggaajat teemme, mitä meillä on oikeus vaatia, missä kulkevat meidän rajamme. On järkyttävää niputtaa ihan aikuiset, monien alojen ammattilaiset helposti ostettavien ja höynäytettävien piilomainostajien kastiin.
Ja meikäläistä on tosiaan toimittajanakin yritetty houkutella aivan naurettaviin diileihin. On kehdattu ihan kirjaimellisesti tarjota EHKÄ se kuuluisa ilmainen lounas. On tarjottu monen tunnin juttukeikasta (omalla autolla ja omilla bensoilla) 20-30 euron palkkiota. On houkuteltu viestintävastaavaksi paljon sitoutumista vaativiin siis ihan megahyperdubersuper-hankkeisiin, joista ehkä että jotta koska kun kunnes vain joskus tulee jotain. Ehkä.
Mutta hei, näyttää cv:ssä hyvältä.
Rouva Sana
Oi, miten oikeassa olet Janica ”vanhempien (lähes koko elämänsä mukavassa vakiduunissa olleiden) tsuurnalistien todella negatiivista ja ennakkoluuloista märinää, jossa bloggaus ja sisällöntuotanto on suurin piirtein yhtä kuin pohjoiskorealainen propaganda.” Niin totta analyysisi. Minäkin olen mainitsemasi, lähes koko elämäni vakiduunissa ollut tsuurnalisti, ja silti ihmetellyt samaa asiaa kanssasi aikanaan jopa blogissani asti.
En ymmärrä millään, miten vaikea journalistien on nähdä, että sisällöntuottaminen on lopulta (vain) ihan tavallista sisällöntuottamista. He tekevät työkseen samaa, mitä bloggaajatkin, kuvaavatkin jopa pääsääntöisesti nykyään itse: kanava ja alusta ovat vain erilaisia.
Mutta journalistien puolustukseksi: kyse on kaiketi vain pelosta. Jo noin viiden vuoden ajan alalta on laitettu jatkuvalla syötöllä väkeä kilometritehtaalle, enemmän kuin koskaan ennen. Siksi pelätään, että bloggaajat vievät viimeisetkin työt.
Silti väitän, että kenellä on kyky uudistua ja nähdä tätä hetkeä kauemmaksi, pärjää, jos ei nyt kirjaimellisesti journalistina niin ainakin sisällöntuottamisen ammattilaisena. Siitä ei ole epäselvyyttä. Tarve tarinoihin ja ammattimaiseen kirjoittamiseen ei katoa koskaan. Tai no, jos joskus katoaakin, tämä rouva istuu silloin jo tukevasti kiikkustuolissa.
Ei tällä rouvalla muuta. Tällä erää.
savusuolaa, Janica
Juuri tätä olen yrittänyt sanoa niin vanhemmille kuin nuoremmillekin journalisteille, jotka pitävät kynsin hampain kiinni tietyistä tavoista ja rakenteista, jotka alkoivat hajota jo 90-luvulla. En minäkään näistä yt-myllyistä iloitse. Olen vasta nyt oppinut iloitsemaan freelanceriudestani, ja olen kokenut olevani kakkosluokan kansalainen, koska en ole saanut alalta vakituista työpaikkaa. Mutta enpä sitä kyllä enää kaipaisikaan.
Olikohan ollut Elina Grundström, joka viimeksi kirjoitti Journalistiin pelkoa tihkuvan kolumnin aiheesta mitä pahaa tapahtuukaan luotettavuudelle ja objektiivisuudelle, kun journalistit alkavat tehdä sisällöntuotantoa, perustavat toiminimiä ja tekevät viestintätoimistoissa vähän sitä sun tätä.
Itseäni huvittaa, että näinköhän pelkkä toimittajuuteni tekee minusta ammattitaitoisen, kun kirjoitan jutun vaikka naistenlehteen, mutta piilomainonta ja vedätys hiipivät persoonaani aina, kun kirjaudun blogiini. Näiden kahden identiteetin välillä mä sitten jakomielitautisesti seilaan. 😀
Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
Kiitos taas, Emmi-murunen. Ei tämä vääntö näköjään koskaan lopu… Itse avauduin samasta aiheesta muutama kuukausi takaperin. Käsittämätöntä.
http://www.andalusianauringossa.com/2015/11/bloggaus-on-sisallontuotantoa.html
Emmi Nuorgam
Kiitos Erja, tuo sunkin teksti on erinomaisesti aiheessa!
Maiju
Tämä on hyvää jatkumoa omalle kirjoitukselleni, jonka kirjoitin viime vuoden puolella Panetko bloggaajaa halvalla. Itse en suostu enää mihinkään sellaisiin yhteistöihin, joissa oletaan automaattisesti huulipunapalkalla kirjoittamista. Kirjoitan niistä mistä itse haluan, mutta vain rahasta kirjoitan toiveiden mukaan. Ping oli viimeinen silmän avaaja viime vuonna. Toivottavasti nähdään tänäkin vuonna PING:ssä. Jaan tämän linkin kanavillani kun pääsen koneelle.
Outi
Olipa hyvin kirjoitettu juttu Emmi.
Minä olen kysellyt apuja kokeneemmilta bloggaajilta kun en ole ollut varma, mitä tehdä yhteistyöpostauksien kanssa.
Vauva palstan juttu oli käsittämätön. Tarkoitus oli ilmeisesti provosoida ja siinä kirjoittaja kyllä onnistui.
Mukavaa loppuviikkoa!
Frida
Tunnustan ja tunnistan!
Itse kohta neljä vuotta bloganneena otin aluksi ilolla vastaan kaikki mahdolliset ilmaistuotteet ja näkyvyydet, mitä minulle vain tarjottiin. Mielelläni annoin jakaa kuvianikin eteenpäin ihan ilmaiseksi ja olin siitä jopa ylpeä.
Sittemmin olen valmistunut valokuvaajaksi, ja ilmaisten kuvien jakeleminen on loppunut, sillä se ei valitettavasti tuo leipää tämän huushollin pöytään, eikä sillä makseta sähkölaskuja eikä mitään muitakaan laskuja. Samoin, jos minulle tarjotaan blogiyhteistyötä, niin ensin mietin onko se yhtään blogini ja minun näköinen ja sen jälkeen ilmoitan, mitä se maksaa yritykselle. Jotkut yritykset eivät tätä ole ymmärtäneet laisinkaan, vaan ovat kääntyneet niiden bloggaajien puoleen, jotka tekevät sen kaiken ihan ilmaiseksi. Toiset yritykset taas ilolla maksavat minulle tehdystä työstä. Toisaalta ajattelen, että se on heidän valintansa, enkä tuomitse heitä, enkä niitäkään bloggareita, jotka ilolla ottavat näitä yhteistöitä vastaan. Olenhan itse tehnyt tuota ihan samaa.
Minulla saattaa mennä blogipostauksen järjestelyihin, kuvaamiseen, jälkikäsittelyyn ja kirjoittamiseen helposti 4-8 tuntia, enkä voi enää yksityisyrittäjänä ajatella tekeväni sitä niin, että vain toinen osapuoli hyötyy siitä. Silloin, kun sitä tehdään työksi, niin siitä kuuluu saada korvaus. Toisaalta, onhan blogissani monia postauksia, jotka ovat siis vain ”omiani”, eivätkä mitään yhteistöitä ja niitä tehdään ihan vain ilolla. Omaksi ja muiden iloksi. Sillä onhan bloggaaminen kuitenkin ihan huisin hauskaa hommaa.
S
Kyllä tätä osataan muillakin aloilla, ja tuo englanninopettajaesimerkkisin voisi hyvin toteutua. Itse olen tutkijana mm. kirjoittanut isotöisen artikkelin kirjaan ja useamman eri tiedelehtiin, enkä saanut työstä senttiäkään palkkaa. Ainoa palkkio oli 2 kappaletta kyseistä kirjaa. Tutkimustakin tehdään siis paljolti tulevien töiden toivossa, sillä runsailla julkaisumäärillä voi olla toivoa työllistyä oikeasti joskus. Itse päädyin tosin vaihtamaan alaa ja nautin nyt säännöllisestä kuukausipalkasta. Voin kuvitella että myös eri alojen pienyrittäjät saavat paljon pyyntöjä tehdä työtään ilmaiseksi tulevien töiden toivossa.
Örmy
Pitäisikö siitä nyt sitten saada huikeasti palkkaa kun kirjoitat jostain tuotteesta? Eikö se syö uskottavuutta jos kehut tavaraa ja saat siitä rahaa?
Ylipäänsä jännä ajatus että omien ajatuksiensa nettiin kirjoittelusta tulisi tienata. Olet minulle femman pystyssä tästä sisällöstä jonka kommentin muodossa sivullesi tuotin.
emminuorgam
Jos en maksa, niin etkö enää tule paikalle jakamaan ajatuksiasi?
Örmy
Älä huoli. Mielestäni omien näkemyksiensä nettiin kirjoittelusta ei tule saada rahaa, jollei ole oikea asiantuntija ja lausunnot ole pyydettyjä ja hyödyllisiä. Paitsi tietysti jos oikein kovasti kehuu jotain hyödykettä ja siten edistää sen myyntiä. Eritoten mieluummin rahaa kuin kyseinen hyödyke, jos se todellisuudessa onkin ihan paska.
Rouva Sana
Täällä menevät nyt puurot ja vellit suloisesti sekaisin. On tärkeä erottaa bloggaajan mielipiteet ja harrastuksekseen kirjoittamat jutut sekä yhteistyöyrityksen bloggaajalta pyytämät/tilaamat sisältömarkkinointiin liittyvät työt. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
Pointti on siinä, että tänä päivänä yritykset ymmärtävät bloggaajien merkityksen sisältömarkkinoinnin tekijöinä.
Iso osa yrityksiä todellakin pitää bloggaajia, Örmy sanojasi lainaten, asiantuntijoina, ja siksi he myös oma-aloitteisesti pyytävät bloggaajia kirjoittamaan heistä ja heidän tuotteistaan ja/tai palveluistaan.
Pitäisikö siis nämä yhteistyöyritysten erikseen pyytämät ja tilaamat työt bloggaajan tehdä ilmaiseksi?
Ei kai?
Sisältömarkkinointi, jolla on kaupalliset tavoitteet, ja yhden ihmisen lämpimikseen ja harrastuksekseen kirjoittama juttu – olipa se sitten jostain yrityksen tuotteesta tai vaikka vain vajaasta sukan varresta – ovat kaksi täysin eri asiaa. Toisesta kuuluu maksaa asianmukainen korvaus, toisesta ei.
Jokainen voi päätellä, kumpi on kumpi.
savusuolaa, Janica
Jos yritys ehdottaa bloggaajalle yhteistyötä, bloggaajan katsotaan olevan bloggaamisen ammattilainen, koska yritys toivoo tämän kirjoittajan vahvistavan brändiään.
Örmy
Juujuu, tokihan se on noin. Mutta eikö se nyt ole jokseenkin vääristelyä että bloggari saa jotain tavaraa jota sitten kehuu, mistä saa rahaa tai sen kyseisen tavaran? Kai sen nyt jokainen tietää, että yhteistyö katkeaa siihen kun menet kritisoimaan sen yhteistyökumppanin tuotetta tai palvelua, niin mitä merkitystä sellaisilla kehuilla sitten on?
savusuolaa, Janica
Okei. Jos sinun käsityksesi sanoista sisällöntuotanto ja bloggaaminen on tämä, onko aiheesta mitään mieltä keskustella? Jos olet lukenyt yhtään vaikka tätä Emmin blogia, olet saattanut huomata, että hän ei ylistä maasta taivaaseen vaikkapa jokaista ravintolaa, johon saa ilmaisen illallisen, vaan kertoo mielipiteensä – myös sen, että juusto oli liian kylmää ja poron lisukkeet omituisia.
Minä olen sanonut kaikille yhteistyötä ehdottaneille firmoille, että sopii, kunhan saan kirjoittaa tuotteesta/palvelusta rehellisesti, eikä firma ala sörkkiä sanamuotojani tai pakota minua ylistämään tuotettaan epärealistisesti. Diili on sopinut kaikille. Saamani tuotteet ja palvelut ovat onneksi olleet 80-prosenttisesti laadukkaita, mutta niistäkin on löytynyt parannettavaa. Esim. Foodoran ruoka ei tullut ihan luvatussa 30 minuutissa, ja ensimmäisestä tilauksesta unohtui juoma. Olen päässyt syömään hyviin ravintoloihin, mutta loistavissakin menuissa on ollut ruokia ja raaka-aineita, jotka eivät ole kolahtaneet minuun täysillä.
Olen kirjoittanut nuo kokemukseni bloggauksiini, eivätkä yhteistyökumppanit ole niistä suuttuneet. Enemmänkin on kiitetty, että kiva kun a.) kokeilit tätä tuotetta/palvelua ja b.) annoit siitä rakentavaa kritiikkiä olematta kuitenkaan ilkeä.
Eli kyllä sitä kritiikkiäkin voi yhteistyökumppaneille antaa julkisesti ihan fiksulla tavalla. Järkevät yritykset kyllä ymmärtävät, että on heidän oma etunsa kuunnella käyttäjien kokemuksia ja kehittää tarjontaansa sen pohjalta.
Sisällöntuotannossa ei myöskään ole aina kyse tuotteista. Sisällöntuotantoa voidaan tehdä esimerkiksi omaan aatemaailmaan sopivien järjestöjen kanssa. Jos vaikka Unicefilla olisi vesipulaan liittyvä kampanja, minä voisin tyyliin kirjoittaa blogiini jutun, jossa laskisin, kuinka paljon vettä kaltaiseni hyvinvointivaltiossa elävä ihminen lutraa päivän aikana puolihuolimattomasti, ja voisin verrata käyttämääni vesimäärää siihen, joka kehitysmaiden ihmisillä on käytössään.
Been there, done that
Valitettavasti tuo englanninopettajakommenttion ihan täyttä totta. Ja koskee myös kaikkia muita oppikirjailijoita. Oppikirjailija sitoutuu tekemään kirjan kustantajalle ja saa korvauksen sitten ja kun/jos sitä myydään. Mitään takeita siitä, että rahaa napsahtaa tilille ei ole. Tästä syystä kirjoja tehdään lähes pikkeuksetta oman päivätyön ohessa, eli iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Osaa opettajia motivoi mahdollisuus päästä tekemään sellaista oppimateriaalia, jota itse sitten mielellään käyttää opetuksessaan. Ja kyllä, aika paljon tulee kyselyjä siitä, ettenkö viitsisi kokeneena opettajana tehdä jotain jollekin materiaalintuottajalle tyyliin ”äkkiähän sen nyt kokenut opettaja tekee ja kyllä se sitten myy, kun on hyvä materiaali” .
anni
Moi, lukija täällä, jonka ammattipersoona on kulttuurintuottaja.
Ymmrrän mitä parhaimmin tämän aiheen herättämän vitutuksen. Ilmaistyö on yksi ihanan aikamme eli 2010-luvun työelämän suuria vitsauksia – itse olen nähnyt tätä tosi paljon kulttuurialan ja toisaalta yliopistomaailman kautta, että tosiaankaan bloggarit eivät yksin aiheen äärellä ole. Ja pidän uskomattoman röyhkeänä yritykseltä, että ajattelisi kenenkään mainostavan tuotteitaan ihan ilmaiseksi, varmaankin sitten hengen palosta juuri sitä kyseistä ripsaria kohtaan.
Mutta. Kaksi pointtia, toinen lukijana ja toinen ammattiminästäni käsin.
Lukijana haluaisin sanoa, että ei ole ihan tuulesta temmattu se huoli, että journalismi ja kaupallinen markkinointi avioituvat liian tiiviiseen liittoon. Kun luen lehtiä, en todellakaan halua ajatella, että ravintola- tai teatterikriitikko on saanut ”sisällöntuotantoon” rahaa (ja tämäkin on oma pet peeveni: kivasti on saatu ikävä kaupallinen kaiku pois, kun ei enää puhuta mainostamisesta, kaikki vaan viattomasti tuottavat jotain mystistä sisältöä) ja siksi kirjoittaa aiheesta tietynlaiseen sävyyn. Kyllä kyllä, kaikki tietävät, että naistenlehtien ns. kauneusjutut ovat ihan puhtaasti maksettua mainosta, mutta en myöskään haluaisi ajatella, että ne ovat ainut vertailukohta journalismista puhuttaessa. En myöskään ole yhtään kiinnostunut lukemaan kauneusblogeja, vaan puhun laajemmin. Että koen aika ylimieliseksi ja näköalattomaksi todeta, että ns. ammattitomittajien huoli kaupallisuuden hiipimisestä kaikkeen journalismiin olisi vain kateutta ja vanhanaikaisuutta. Minä itse kaikkein mieluiten lukisin blogeja, joiden kirjoittajille maksettaisiin työstään kuukausipalkkaa, joka ei olisi riippuvainen yritysyhteistöistä. Tämä on varmaan epärealistista utopiaa toki.
No, ammattinäkökulmasta käsin siis. En koe suurta tuskaa ottaa yhteyttä ns. ammattitoimittajiin, kun haluan tiedottaa kiinnostavasta tapahtumasta, jota järjestämme. He kirjoittavat jos kokevat sen mielekkääksi, suhde on aika selvä. Toki toimittajia myös viedään lounaalle ja voidellaan (mutta AIKA TODELLA VÄHÄN näin köyhällä kulttuuripuolella), mutta hyvin selvää on silti, että he eivät ole meille mitenkään velkaa mitään juttuja. Bloggaajien kanssa tilanne on toinen: ainakin minua usein hieman vaivaannuttaa ottaa yhteyttä, kun en voi tarjota mitään ”yritysyhteistyötä”, meillä yksinkertaisesti ei usein ole juuri mitään mainosbudjettia. Olisi kuitenkin hirmu hyvä, noin niinkuin tiedonvälityksen kannalta laajemmin, ja IMHO blogien sisällön kehityksen kannalta spesifimmin, että kirjoitettaisiin muistakin jutuista, kuin niistä välittömässä lähipiirissä olevista ja toisaalta maksetuista markkinointiyhteistyökuvioista. Olisinkin kiinnostunut kuulemaan mielipiteenne tällaisista ”olisi kiva jos puhuisit tästä, jos itse kiinnostut” -yhteydenotoista, jos ne eivät tule kaupallisilta toimijoilta?
emminuorgam
Kiitos hyvästä kommentista!
Nyt pitää muistaa, että tämä teksti käsittelee siis ennenkaikkea niitä yhteistöitä, joista yritys X haluaa tilata tai toivoa tietynlaista sisältöä. Siis esimerkiksi reseptinkehittelyä, brändin esilletuomista tai palveluiden kokeilemista. Oleellista on siis se, että mikäli odotetaan tai velvoitetaan sisällöntuottaja (koskee siis koko alaa, ei vain blogeja) julkaisemaan palvelusta tai tuotteesta blogissaan, niin silloin yhteistyöstä pitää maksaa.
Sen lisäksi tietysti sisällöntuottajille voi lähettää tuotenäytteitä, pressikutsuja tai uutuuskirjoja – siinä missä toimittajillekin – ja ikäänkuin toivoa parasta. Minä esimerkiksi saan tamperelaisilta teattereilta pressinäytökutsuja ja pressilippuja ja mielelläni niitä käytänkin: TTT:n Niin kuin taivaassa oli erinomainen, siksi suosittelin sitä blogissanikin, kun taas Komediateatterin Sutela&Salminen ei, joten siksi en kirjoittanut siitä. Näissä ei siis liiku rahaa, vaan kirjoitan sellaisista teatterinäytöksistä, joista se itselleni tuntuu luontaiselta.
Summa summarum: ilman muuta lisäisin bloggaajia myös tiedotuslistalle, siinä missä niitä toimittajiakin!
Janica B.
Pakko nyt tarttua tähän lauseeseesi, että kaikkihan tietävät, että naistenlehtien meikkijutut ovat vain maksettua mainosta.
Aika vahva yleistys, ja naistenlehdistä jotakin ammattini puolesta tietäen voin sanoa, että se ei pidä paikkaansa. Kuten ei pidä sekään, että päästäkseen Aamulehteen töihin pitää omistaa kokoomuksen jäsenkirja, tai että kaikki Ylen toimittajat olisivat vasemmistoa äänestäviä kasvissyöjiä.
Haluaisin myös tarkentaa tätä mainostamisen ja sisällöntuotannon eroa. Annoinkin tästä jo esimerkin Örmylle. Kun puhutaan sisällöntuotannosta, se ei todellakaan tarkoita samaa kuin se, että saan hirveästi ilmaista kivaa sitä ja tätä, ja kirjoitan kaikesta saamastani mairittelevan jutun. Mielestäni ei ole ylimielistä ihmetellä sitä, miten ammattitoimittajat ovat huolissaan sisällöntuottamisen ja journalismin rajapinnoista. Minä olen sekä ammattitoimittaja että bloggaaja, ja olen surullinen siitä, miten hiton ennakkoluuloisesti ja vähätellen bloggaajiin joskus suhtaudutaan. Samalla ihmettelen tiettyä naiviutta, jollla jopa mainoksilla rahoitetuissa medioissa työskentelevät toimittajat suhtautuvat yhteistyökampanjoihin. Lehdet tarvitsevat mainoksensa ja asuntoliitteensä, jotta ne voisivat maksaa toimittajilleen palkkaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen toimittaja kirjoittaisi hunajaisesti näistä mainostajista ja olisi heidän orjiaan. Sama logiikka pätee myös monen bloggaajan toimintaan, ja on todella surullista, että heidät niputetaan piilomainostajiksi. Mikä olisikaan osoitus rautaisemmasta osaamisesta kuin se, että pystyt solmimaan kaupallisia diilejä, mutta kielesi ei kuitenkaan viuhu ruskeana? Se jos mikä vaatii sosiaalisia taitoja, selkärankaa ja vankan ymmärryksen siitä, mitä on tekemässä.
Sisällöntuotantoa on myös se, jos bloggaaja lähtee mukaan vaikkapa johonkin haasteeseen tai aatteelliseen kampanjaan. Tyyliin kokeilee kuukauden verran kasvissyöntiä, testaa energiansäästälamppujen tehoa tai vertailee ekologisia ja tavallisia pesuaineita. Mielestäni esim. Kemikaalicocktail on hyvä esimerkki ns. valistavasta blogista, joka tekee Kuningaskuluttaja-tyyppistä sisältöä ja saa myös näistä yhteistyökampanjoista palkkaa myymättä sieluaan.
Lisäksi ainakaan minä en bloggaajana tartu yhtään sen hanakammin tai nuivemmin tiedotteisiin tai yhteistyötarjouksiin kuin toimittajanaakaan. Tartun niihin, jotka kiinnostavat, erottuvat, sopivat blogini/lehden/verkkojulkaisun tyyliin ja joihin minulla on aikaa reagoida. Saan viikottain useita kutsuja ja tiedotteita ja tartun niistä lopulta ehkä yhteen. En todellakaan oleta, että tiedotteiden lähettäjät tarjoaisivat minulle rahaa tai edes kahvikupillista. Voin mennä kuuntelemaan kiinnostavan tiedotustilaisuuden vaikka pelkän vesilasillisen voimin – olin paikalla sitten toimittajana tai bloggaajana.
-Savusuolaa, Janica
Emmi Nuorgam
JUST NIIN.
*tähän sellainen hauista näyttävä emoji*